Kevät tulee, puistot kutsuvat,
djembet alkavat mennä kaupaksi. Jaa, tiedoksi vain kaikille että meillä on edelleen myytävänä jokunen djembe. Ja edullisesti. Tänään meillä kävi kylässä ghanalaisen Street Academyn (se katulasten koulu, jossa opetimme) rehtori Ataa Lartey sekä hänen ystävänsä, Suomessa asuva ghanalainen muusikko-tanssinopettaja. Jälkimmäinen, nimeltään David, kokeili rumpujamme ja sanoi, että ne ovat oikein hyviä. Nyt siitä on sitten ammattilaisen sana! Ne ovat muuten erittäin kauniita, upeaa käsityötä. Olisi tosi kivaa saada ne kaupaksi ja tilata lisää Ghanasta. Siellä ei vieläkään käy paljon turisteja (turistien määrä romahti syyskuun 2001 jälkeen, ja edelleen, kun Ghana Airlines meni konkkaan), ja etevät käsityöläiset siellä pyörittelevät peukaloitaan ja yrittävät selviytyä.
Ataa kertoi uutisia Ghanasta: Uuden hallituksen myötä bensan hinta on noussut 100%. Tästä seuraa, että kuljetusalan ja julkisen liikenteen kulut ovat hypänneet ylös, ja sen seurauksena kaikki hinnat lähteneet kovaan nousuun. Ihmiset ovat nyt erittäin kovilla, koska ennestään hyvin alhaiset palkat eivät ole nousseet. Lisäksi uusi hallitus on lanseerannut kampanjan, jonka tarkoituksena on tyhjentää kadut kaupustelijoista ja saada heidät siirtymään pelkästään rajatuille markkinapaikoille. Katukaupustelusta ropsahtaa huimat sakot. Kampanja on toiminut tehokkaasti. Uutta järjestystä on vaikea kuvitella; hanakka kaupustelu oli niin olennainen osa Ghanan katuelämää. Uusi systeemi on vienyt elinkeinon monilta.
Kurjaa, turhauttavaa. Ymmärrän uudistusten pointin osittain, mutta niistä on pantu maksamaan kovinta hintaa todella suuri ja kaikkein köyhin kansanosa. Ataa kertoi, että nyt ghanalaiset ovat ruvenneet reagoimaan: mielenosoituksia on parlamentin edustalla melkein päivittäin.
Ataan vierailu sai kuitenkin ikävöimään Ghanaan. Jospa pistäisi kasaan jonkin projektin, jonka kanssa kiertäisi siellä vaikka kylissä. Opettaisi kouluissa jotain... Ja ottaisi sitten kuukauden-pari omaa lomaa ja kävisi muissa Länsi-Afrikan maissa, Burkina Fasossa, Beninissä, Norsunluurannikollakin jos mahdollista. Ehkä lännempänäkin, Malissa, Guineassa, Senegalissa. Voi pojat, tytöt, että ottaisin tanssitunteja. Ghanan kuukauden aikana mulla oli niin kova sopeutuminen ilmastoon ja niin kovat päänsäryt että en päässyt lainkaan tanssimaan.
Joo. Sinne. Viime yön unessa oltiin jo miekkoseni kanssa safarilla, halusimme nähdä leijonan. Meillä ei ollut opasta vaan kävelimme kahdestaan savannilla. Äkkiä näimme leijonan jolkottelevan puiden siimeksessä. Tajusin, että tämähän on itse asiassa vähän huono juttu, oikeastaan aika vaarallista. Olisin halunnut nähdä eläimen lähempää, mutta tiesin että pikemminkin täytyy hankkiutua kauemmas, ja vikkelään.
Ei ole tänäkään vuonna ilmaantunut wappuheilaa. Ehkäpä vaatimuslistani on liian tiukka:
Muistan jouluaaton hautausmaavierailun pari vuotta sitten kun yksi hautakivi, jonka eteen oli äskettäin tuotu kynttilä, kaatui ihan itsestään. Ympärillä olevat, omien sukulaistensa haudoilla vierailijat, olivat todella järkyttyneitä ja kauhuissaan. Voi voi sitä päivittelyä! Mummot pitelivät rinta-alaansa ja pari miestä oitis ryhtyi kampeamaan kiveä takaisin pystyyn saaden hyvät jäiset vesiroiskut päälleen. Huvittelin mielessäni ajatuksella, että k.o. vainajan haamu oli vittuuntunut kynttilän tuojaan ja kaatanut kivensä kostoksi.
Alan ajatella, että Edvard Munchin "Huuto" ei ole kuuluisa suinkaan taiteellisista ansioistaan (itse kyllä pidän siitä), vaan sen takia että se pöllitään kerran vuodessa, ja sitten sitä haeskellaan suurella kohulla.
Kiesus tätä kevättä. Tuttuja ja tutuntuttuja on mennyt kaksipyöräisillä päin autoja ja asfalttia siihen tahtiin että hirvittää suorastaan. Olkaahan varovaisia siellä hiekkaisilla ja jäisillä teillä. Min en koske fillariin vielä vähän aikaan, muuten on mullakin naama sinelmillä. 
