Wednesday, December 20, 2006

Kunniattomat kahmii kunniaa ja tunarit tunaroi

Englanninkieliset lehdistötiedotteet ovat levinneet kuin kärpäset suhisten ympäri maailmaa ja internettiä. Kiinnostavaa kyllä niiden pohjalta tehdyissä jutuissa kaikki kunnia, jopa koko konseptin keksiminen menee yhdelle teknologiapartnereistamme, missään ei edes vilahda alkuperäisidean saaneiden eli minun ja Mikan nimiä. Joissain jutuissa ei edes mainita teoksen nimeä ollenkaan, tahi tuotantoyhtiöitä tai ohjaajan nimeä, mikä on aivan normaali käytäntö, kuin myös broadcasterin nimen maininta.

Tekniikkapartneri syytää asiasta brittilehdistöä, joka muka vaan korostaa omanmaalaisten tekemiä juttuja. Mutta täysin normaalien käytäntöjen mukaisten asioiden poisjääminen ynnä iso kasa muita asiavirheitä on niin systemaattista joka jutussa, että voiko tämä nyt todellakin olla vaan sitä, että kirjoittava toimittaja ei osaa lukea tiedotetta?

Harmittaa.

Seuraava sen sijaan lähinnä huvittaa:
Googlatessa löytyi norjalainenkin uutinen teoksestamme. Siinä sanotaan, että "Sydän kierroksella on vähän niin kuin amerikkalainen L-koodi tv-sarja, koska siinäkin fanit ovat päässeet kirjoittamaan jaksoja". Hehe, edellisessä lauseessa on ainakin kolme asiavirhettä plus kertomat päälle.



Sellaisen vielä haluaisin sanoa Sydän kierroksella –produktiosta, että vaikka suurin osa siihen panoksensa antaneista on tehnyt häkellyttävän upeaa työtä suurella ammattitaidolla ja antaumuksella, niin mukana on ollut myös muutama mätäpaise joista on ollut enemmän haittaa kuin hyötyä. Vituttaa, että he ovat mukana alku/lopputeksteissä ja saavat täysin ansaitsematonta kunniaa ja meriittiä.

Olenkin nyt oppinut, että AINA kun on rekrytoimassa joitain tyyppiä mihin tahansa tuotantoon, niin pitää ehdottomasti soittaa ihmisille joiden kanssa hän on aikaisemmin työskennellyt ja kysellä miten prosessi meni. Tämä muillekin ohjenuoraksi ja neuvoksi.

(Ja jos olet palkkaamassa jotakuta joka oli mukana Sydän kierroksella tuotannossa, niin voit soittaa ja kysyä minun näkemyksistäni.)

5 comments:

Anonymous said...

Olisin juuri tänään laittaanut virman ulkouutisiin tiedotetta in English, mutta pojat vissiin päivittää, kun moni juttu on downerissa ny. Huomenna sitten jos ei kerta tänään.

Leena said...

:)

yksi hyvä tapa vähän paikata noita tunarointeja on, että pistää oikeaakin tietoa tarjolle.

kai.

Anonymous said...

Mitäs nää tyypit on ny menny tekemään?

Leena said...

No, eivät ole tehnneet paljon mitään mitä heidän kuuluisi tehdä, ja senkin vähän yleensä myöhässä ja niin huonosti että itse saa paikkailla perästä.

Anonymous said...

Hmm, aika kummaa touhua teillä TAIKissa, kun yksittäinen työntekijä saa haukkua tuotantotapoja ja muita työntekijöitä blogissa. Kai teilläkin nyt joku salassapitosopimus on tehty henkilökunnan kanssa tuotantoprojekteissa!?!?