Akwabe! Street Academysta

Aurinko on paistanut pilviverhon lapi koko viikon. Poltin kuitenkin kasivarteni, ja paassakin huippaa. Ja nalka & jano. Mun vatsa on pysynyt kunnossa yhta yota lukuun ottamatta, vaikka olen syonyt melko vapautuneesti kaikkea mita Mikakin. Ja se ei ole paljon arkaillut - taannoinen sairaalaan johtanut ruokamyrkytys saattoi olla yhteydessa siihen slummialueelta ostettuun watchi-annokseen...

Kaksi ensimmaista tyopaivaa koululla on ohi. Street Academy sijaitsee Art Centerissa, joka on kylamainen kaupunginosa lahella rantaa. Siella on kortteleittain pikku taloja, kuppiloita, savisia katuja, vuohia, kojuja, kaupustelijoita, taiteilijoita ja kasityolaisia, ja sitten tama koulu. Kun saavumme koulun laheisyyteen, lauma pikkulapsia ilmaantuu paikalle, he kaikki haluavat katella Mikaa: Mister Mika, Mister Mika. Mina saan tietysti aikaa myoten oman osani. Valkoihoiset ovat heista hauskoja, kun hellymme niin heidan maailman aurinkoisimmille hymyilleen. Koulun portilla oppilaat ymparoivat meidat, tervehtivat, kaikki haluavat katella, kaikki jotka eivat viela tieda, kysyvat nimeani.

Koululla on pari paikallista opettajaa, rehtori, sihteereita ja me, vaihtuvat vapaaehtoiset. Kun eilen saavuimme tupaan (sanavalinta tarkoituksellinen, koulussa on pikkuruinen henkilokunnan huone ja yksi tupamainen luokkahuone), siella oli alkamassa seminaari on streetism, katulapsista. Seminaaria pitivat jotkut tutkimus-kartoitusta tekevat norjalaiset, ja lapset oli siksi paivaksi ajettu ulos - ei opetusta. Me ehdotimme, tai Mika pikemminkin, kun mina olin ensimmaista paivaa enka oikein hahmottanut mika on mahdollista, etta voisimme vaikka piirtaa lasten kanssa ulkona. Kohta kynat ja paperit revittiin meidan kasista, lapset asettuivat kuka mihinkin konoon penkeille ja aidoille ja rupesivat piirtamaan ja varittamaan vimmatusti. Mitaan alustusta tai tehtavanantoa ei voinut kuvitellakaan siihen tilanteeseen. Lapset olivat koko ajan ihania ja innokkaita mutta hirmu villeja ja lyhytpinnaisia. Street Academyssa ei ole taysin orpoja tai kadulla elavia lapsia, vaan sellaisia lapsia joiden vanhemmilla ei ole varaa laittaa heita tavalliseen kouluun, ja jotka ehka myisivat jotain kadulla koko lapsuutensa ajan. Kun piirroksiin piti lopulta laittaa nimi, huomasin etta monelle vahan vanhemmallekin oppilaalle tuotti vaikeuksia kirjoittaa oma nimi oikein. Huomasin, etta poikien joukossa oli sellaisia, jotka valittomasti omaksuivat suojelevan asenteen naispuoliseen opettajaan. He toruivat kavereitaan kun nama puhuivat uskaliaita, estivat naita halaamasta liian kovakouraisesti, roikkumasta, tyontamasta kasia taskuihin. Se oli vahan liikuttavaa. Sellaista huolekkuutta voi elama joskus opettaa. Toiset lapset olivat aivan pidakkeettomia pikku riivioita.

No, tanaan tulimme toihin, mutta meille ei ollut toita. Tosi vahan oppilaita oli ilmaantunut paikalle, koska aamulla satoi ja tiet olivat savivellia. Yksi sihteereista opetti luokkahuoneessa pienelle joukolle: ...Friday, Saturday, Sunday. After Sunday, comes Monday - yhteislausuntana. Istuimme koko paivan opettajainhuoneessa suunnittelemassa Sanitation-projektia (kerron siita joku toinen kerta) ja tekemassa webisivuja Moron 'No Food for Lazy Man' -rumpukaupalle.