Sillinpää

Tongin vanhoja kuvia ja tämä löytyi. Kyllä mua nyt naurattaa! tshihihihi.

Kuinka minusta tuli tyhmä

Näitä ette kuule mun sanovan:
- kolmostuoppi!
- sokerilla, kiitos
- mitähän telkkarista tulee...

Menetin viikonloppuna neitseellisyyteni eräiden kulttielokuvien suhteen, ja seuraava huuto pääsi juuri äsken pois lausumattomien listalta tosi siististi kaikuvassa porttikongissa:
- I am your father! - NOOOOOOOOOOOOOO!

Pojat on poikia

Tshihi. Bussissa pieni poika lörpötteli kovalla äänellä äidilleen niitä näitä. Pysäkiltä kampesi mummo sisään:
Poika: Mummo!
Äiti: Hmm..
Poika: Katso siinä oli mummo. Sillä oli tosi vinot hampaat..
Äiti: Hysss. Ei ihmisten ulkonäöstä saa puhua tulla tavalla. Mitä sinäkin sanoisit jos joku puhuisi tuolla tavalla sinusta?
Poika: Mä ottaisin kirveen... Mä sanoisin antakaa mulle se terävä miekka. Sillä mä huitaisisin sitä mummoa.

Huono ajoitus

Olen syntynyt väärässä kuussa. EveryHitin mukaan syntymäpäivänäni brittilistan kärjessä keikkui Matthew's Southern Comfort - "Woodstock". Piti vähän käytellä hakukonetta ennen kuin selvisi minkälainen jollotus on kyseessä. Aika huono. Siis tosi pliisu biisi! Kyllä mun syntyessä nyt oli voinut jotain parempaakin olla radiossa. Samalta vuodelta olisi sentään löytynyt myös Jimi Hendrixiä ja hieeeenoooo Freda Paynen "Band Of Gold".

Pari väsynyttä pohdintaa taiteilijuudesta

Metrolehdessä tai vastaavassa oli juttua siitä että kansantaiteilijoiden teoksia oli vedetty kumoon jossain puistossa. Ensinnäkin, häpeäkseni en täsmällisesti tiedä mikä on kansantaiteilija. Onko se sama kuin amatööritaiteilija? Tulee mieleen maajussi joka veistelee jotain pölkkyä aikansa kuluksi paskahuusissa. Ihan siisti juttu sinänsä. Onhan niitä "oikeidenkin" taiteilijoiden teoksia potkittu. Tasapuolista kohtelua kaikille vaan. Hyvä kansantaiteilijat!

Tällä uusmedia-alallani on hyvin monialaista jengiä tekemässä jutskia. Taiteilijoita, (käytettävyvs)tutkijoita, koodareita... Usein käy niin, että kun jokin insinööri on kerran tehnyt koodia johonkin taideteokseen, hän alkaa ihan julkisesti nimittää itseään taiteilijaksi. Hah! Ei se että koodaa koodia taideteokseen tee kenestäkään vielä taiteilijaa. Kyllä inssiltäkin pääsisi paskainen nauru jos hänen koodaamansa pelin graafikko alkaisi nimittää itseään ohjelmistosuunnittelijaksi. Minulta vaati tutkintoni jälkeenkin paljon aikaa ja kanttia ja erityisesti loppuunsaatettuja teoksia ennen kuin joissain yhteyksissä aloin tituleerata itseäni taiteilijana. Mikä ihmeen hinku ja taiteilijuuskäsite ajaa tyypin joka on saanut ainakaan yhden naurettavan demon kuvittelemaan itseään taiteilijaksi?

Kansallispiirteitä

Seuraavassa julmaa ja fasistista ihmisten luokittelua.

Jotkut hullut on väittäneet, että suomessa on maailman kauneimmat naiset. Miehistä en ole kuullut vastaavaa. Konffa-rakastaja on virkistävästi sitä mieltä että suomalaiset eivät ole hyvännäköisiä (tietenkin minua lukuun ottamatta, krhmm). Suomalaiset on lyhyenläntiä, persoonattoman pieninenäisiä ja mitä kaikkea me ollaankaan, siis toisin sanoen, aika rumia.

Tunnenhan minä joitakin hyvinkin kauniitakin suomalaisia (eivätkä ne kaikki edes ole sukua, hrmmh), mutta eipä nämä perusvirtasen piirteet nyt todellakaan ole mieltä ylentäviä. Tosin on suomalainen nainen yleisesti ottaen kauniimpi kuin brittinainen, mutta ei pärjää ruotsalaisille. Suomalainen mies ei taas ole komeampi kuin norjalainen viikinki, mutta hakkaa ehkä nippa nappa.. örr.. en minää tiedä. Pygmit?

Kehitin vanhan filmin

Filmikameraan oli jäänyt filmi. Kaverini vei sen muutama kuukausi sitten kehitettäväksi samalla kun lainasi kameraani diojen kuvaamiseen. Muistin sen äsken ja hain sinnikkäästi porskuttavasta Linjan kuvasta Porthaninkadulta.

Kuuban kuvia. Kappas. Filmi oli ehkä ollut jo hieman ajan syömä (näinkö nopeasti?), kuvien värit eivät olleet sitä laatua kuin järjestelmä-Konikalla yleensä. Kellastuneita hummereita. Meren rantaan tuomia simpukoita, kuolleita sinisiä kaloja. Jotenkin surumielisiä näkyjä. Lukemattomissa kuvissa veljeni ja hänen morsiamensa (nykyinen vaimonsa) kävelemässä rantaviivaa käsi kädessä auringonlaskuun. Tuli pala kurkkuun. Isosisko kulkee kameran kanssa rakastuneen nuorenparin jäljessä, ettei häiritsisi. He ovat niin äärettömän suloisia, ja minä niin yksinäinen.

Sitten ollaan jo Suomessa, satunnainen laukaus kotikadun taloremontista keväällä, minä pöydän ääressä puoli metriä nykyistä matalamman kiinanruusuni kanssa. Ja vihoviimeinen kuva: minä ja miekkonen kurkottumassa samaisen pöydän yli suukkoon, niskat hassuissa kulmissa. Muistan: olimme juuri tavanneet ja vietimme niitä viikkoja, kun ei oikein syöty eikä nukuttu, ja saatiin hirmuisia sätkyjä jokaisesta riitasoinnusta, jotka onneksi aina paljastuivat kauheiksi väärinkäsityksiksi, eikä välillämme taaskaan ollut mitään muuta kuin täydellistä harmoniaa ja yhteensopivuutta. Jonain aamuna (tai iltana, kuka niistä vuorokaudenajoista lukua piti...) jompikumpi keksi, että otetaan kuvaan ihan hölmöt asennot ja pussataan huulet töröllään. Hassuttelumme olisi ulkopuolisen mielestä varmaan ollut kaikkea muuta kuin raisua, lähinnä varmaan siirappista, mutta muistan että se tuntui vapauttavalta: saan olla tuon seurassa hölmön näköinen, eikä se säikähdä. Se on ensimmäinen meistä otettu valokuva.

Airshow

Ja kotona taas. Kylläpä väsyttää mutta yritän olla vielä hetken hereillä, josvaikka pääsisin kiinni suomiaikaan. Lentokoneessa oli paha pettymys kun ehdoton suosikki location based realtime ohjelmani Airshow ei tominutkaan. Sehän on siis se livekartta-animaatio jossa näkyy lentoreitti jossa n. Norjan kokoinen lentokone liikkuu sijainnin mukaan. Väliin leikataan tietoja lentokorkeudesta, lämpötilasta ja kellonajasta. hypnoottista. vangitsevaa.

Banff, CAN

Täällä sitä ollaan keskellä kalliovuoria, jo kolmannen kerran samassa paikassa, mutta tähän maisemaan ei kyllästy. Korvaa tuskastuvan matkustamisen, joka kaikkine välilaskuineen ja odottwluineen kesti n. 20 tuntia. huh. Työpaja on kiinnostava, täällä haukoja taiteilijoita ja tutkijoita, ja koska paikka on sumpussa ja eristyksissä mistään tavallisesta city-humpasta, kaikki pysyvät ryhmässä ja työskentelevät ja keskustelevat jatkuvasti. nautin olostani ja saan paljon uusia ajatuksia.

Voisin yrittää

Heidi ei pysty jostain syystä vastaamaan mun sähköposteihin kotoaan (kyllä, intternetti löytyy...), siksikin käytän my typoa_ treffien sopimiseen. Kallioblogi mainoaa Kahvia ja tupakkaa -leffaa lauantai-iltana 21 Ryhmiksessä Pengerkatu 11... oisko mitään?

Jätän kyllä varauksen, etten pääsekään, on meinaan voimat aika vähissä kun en ole saanut yhtään lepopäivää hra ties kuinka pitkään aikaan.

(Heh, hieman typerä tapa ehdottaa tapaamista: lähdetkö!? - vaikka emmä kyllä tiedä pääsenkö itse...)

Väliaikatiedotus

Onkin hujahtanut tovi, kun viimeksi bloggasin. En ole juurikaan edes lukenut blogeja, paitsi tsekannut mitä muille typoille kuuluu, ja pikaisesti vilkaissut, että muutkin verkonmerkit ovat yhä paikoillaan... työt imaisivat putkeensa pari viikkoa sitten. Edellisen työn loputtua alkaa heti uusi, ei kylläkään mikään rahatyö vaan kulttuuriprojekti joka kootaan lähinnä työryhmän omista selkänahoista. Vaan mikäpä siinä, mun nahka tuntuu taas tarpeeksi paksulta.

Ovelaksi heittäytymistä harkitaan

Noin kun Leena parhaillaan demonstroi, tutkimuksen duunin kuvaan kuuluu myös satunnainen matkailu. Tällainen olisi mulle tarjolla: "Improving Quality in Design Research" konferenssi, 15 July 2005, London. Kutsuja erilaisiin seminaareihin ja muihin tulee parin maili-listan kautta tasaiseen tahtiin. Tätäkin luin korkeintaan puoli-korvalla, kunnes päivämäärä ja paikka alkoivat jotenkin vaikuttamaan...tärkeiltä...No mutta! Tämähän on aivan hirvittävän mielenkiintoinen ja tarpeellinen setti...voisin vedota esimieheen päin siihen, että Taikissa tietysti tarvittaisiin tämänkaltaista tietoa...ohjaajalle voisi selittää, miten oleellista kirjallisuuskatsauksen kannalta olisi hieman taas perehtyä sikäläiseen tarjontaan...juu...siis kyllähän on hyvä puhujat ja aihe kiinnostaa, mutta uusi Potter ilmestyy 16. heinäkuuta, ja olisi hauskaa, ehkä, nähdä sikäläisiä bakkanaaleja. Tai sitten ei: törppöhatuilla ja luudilla varustautuneita vaahtosammuttimia nenä kilonpainoisessa kirjassa. Mutta ainahan voi sitten mennä Tolkien-societyn clubille hengailemaan...

Ja mainokset: tänään Lume-keskuksessa Taikin muotinäytös klo 19 ja 21, ynnä Kipsarissa
pe 20.5. Kauko Röykä ja Tuvalu (8e) ja seuraavana perjantaina 27.5. Kari Peitsamo ja Tuomari Nurmio (liput...10?).

Reissunaista ei naurata

Kiinnostavat ajat edessä tällä tupakoitsijalla: edessä yli 12 tuntia koneessa istumista höystettynä kohtuuttomalla yli kolmen tunnin välilaskulla. Tietääkö joku Frankfurtin lentokentän parhaat menomestat? Missä siellä matkalaisen kannattasi hengailla?

Kanadaan menossa...

"Red Hot Riding Hood"

Mul on nevekset punaset blääkät jotka ostaes tuntu et ne ois tosi mageet mut nyt ku ne on jalas ni hitto ku mä vierastan. iiks iiks mul on punaset bääkät mä kokoaja tsiigaan! mut ne istuu hyvin ja iha mageet: mun pitää vaa tottuu ku enne on on ollu vaan niit pliisumman värisii. Samal reissul hommasin hedari piltsut ja vähän muuta nappii: 93 egee! 93! Ziisus. huumeista.

Dasein, Avada Kedavra...

Huomenna estetiikan tentti. Keski-ikää lähentelevä huippututkijamme onkin viettänyt sunnuntaipäivän lukemalla Heideggerin ja Adornon sijasta Harry Potteria. Prelikierros lupaa huipputuloksia:
"You scored 20 out of a possible 20
With such mastery of magic, could you be the next Dumbledore or even...You Know Who?"
Selvää professoriainesta.

Ilmapalloraportti

Verrattuna maanantaiseen kuvaan pihakoivun iloinen ilmapallo on saanut huomattavasti vehreyttä ympärilleen. Kevät!

"Kevätjuhlatkin" ovat koittaneet, joka ilta tiistaista alkaen on mennyt pikkutunneille kaikenlaisten rientojen kanssa. Nyt väsyttää yllättävän vähän. Ei ole katkokävelyä esiintynyt mutta tämä on kyllä vähän katkotekstiä. Missä flow?! Kirjoittaminen ei ole kuin polkupyörällä ajo. Minä ja kirjoittajakollegani voitettiin should be a couple already –kategoria opiskelijoiden (terveisiä) äänestyksessä. Eikä ihme, on sitä naamaa tuijotettukin viime vuoden aikana enemmän kuin laki sallii. Avioparitkin on toistensa kanssa tekemissä harvemmin.

Lisäys: Samassa palkintojenjaossa meni markkina-arvoteoriat uusiksi sillä parhaan nörtin ja seksikkäimmän henkilökunnan jäsenen arvonimet voitti sama henkilö. oikein!

Joutsen kellarissa

Lieväksi ihmeeksi kuulin äsken että Astrid Swanilla on tänään keikka Kipsarissa. Liput ovat kaiketi noin 4 e. Hesarin Nyt-liitteen jutun perusteella kuulostaa harvinaisen kiinnostavalta: Kate Bushiin ja Joni Mitcheliin verrattavaa laulua, pianoa ja "isoja sovituksia". Tuleeko joku kaveriksi?

tyhjänpäiväistä höpinää

Hittoon kultturiministeriönkin kirjastoihin suosittelemat sensuurisoftat, joihin puolet suomen viattomista ja puhtoisista blogeista kosahtaa (paitsi tämä my typo_ tietenkään).



Väikkärin tutkimussunniotelmani on 78% Good – olen oikein tyytyväinen.


Päivän freudilainen lukuvirheeni taittoi Jatka keskustelua tästä... muotoon Jatka jeesustelua tästä...
Pitäisköhän hakeutua paremmille keskustelupalstoille?

Kehu, kehu, kehu

Olin eilen Oscar ja Mamma Roosan enskarissa. Kristiina Elstelä vetäisee kahden tunnin monologin jossa hän on sekä 10-vuotias syöpään kuoleva poika että Mamma Roosa ja hetkittäin muutama muukin. Voi jeekuna, miten se osaakin olla niin hiton loistava ja muuntautumiskykyinen näyttelijä? Ja lopussa menee nenäliinaa (onneksi minua oli varoitettu etukäteen niin niitä löytyi kuin löytyikin kassista). Eric-Emmanuel Schmittin teksti on kyllä ihan älyttömän hieno. Naurattaa ja itkettää vieläkin. Koko esityksestä välittyi minulle uskomattoman hyvin sen mikä on oma päällimmäisin käsitykseni syövästä tai muista sairauksista: niiden kanssa potilas on todella yksin, vaikka olisi ympärillä kuinka monta tyyppiä jotka rakastavat.


[prkl, tajusin tätä kirjoittaessa että kun kirjoittaa teatteriesityksestä, on hyvin vaikea olla lipsumatta teatterikriitikoiden kaavaan. ihan kuin muka olisi vain yksi tapa puhua teatterista.. hah, mutta jotenkin se tylsä formaatti vaan on vallalla.]

Ei näy enää harakoita pihakoivussa kun siihen on muuttanut yks ilmapallo. Siinä se hymyilee naamani edessä aina kun käyn partsilla spaddella. Onneksi se on tuollainen pieni ja iloinen eikä sellainen supermassiivinen pallo joita vappuna näki joka paikassa. Mikä siinä nykyään on että jos haluaa vaikkapa Pegasus-ilmapallon sen pitää myös olla hevosen kokoinen? Johan sille pitäisi ostaa oma lippu bussissa.

Vähänkö säikähtäisin jos aamulla herätessä ikkunan kohdalla olisi aidon kokoinen avaruusraketti.

Viisi virkettä

Oikeanpuoleiselta toiseksiylimmältä hyllyltä viisi ensimmäistä kirjaa...

1. Ota hyllystäsi viisi kirjaa...
2. ja ensimmäisestä kirjasta ensimmäinen virke,
3. toisesta kirjasta sivun 50 viimeinen virke,
4. kolmannesta kirjasta toinen virke sivulta 100,
5. neljännestä kirjasta sivun 150 viimeinen virke sekä
6. viidennestä koko kirjan viimeinen virke.
(6.1. Käännä vieraskieliset virkkeet.)
7. Tee virkkeistä jono.
8. Nimeä lähteesi.

Sattuipa varsinainen keräilyerä! Tuohon hyllyyn on tungettu kirjoja, jotka eivät ole mahtuneet kaltaistensa viereen. No, mikäs sen hilpeämpää:

Tämän vuosisadan alussa suomalaiset kielentutkijat olivat kiinnostuneet myös kielensä sanojen historiasta, niiden alkuperästä ja kehityksestä, niiden etymologiasta. d’Alembert kieltäytyi tapaamasta häntä sanoen, ettei ole kiinnostunut nuoresta miehestä, jolla on mukanaan vain huomattavien henkilöiden suosituksia. Samanaikaisesti kun hakija etsii muita leikkijöitä, heistä joku voi huomaamatta potkaista purkin ympyrästä huutaen: ”Purkki ilmassa”. Esikuvana vuosientakainen, julkisuudessa paljon esillä olleelle demarifeministille lähetetty Kikkelikortti, jonka eräs johtajatason miesporukka keksi lentokonematkallaan, ja josta seurasi huikea julkinen keskustelu yleisönosastokirjoituksineen ja anteeksipyyntöineen. He ymmärtävät erittäin hyvin ”ylivertaisen aseen” mahdolliset ulottuvuudet, ja heidän ainoa toivonsa on siinä, että ne, jotka pyrkivät vapaampaan ja oikeudenmukaisempaan maailmaan, eivät saavuta tätä samaa ymmärrystä ja käytä asettaan tehokkaasti.

Meri, Veijo: Sanojen synty
Baum & Sheehan: Vulkanus - suuri planeetanmetsästys. Suom. Markus Hotakainen
Narinkka; Nukketeatteri Suomessa. Toim. Leena Arkio
Snellman, Anja: Safari Club
Chomsky, Noam: Hinnalla millä hyvänsä; Uusliberalismi ja globaali kuri, suom. Juha Ahokas

Edit: Kautta Tiramisun, Skitson, Eufemian jne.

Kissamietteitä

Olen tavannut taas pari uutta kissaa. Eilen tutustuin Rafaeliin, joka on pentu vasta. Siinäpä hassu velikulta joka tykkää mennä emäntänsä kanssa suihkuun. Vappuna tapasin Pepin, pienen kiimaisen nartun jolla oli sydämen muotoinen läntti takapuolessa. Kihnutteli itseään kaappeja vasten kun oli selvästi kevättunnelmat nousussa kisulla.

Kohtahan voin kirjoittaa oman versioni Eeva-Liisa Mannerin Kamala kissa –kokoelmasta joka on yksi ehdottomia runosuosikkejani ("riimein ritari runotarten"). Senhän inspiksenä on toiminut T.S. Eliotin Old possums book of practical cats (<- lukuvinkki illaksi). Kamala kissa on siitä herkku, että siitä tunnistaa itsensä ja ystävänsä. Minä olen tietysti Liisa Mörökölli joka puhuu sanan viikossa, ja Heidi lienee Roosa Lux en Bourg, suora sosialistinen kissa. Anu on jo vähän vaikeampi; ehkäpä Manjuska, joka saa kuusta lämpöä ja valoa, ja vihaa Byro-kratiaa?


Joo, olen mä pari uutta ihmistäkin tavannut mutta eipä niistä mitään kirjoitettavaa koska "Elämä ei ole niin ja näin ja noin, vaan Jos ja Ehkä ja Mutta".

Katulasten koulun syntytarina

Täytyypä sanoa, että ghanalainen vieraamme, katulasten koulun rehtori Ataa, on aika velho hankkimaan yhteistyökumppaneita ja sponsoreita koululleen. Hän on täällä "vain lomalla", mutta on siinä lomassa kulkenut kertomassa työstään eri järjestöissä. Se näyttää tuottavan hieman tulosta.

Street Academy on siitä kiinnostava hanke, että sitä ei ole keksinyt eikä perustanut mikään länsimainen taho. Ataa kertoi tänään ajasta ennen koulun perustamista. Seuraavassa tarinassa voi olla epätarkkuuksia, kun Ataa kertoo värikkäästi enkä minä aina ymmärrä täydellisesti hänen englantiaan. No, Ataa toimi aikaisemmin vanginvartijana. Hän kohtasi vankilassa paljon kouluja käymättömiä nuoria, jotka olivat yrittäneet selviytyä kadulla. Hän rupesi miettimään, mitä voisi tehdä näiden lasten hyväksi. Aluksi hän auttoi hankkimaan näille asianajajia, sovittelua, lievempiä rangaistuksia. Vähitellen hän tajusi, ettei se riitä. Miten lapsia voisi auttaa, kun nämä pääsevät vapaaksi ja joutuvat takaisin kadulle? Hän rupesi järjestämään näille urheilumahdollisuuksia: jalkapalloa, nyrkkeilyharjoituksia. Saatiin koottua kokonaisia joukkueita, ja paljon innokkaita lapsia oli mukana. Se oli hyvä, mutta taas alkoi tuntua, että tässäkään ei ollut kaikki mitä hän saattoi tehdä. Lapsille ruvettiin opettamaan laskemista ja lukemista, tunti silloin tällöin, iltapäivällä urheilun lomassa. Vähitellen hän ymmärsi, että tämä saattaisi olla alku jollekin pysyvämmälle.

Nykyään Street Academy opettaa neljästä kuuteen tuntiin päivässä lapsia, jotka eivät ole päässeet tavalliseen kouluun. Koulussa tarjottava ruoka saa vähemmänkin innostuneet oppilaat saapumaan paikalle. Lapset ovat villejä, monet tulevat kouluun vasta teini-ikäisinä, ilman mitään aikaisempaa koulukokemusta. Street Academyssa he kuitenkin saavuttavat tietyn luku- ja laskutaidon, ja saattavat jonakin vuonna hakea tavalliseen kouluun. Street Academy maksaa sitten näiden lasten koulumaksuja. Koulumaksut ovat suuri kuluerä, ja Ataalla ja kumppaneilla on jatkuvasti täysi työ kerätä rahaa niitä varten. Onneksi heillä on siihen myös kykyjä, kuten tämänkertainen Suomen-vierailu osoittaa. No, en nyt taida mainita mitään nimiä kun kaikki on vielä epävirallista. Mutta olen tosi iloinen, että hanke kulkee myötätuulessa. Jaa, saattaapa muuten olla, että voitte lähitulevaisuudessa lukea Ataan metkuista eräästä erinomaisesta suomalaisesta aikakausilehdestä.

Teemoitusta

Anupa se kalkuloi, että josko meistä hockey blog. Tämä tietysti jo seuraavan vuoden kuukkelit silmissä kiiltäen. Jääkiekko menee kuitenkin ehkä hieman ohi maalista (pun not intended) jos blogi-identiteettiämme aletaan muokkaamaan. Vaikka olenkin Nokian mtx-osaston lätkänero vuodelta 199x (täsmällinen vuosi on jo unohtunut). Oli muuten hiton kivaa kyykyttää inssi-äijät lätkäveikkauksessa. Anyway, neuleblogien kastissa meillä saattaisi olla hyvät saumat (pun not intended), vai mitä sanotte käsieni taidonnäytteestä tuossa vieressä? Ihan itte tein, omiin jalkoihin hyvin istuviksi!

Max.

Aiheestatoiseen

Niin vappu. Sehän on jo vanhanen. Mutta rattoisaa oli. Naamiaisissa, koti-istujaisissa, piknikillä, vappusaunassa. Jostain syystä vietin myös kaksi tuntia elämästäni seuraten Suomi-Tanska-lätkämatsia Sports Academyssa. Ei lätkässä sinänsä mitään vikaa, eikä siinäkään että joutuu itselleen täysin vieraan tuntuiseen paikkaan. Mutta halvattu kun oli nahkeaa peliä lauantaina. Aivan liian hidasta. Poistuimme ruutujen ääreltä tokan erän jälkeen.

No. My typo_sta ei toistaiseksi tullut varteenotettavaa kilpailijaa Hockey blogille.

Tapasin ugandalaisen M:n, joka opiskelee täällä samaa alaa kuin minä opiskelin. Johtuikohan intressien samankaltaisuudesta vai mistä, että tuntui niin helpolta ymmärtää toista? Kohtaamisistani Saharan eteläpuolisen Afrikan tyyppien kanssa voi sanoa yhteenvetona, että hauskaa on ollut mutta todella paljon asioita, asenteita, vihjauksia, vitsejä ja tietoja on mennyt molemmin puolin ohi, ja kaukaa. Ollaan vaan niin erilaisia. Mikä on kyllä nastaa ja mielenkiintoista. Mutta M tuntui heti tutulta, saatoimme jutella ugandalaisesta ja suomalaisesta taiteesta ja yhteiskunnasta ja koulutuksesta ja siitä miten oltiin päädytty alalle ja miten perheemme olivat suhtautuneet valintoihimme. Oli yhteismitallista vertailtavaa. Tajusin mitä hän sanoi, luulin ymmärtäväni mitä hän tarkoitti!

Katsoimme M:n kanssa netistä kuvia ja juttuja Ugandasta. Jumatsuka. Kaunista. Khehee, kutsu on plakkarissa.

Nainen ei syö nimeään

Viime viikolla bloggaamiseen rupes hiipimään huono meininki. Oli tylsiä työvaiheita duunissa. Aina kun tuli jumi, lipesin lukemaan blogeja. Tein paljon töitä, pitkiä päiviä, mutta en lähtenyt tauoilla pois koneen luota vaan jämähdin ruudun ääreen. Iltaisin oli koko kroppa jumissa. Viikon lopulla huomasin, että koko homma haiskahti jo pahalta. Suosikkiblogitkaan eivät enää tuottaneet iloa vaan puudutusta. Silti oli tosi vaikeaa - mahdotonta - olla harhautumatta blogilistalle. No, sitten tuli onneksi vappu ja irrotti mut piuhoista.

Tänä aamuna tein työkaverin kanssa kirjallisen sopimuksen: "Anu ei lue weblogeja 2.-6.5 ennen klo 17:aa". Ja nimmarit alle. Soppari seinälle. Enkä blogannut ennen kuin viisi yli viisi. Se, mikä oli viime viikolla vaikeaa, oli nyt äärettömän helppoa, kun siitä oli mustaa valkoisella. Tiesin vuorenvarmasti, etten poikkea valitsemaltani tieltä, vaikka mieli tekikin.

Pimeetä.

Ja sama englanniksi

Tuuttasin edellisen blokkaukseni kääntäjään ja poistin ne sanat joita se ei osaanut kääntää:

exaltation

Spain unheard knew passionate plunging:
lovable today,
radical now, no mid.
anew
unheard
need more protestations.
and science.
Ego love hour,
signifying that more me no.
Only nevertheless, dancing and kiss
because fever what me striking.
And it striking more.
And yea it all-time.
Furthermore is kernel mere pink.
Slightly is sad existence that it merely hour,
only nostalgia merely more.
(Thus cornets text retain once. Possibly me becoming better some extraneous like sweetness )

Täähän on kuin Madonnan biisi!

Hurmiossa

Espanjassa kuulemma osataan intohimoinen hetkeen heittäytyminen: rakastetaan toisiamme tänään, juuri nyt, ei huomisesta väliä. Suomalaiset taas kuulemma tarvitsee enemmän vakuuttelua. Mene ja tiedä. Minä rakastin vappuna nelisen tuntia, tietäen että enempää minulla ei ollut. Mutta silti heittäydyin hetkeen, tanssiin ja suudelmiin, kaikella sillä huumalla mikä minusta löytyy. Ja sitä löytyi enemmän kuin arvasinkaan. Ja kyllä se olikin kaikkien aikojen ihaninta. Vieläkin on sydän pelkkää vaaleanpunaista hattaraa. Hiukan on haikea olo että se oli vain hetki, mutta haikeuskin vain lisää onnentunnetta.

(m.o.t. Näin kornia tekstiä en muista aikoihin blokanneeni. Ehkä minua pukee paremmin jokin muu kuin herttaisuus.)

Amatöörin juhla

Raaaa, mailasin äsken (deadline 1.5.05 klo 18) ensimmäisen julkaistavan paperin sikäläiseen luentaan. Työprosessin ja erityisesti sen ajoituksen perusteella tunnistan itseni vappu-henkilöksi. Kirjoittaminen lähti käyntiin vappuaattona tasan kuudelta, ilman lakitusta. 8 sivua minimaalisella fontilla, ilman oikolukua – ei paljoa käsitystä mitä tuli taas sanottua. Haukkuja tulee, ja syystäkin. Tiedän jättäneeni tekstin sekaan irrallisia häntiä, joista piti jatkaa, mutta sitten ei ehtinyt, ei jaksanut ja ajattelu nyt vaan sattuu ottamaan liikaa voimille. Kaipa hyvä, että sentään tunnistan isommat irtohännät tekstistä nykyisin ja ainakin muutaman suosikkihepan deletoin lopullisesta versiosta, lähinnä ajatuksen pätkiä joita ei edes kannata jatkaa. Aaah…ensi vapuksi tilauksessa heila, joka nyt veisi suihkuun, jossa nojatuoli johon rojahtaa, siksi aikaa kun mehevänkevyt illallinen valmistuu. Painan varmasti tonnin, pää ainakin.