Rauha parven alla. Virgínia Rodrigues soi. Sielukasta, vihlovaa. Jalkapohjatkin vihlovat ankarasta pääsiäisafroilusta. Mieli askartelee vieläkin sen viimeisen askelkuvion kanssa, johon kinttuni eivät koskaan tahtoneet keretä. Paino alemmas, vihjaa pieni tanssinope päässäni. Nöyryyttä. Vuosi sitten olin samalla kurssilla paljon perusteellisemmin pihalla.
Minua pyydettiin kummiksi, minua pyydettiin kummiksi. Veljen poikaselle. Sen tähden olen valmis, tuosta vain, ottamaan lakin kouraan ja pyytämään nöyrimmin päästä takaisin seurakunnan jäseneksi. Erosin kirkosta joskus lukioikäisenä. Otetaankohan tuhlaajatyttö mukisematta vastaan?
Pitkäperjantain ja kauppojen sulkeutuneisuuden kunniaksi hain itselleni ja komeammalle puoliskolle pitsat Sivuraiteesta. Nypläsimme nylonsolmut auki, viskoimme pahvikannet pois tieltä ja hyökkäsimme ehtoollisen kimppuun. Ensi repliikki: - Mm. Seuraava: - Hieman mautonta, lisää basilikaa. Muutaman minuutin kuluttua: - Onko tässä vähän kumma maku? Vielä myöhemmin: Leuka jää roikkumaan alas kun kuuluisi jatkaa pureskelua. Lopuksi: Eineen häpäisyä (mm. pitsanyrkkeilyä), kauhistunut italialainen kohtaa lähes tunnistamattomaksi degeneroituneen kansallisherkun -fantasioita, hysteeristä hihitystä joka ei ota laantuakseen.
- Tää oli parempi kuin hyvä pitsa, tästä sai myös hengenravintoa, summasi tyytyväinen mies.
Friday, April 09, 2004
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment