Selittää innostuneena viimeaikaisia huomioitaan ja todistaa että nykyään on paremmin kuin ennen

Tapasimme viikonloppuna tyypit, jotka kertoivat, että olivat muutama vuosi sitten ostaneet yhdessä rivitalonpätkän jostain pohjoisesta Helsingistä. Jokin aika sitten he olivat melkein yhtä aikaa lausahtaneet toisilleen: "Miksi oikeastaan muutimme tänne? Mä en totta puhuen halunnut tätä". He myivät heti kämppänsä ja muuttivat vuokralle Kallioon.

Minulla sen jälkeen ollut euforisen tyytyväinen olo siitä että asun Sörnäisissä ja talsin Kallion halki työhuoneelle. Tyytyväinen olen ollut aiemminkin, mutta toi pikku stoori lopetti tietyn haikailun. Olen kyllä ajatellut, että täällä on hyvä asua kun kaikki on lähellä. Silti olen epäillyt, että saattaisin tuntea itseni tasapainoisemmaksi jossain mökissä taajamien ulkopuolella. Nyt tajusin, että Kalliossa on kylää kylläkseen, mutta ei kyyläämistä. Meillä ramppaa vieraita, koska asumme niin kätevästi matkojen varrella ja, onhan se kehaistava, meidän kämpässä on hyvät vibat. Kynnys lähteä itsekin talojen, koirien, ihmisten ja varisten ilmoille on alhainen. Olen joskus elätellyt itsestäni kuvaa erakkoluonteena. Mutta se oli minulla pelkkä reaktio siihen, että ihmisten kanssa oli hankala tulla toimeen. Nykyään en ehkä enää yritä ystävien kanssa ihan niin syvästi henkilökohtaisille vesille, haluan nauttia heidän seurastaan enkä ajautua mustasukkaisuuksiin ja kyräilyihin. (Huomaan, että viimeinen väite oikoo, mutta en jaksa selitellä. Koettakaa kestää, ystävät :))

Eräs ystävä huomautti, että monet myyvät nyt kämpän ja muuttavat vuokralle, koska asuntojen hintojen odotetaan laskevan. Myöhemmin voi sitten ostaa isomman kämpän samalla hinnalla. Vähemmän romanttinen selitys, vaan mikäpä siinä. Saahan ihminen haluta isomman kämpän samalla hinnalla. Varsinkin jos melkein samaan hintaan voi vähän aikaa asua Kalliossa vuokralla.