Kolmatta päivää täysin vailla kofeiinia. Tänään en ole enää kaivannut sitä lainkaan. Näinkö helppoa se olikin? Aamulla herättyäni jäin sänkyyn pitkäksi aikaa. Mikään ei pakottanut nousemaan, keittämään ensi kupposta joka karistaa takaraivolta ikävän puristavan tunteen. Ei ole enää mitään sellaista tunnetta. Vapaa.
Kävimme miehen ja parin ystävän kanssa Rastilassa avantouinnilla. Yhteissauna oli uskomattoman, ihanan, kostean tulinen. Uimahallien naistensaunoissa on aina niin kaino meininki. Vaikka olisi se kuumempi huone, niin naiset heittävät ehkä yhden ison kauhallisen kiukaalle mutta sitten tulee tauko. Vasta kun muut ovat poissa, uskallan laittaa tosi pätsin päälle. Olen huono saunoja, jos on vain lämmintä, happi loppuu, pakenen lauteilta. Mutta sitten kun on hirveä hööki, niin että pitää kumartua ja sulkea silmät, hengittää varovasti, iho kipristelee, sitten jaksan olla vaikka kuinka. En osaa selittää. Jotain tekemistä sillä on sen kanssa että se tuntuu kunnolla eikä vain hivuta.
Ja sitten kylmään, mustaan reikään.
Yli sadan asteen lämpötilaero pistää sydämen hakkaamaan. En tiedä, onko moinen varsinaisesti terveellistä pumpulle, mutta tuntuu taivaalliselta. Siinäkin, taas: että TUNTEE sen tekevän duunia rinnassa.
Viime viikolla menin pitkän flunssan jälkeen ekalle afrotanssitunnilla. Olisi tehnyt mieli jäädä himaan vällyjen väliin. Oli kohmeinen, arka olo. Tietenkin eka tanssi oli sotaisa dundumba (doundounba), jossa jouduin yhtäkkiä rajuun, kiihtyvään röykytykseen. Ensin sattui kurkkuun ja happi tahtoi loppua, mutta kun pääsin vauhtiin, aloin nauttia. Rytmi kiihtyi vain, ja äkkiä tajusin että olen purskahtamaisillani itkuun pelkästä hurjasta ilosta.
Mukavaa olla ruumis.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment