Wednesday, December 22, 2004

Kyliltä päivää

Mika lähti kaatamaan puita mummilansa ajosiltaa varten. Tämmösen päivän valkkasi. Ilmassa on paitsi kaikki se lumi jota himmeä taivas pukkaa, myös se minkä myrskynpoikanen nyt tuivertaa uudestaan ylös viime päivinä kasautuneista kinoksista.

Näin eilen verenkarvaan auringonlaskun läheisen Levi-tunturin huipulta. Vai oliko auringonnousu, tai missä vaiheessa jälkimmäinen muuttui ensimmäiseksi. Jos olisin sivakoinut rinteisssä yksin, olisin varmaan ajatellut että ehkä laskettelu on ihan mukava harrastus, mutta kun ympärillä oli toisia joilla näytti olevan huomattavasti hauskempaa. Sen jälkeen oli kyllä nautinnollista mennä saunaan ja syödä kalaa ja käydä kyläilemässä.

Tunturi on aikaa sitten saanut pälvikaljunsa ja työllistää nyt pari kylällistä lappilaisia jotka muuten joko muuttaisivat etelään tai ajaisivat kaiket päivät keppanapäissään kelkalla (nyt he tekevät sitä vain iltaisin ja viikonloppuisin). Sikäli 26 hissiä, kaamosta uhmaava valaistusjärjestelmä, loputtomat skimbavideot, muovimukit ja anismunkit sekä tuoksuva, kimmeltävä ja humalluttava after-ski-atlantis kukkulan juurella ansaitsevat paikkansa. Eikä mun sovi unohtaa, että itse kasvoin erään toisen laskettelurinteen vieressä ja sahasin sen kolmea rinnettä uskollisena halki 80-luvun toppatalvien.

No, tästä kaikesta huolimatta, onhanseihankäsittämätöntäenergiantuhlausta.

Kuten niin moni muukin asia.

No comments: