Tämmöstä

Hops, iski keski-iän kriisi muodossa, että pohdiskelen kovastikin että mitähän helvettiä sitä elämänsä kanssa tekisi. Tai paremminkin, millä keinoin saisi vaivattomimmin elämisen rahoitettua ynnä hauskimmin ja tyydyttävimmin ajan kulumaan.

Aivan sisimmistä sisin lähipiiri tietää (ja varsin hyvin tietääkin) että väitöskirjaprojekti on kokeilu, että olisiko mulle mahdollista ja mieluista jatkossa(kin) yhdistää elannon hankinta ja hauskanpito. Ajattelin, että tutkijana hommailu saattaisi hyvin riittää elämän intohimoksi ja sydämen täytteeksi ja tuoda vielä rahaakin jonkun verran. Tänään duunista himaan kävellessä totesin, että ei käy. Huomasin ja myönsin, että mulla ei ole intohimoa eikä minkään maailman paloa olla ympärivuorokautinen, briljantti, kansainväliset mitat täyttävä tutkija. Ei huvita eikä kiinnosta. Ei mul oo aikaa. Samalla väitöstutkimus saavutti inhimilliset mittasuhteet ja saatan saada sen jopa kirjoitettua lähipäivinä.

Käytännössä tämä asenne- ja painotusmuutos tarkoittaa sitä, että tulen olemaan vähemmän kranttu duunieni suhteen, koska tutkimuksen tekeminen ei sitten ole enää se, jonka, hm, olemuksesta ja koostumuksesta olen tarkin elämässä. Mut et mihin sitä sydämensä sitten käyttäisi ellei puhtaasti tutkijana hengailuun? En tiedä vielä. Mietin. Osastojohtaja kysyi Saksan matkalla, että mitä mä haluaisin tehdä väitöksen jälkeen, ja suusta pääsi "lähteä merille. Mennä soutuveneellä Kiinaan." Vaikka en mä usko että mä noin teen mutta jotain on jossain vaiheessa keksittävä. Muuten tulee tylsää ja jos on tylsää niin sit ei oo kivaa.

Asiasta ei ollenkaan toiseen: kuva on Baldassare Forestieren Kaliforniaan pykäämästä maanalaisesta puutarhasta. Heebo oli kohtalaisen innostunut hedelmäpuista ja niiden oksastamisesta ja kun puut eivät muutoin olisi menestyneet Kalifornian keleissä, jätkä kaivoi maan alle valtavan kellariston, johon istutti puita. Maan päälle ei näy kuin puiden päällä olevat aukot, joista aurinko ja sade pääsevät sopivissa määrin sisään. Puutarha oli samalla Forestieren koti ja meininki mehevää: jos käsillä ei ollut sopivaa koloa mihin laskea pikkuesineitä (sanoo esittelyteksti häveliäästi, mutta mehän täällä eroottisen käytettävyyden kulminaatiossa tiedämme toki paremmin: nainenhan siihen laitetaan, höh), kolon pystyi käden käänteessä kaivamaan pehmeähköön maahan. Oisko mitään, hm?