Kauheasti asiaa

Koulu alkoi taas viime viikonloppuna. Siis kirjoittajakoulu. Kolme kuukautta jäljellä. Puolitoista vuotta olen käynyt luennoilla motivoituneena. Nyt alkaa tuntua, ettei kirjoittamisesta voi enää kertoa kauheasti enempää. Sinänsä ihan hyvien puheenvuorojen kuunteleminen tuntuu enää hädin tuskin mielekkäiltä. Pitää vain kirjoittaa itse. Palautteen saamisen tarpeesta tuskin kasvaa ulos.

Unohdin eilen kännykän kotiin. Iltapäivällä tuli aihetta soittaa puhelu. Työhuoneen lähellä sijaitsee Sandron kulma, kioski josta on mahdollista löytää melkein mitä vain, mutta ei välttämättä sitä, mitä hakee. Valikoima on ei ole kovin laaja, mutta todella merkillinen. Yhteen aikaan siellä myytiin mm. pyöriviä peilipalloja. Menin kysymään, voiko sieltä soittaa. Kyllä, heillä oli kolikkopuhelin, mutta se toimi markoilla. Myyjä vaihtoi senttejä markkoihin, joita oli pienessä pahvilaatikossa. Vanha vitonen oli kumman litteä ja kevyt. Puhuminen sen sijaan tuntui erityisen painokkaalta. Arvokkaalta. Ehkä siksi, että markka on mulle edelleen raha, siis sillä tavalla kuin urkki oli presidentin synonyymi. Eurot ovat jotain pelivälineitä. Tää ei tietenkään johdu esim. mun luonteen tinkimättömyydestä tai siitä, että vanhat ajat olisivat parempia aikoja. Sielu vain ei elä pelkässä reaaliajassa.

Ja kolmanteen aiheeseen. Mun koti on kuin Elina Brotheruksen jäljiltä. Eilen Mika kirjoitti valtavan määrän kodin esineiden espanjankielisiä nimiä lapuille ja kiinnitti ne ympäri huushollia. Se oppii sillä tavalla, että se näkee sen sanan siinä yhteydessään. Mä taas opin niin, että mä keksin niiden ympärille mahdollisimman älyttömiä tarinoita. Esimerkiksi matto, alfombra, jää mun mieleen ehkä ikuisiksi ajoiksi kun kuvittelen Alfin (muistatteko sen amerikkalaisen komediasarjan, jossa seikkaili se avaruudesta tullut pitkänokkainen, karvainen otus Alf?) pesemässä itsensä näköistä karvamattoa ja voivottelemassa: "Voi kaveri, kuin sun noin kävi?" Jaa, niin mistä mä sen ombra-lopun muistan? No tietysti siitä, tyhmä, että Alf ja se matto ovat molemmat umbran värisiä. Tän tapaisia sepitelmiä mulla alkaa olla espanjan sanastosta aika kasa. Älkää huoliko, en kerro enempää.