Erinomaisen epäinformatiivinen kuva, jonka nappasin lentokoneen ikkunasta viime yönä. Valokuva ei ihan välitä suurkaupungin mittakaavaa, mikä voi olla ihan kiva, ettei tule turhan paha mieli. Interior Insights konferenssi Royal College of Artissa oli oikein hyvä. Designerit ja taitelijat esittivät ehdottomasti kiinnostavimmat jutut, antropologit, sosiologit ja teknologiatutkijat olivat kovin abstrakteja ja irrallaan arkielämän materiaalisuudesta, sekavuudesta, satunnaisuudesta ja hauskuudesta. Ranskalaisella ryhmällä oli kumminkin oikein hyvä idea siitä, miten kodin arjen videointia voidaan tulkita Harvey Sacksin keskusteluanalyysin avulla ("Doing being naturally observed family").
Muotoilijat ja taiteilijat pitivät vain pari esitystä, loput olivat 'akateemisia' taustoiltaan. Muotoilijat esittivät lähinnä erilaisia luotain-menetelmiä, joiden avulla haastateltavilta ihmisiltä saadaan paljon arkielämää käsittelevää aineistoa, esimerkiksi ihmisten itsensä ottamia valokuvia, täytettäviä päiväkirjoja ja pohjapiirroksiin liimailtavia teknologiaa kuvaavia tarroja. Näiden menetelmien kehittämisessä Taik on kyllä paljon pidemmällä, mutta meilläkään luotainten käyttöä ei oikein kyetä liittämään abstraktimpaan keskusteluun arkielämästä ja ihmisyydestä. Mutta muotoilijoille luotaimet antavat paljon ideoita ja siihen niitä käytetäänkin.
Taiteilija Noam Toran piti ehdottomasti kiinnostavimman esityksen, joka oikein asiallisesti ja kauniisti kyseenalaisti muiden varsin poroporvarillisia käsityksiä tavallisten ihmisten arkielämästä.
Toran tekee lyhyt-leffoja, jotka ovat jonkinlaisia rinnakkaisia vastalauseita kliinisyydelle, jolla teknologioita yleensä ja tulevaisuuden teknologioita erityisesti arkielämässä esitetään. Esimerkkinä konventionaalisesta teknologia-käsityksestä oli klippi Fahrenheit 451:stä, joka hyvin tiivistää sen, miten hygieenisesti ja mekaanisesti (?) ihmisten ajatellaan elävän. Toranin omat leffat ovat lavastettuja dokumentteja toisenlaisista laitesuhteista. Tuolla Toran näytti 3 leffaa: imurimies, lentoemäntä ja kyynelkerääjä olivat asian puolesta ja leffoina hienoja ja pakottivat (toivottavasti) tajuamaan, että nyt käytössä olevat käsitykset siitä, miten ihmiset voivat halutessaan elää ovat pirun yksioikoisia ja yksipuolisia - mikä tietysti tarkoittaa myös sitä, että se, millaisia teknologioita (= laitteita) ihmisillä ajatellaan olevan on myös yksioikoista, yksipuolista, tylsää ja tyhmää. Toranin leffoissa oli toisaalta tavallisia teknologioita (imuri) ei-siivouskäytössä ja toisaalta itse rakennettuja teknologioita, hm, tarpeellisessa käytössä (kyynelten kerääjä, jotta teestä saadaan sopivan suolaista).
Tuon rinnalla konffassa nousi vähän väliä puheeksi tutkimuksen etiikka: mitä oikeutta tutkijalla on perehtyä ihmisten yksityiselämään? Itse ihmettelen, että miksi ylipäätään pitäisi olla niin yksityistä. Elämä sellaisenaan voisi olla näkyvissä, kaikki ovet avoinna, paitsi tietenkin jos ajatellaan että elämää on salattava ja että vaikka kyynelten kerääminen on asia, josta ei saa puhua ja joka ei saa näkyä. Sen verran ujostutti, että en ottanut asiaa puheeksi isossa seurassa, mutta lähipiirille tuli selostettua taas tätäkin emansipatorista aspektia oikein urakalla. Vaan nyt pitää lähteä keskustaan hieman shoppaamaan, Leena siellä jo kohta odottelee.
No comments:
Post a Comment