Muistan jouluaaton hautausmaavierailun pari vuotta sitten kun yksi hautakivi, jonka eteen oli äskettäin tuotu kynttilä, kaatui ihan itsestään. Ympärillä olevat, omien sukulaistensa haudoilla vierailijat, olivat todella järkyttyneitä ja kauhuissaan. Voi voi sitä päivittelyä! Mummot pitelivät rinta-alaansa ja pari miestä oitis ryhtyi kampeamaan kiveä takaisin pystyyn saaden hyvät jäiset vesiroiskut päälleen. Huvittelin mielessäni ajatuksella, että k.o. vainajan haamu oli vittuuntunut kynttilän tuojaan ja kaatanut kivensä kostoksi.Olen lukenut näitä viimeisiä uutisia sadoista kaadetuista hautakivistä vailla mitään tunteita. Mutta, en myöskään ymmärrä selittää tekoa muulla kuin että Keravalla ei ilmeisestikään ole kauheasti mitään järkevää tekemistä.
Verkkohesari kirjoitti lauantaina, että "seurakunta on varautunut kriisiapuun" eli joillekin hautakivien kaato lienee todella järkyttävä teko. Omaisia varten kai ne hautausmaat on olemassa sillä vainajia tuskin kauheasti enää liikuttaa mitä niiden nimikkokivelle tapahtuu . Hypoteesina, jos olisivatkin taivaassa niin niillä on varmaan mukavampaa puuhaa kuin kivien miettiminen, tahi helvetissä liian kiireistä. Taivaan paratiisissa olija ei tarvitse lohtua siitä, että eloonjäänyt käy haudalla ja helvettiin ei lohtu kuulu. Miksi sen kuolleen muisto pitää tiivistä johonkin kiillotettuun kivenmurikkaan?
Toisaalta, yksi tuttu on haudannut miehensä tuhkat valtamereen, ja mietti jälkeenpäin, että tuli vähän liian iso hautuumaa, koska missä tahansa kohtaa rantaviivaa tai merta onkaan niin, se on muuttunut hautausmaaksi. Olisi kuulemma kivempaa nauttia merestä merenä.
No comments:
Post a Comment