Sunday, January 30, 2005

Lopettaa, käy ja kiittää

Lopetin kahvinjuonnin. Tai, no, ostin äsken purkin pika-kofeiinitonta vaikeiden päivien varalle. Viikolla heräsin yksi aamu ja päätä särki. Mikä loistava sauma kahvista luopumiselle! Kahvin puute kyllä aiheuttaa päänsäryn (ja sen takia ei yleensä millään viitsisi alkaa siihen lopettamiseen) mutta mitkään päänsäryt eivät korjaannu kahvilla kun ovat kerran alkaneet. Join siis kupin mustaa teetä. Sen koommin en ole kahviin koskenut, lukuun ottamatta sitä puoltatoista senttiä seisonutta, kitkerää uutetta kuppilassa. Lopullinen kofeiinista luopuminen on vielä edessä. Pitää käydä hakemassa säkillinen oikein hyvää rooibosta niin ei menetä hyviä hetkiä.

Kävin eilen taidetarvikeostoksilla. Se on syvästi kutkuttavaa shoppailua. Hankin piirustuspaperia, ingressipaperia, puristettua ja tavallista hiiltä, maalarinteippiä, säämisköitä, tavallista tarviketta. Jostain syystä, monestakin syystä, käyn aina ensimmäisenä Temperassa, vaikkei se ole edullisin. Olin siellä töissä joskus opiskelun alkuaikana. Sinne on helppo mennä. Tuttuja myyjiäkin vielä tapaa. Liike on laajentunut, mutta niin vähitellen, että olen pysynyt kärryillä valikoiman suhteen. Siellä voi vaellella pitkään hyllyjen, telineiden väliköissä, silmät, mieli, sormet kihisten läsnäolevista mahdollisuuksista. Jos tykkäisin varastella, varastelisin Temperassa, ehdottomasti.

Täytyypä tunnustaa, kiittää, että Veloena on hieno. Miten osaakin kirjoittaa niin mukaansa imaisten. Lukiessa mieli kyllä pistää vastaan, äityy kateelliseksi, ärsyyntyy, ihmettelee, yhtä kaikki lumottuna.

No comments: