Greetings from Tampere

Tänään tarkastettiin "Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan suostumuksella" Virve Peterin väitöstyö Mediaksi kotiin. Tutkimus teknologioiden kotouttamisesta. Vastaväittäjänä oli Hannu Ruonavaara Turun yliopistolta. Tilaisuus kesti 2 tuntia, oli runsasyleisöinen ja paikoitellen turhankin leppoisa. Vastaväittäjä esitti sopivasti sekä helppoja että tiukkoja kysymyksiä, joista suurehkoon osaan Peteri vastasi ns. "ansiokkaasti".

Väitöstilaisuudet alkavat sillä, että väittelijä, vastaväittäjä ja tilaisuuden valvoja, kustos, marssivat saliin, jolloin yleisö nousee seisomaan. Kustos julistaa tilaisuuden alkaneeksi, ihmiset istuvat alas ja väittelijä aloittaa max. puolen tunnin mittaisen lektion, jossa selostaa työnsä ydinkohdat ja tieteellisen merkittävyyden. Lektion aikana salista ei saa poistua eikä tulla sisään. Lektion jälkeen väittelijä pyytää vastaväittäjää esittämään huomautuksensa ja kysymyksensä. Kun työtä on käsitelty 2-4 tuntia, vastaväittäjä lukee yhteenvetonsa ja (yleensä) puoltaa työn hyväksymistä tohtorin opinnäytteeksi. Sitten väittelijä pyytää yleisöä tekemään huomautuksia, jos sellaisia on. Usein jotain keskustelua syntyykin mutta ei tällä kertaa, joten kustos julisti tilaisuuden päättyneeksi.

Peterin lektio oli oikein hyvä. Aluksi teknologian tutkimuksen historiaa sikäli, että perinteisesti teknologiat on kuvailtu dynaamisina ja aktiivisina asioina, jotka tunkeutuvat arkeen, joka puolestaan on lähinnä keski-ikäisten ihmisten television katselua ja siivoamista. Domestikaatiotutkimus on tutkimusote, jolla vastakkainasettelua voidaan lieventää: Peterin haastatteluaineisto kiistää jyrkän aktiivinen - passiivinen asetelman.

Peteri käyttää brittiläisestä sosiologiasta kotoisin olevaa domestikaation käsitteestä käännöstä "kotouttaminen", jota suomessa käytetään maahanmuuttajien yhteydessä, koska Peteri haluaa korostaa teknologioiden arkipäiväistymisessä tapahtuvaa kokonaan uuden tunkeutumista johonkin, sekä sitä, miten tämä jokin uusi samalla muokkaa "kantaväestöä", eli kodin jo olemassa olevaa laite-, objektikantaa. Mä olen käyttänyt "kotiuttamista", joka suomen kielessä on armeija-termi. Peteri ei halua sitä käyttää, koska kotiutumisessa jokin jo kotona ollut palaa kotiin. Mä olen omaa valintaani puolustanut innovaatioiden historialla, mutta asialla ei kyllä ole mulle paljoa väliä koska kirjoitan englanniksi. Kiintoisa terminologinen kysymys kumminkin.
Mut joo, kotouttamisesta puhumalla Peteri samalla tuo domestikaatiotutkimukseen kulttuuritutkimuksellisen otteen ja kuulin Mary Douglasin nimen mainittavan, eli vaikka uudet laitteet ovat uhkia kantaväestölle, ne samalla ovat resursseja kantaväestön rutiinien kyseenalaistamiseksi.

Lektiossa Peteri nosti esiin pari varsinaista tulosta. Toinen on "mediamaantieto", eli että se miten laitteet sijoitellaan koteihin vaihtelee ja että tällöin voidaan nähdä kodin tuottavan "diskursiivista järjestystä" joka kuvastaa sitä, mikä on kunkin kodin mielestä oikeanlaista kotina oloa. Ilmeisesti työn ja vapaa-ajan erottelu on selkein "diskursiivinen järjestys" jonka Peteri löytää aineistostaan. Tuohon liittyen tulee taas aktiivisuus-passiivisuus erottelu: passiiviselta näyttävä sohvaperuna tuottaa aktiivisesti työn ja kodin välistä eroa.

Toinen löydös on perheenjäsenten erilaiset kompetenssit. Siinä, miten perheet ovat puhuneet teknologioistaan kuvastuu että miehille (ja ilmeisesti osin lapsille) kuvataan teknologinen kompetenssi (pätevyys?) ja naisille kuvataan kodinhoidollinen pätevyys. Eli kun mies ajastaa videot, ajastamisesta puhutaan teknologisena kompetenssina mutta kun nainen ajastaa videot, siitä puhutaan kodin ja sen jäsenten hoivaamiseen liittyvänä osaamisena. Peteri myös korostaa sitä, miten pariskunnat haastatteluissa tuottavat sukupuolittunutta asiantuntijuutta: perheen naisella on valta ja velvollisuus huoltaa kodista ulkopuolelle annettua kuvaa. Tämä kuvastuu mm. siinä, miten naisilla on (haastatteluissa) asiantuntijuus antaa moraalisia arvioita miehistä ja lapsista ja esimerkiksi tehdä ns. mediamoralisointia.
Kaikkiaan Peteri on analysoinut aineistoaan siten, että hän on saanut siitä irti tekniikoita, joilla kodeissa ylläpidetään "oikeaa järjestystä".

Vastaväittäjä aloitti kuvailemalla työn kokonaisuuden. Työssä analysoidaan miten kotouttaminen tapahtuu ja millaista moraalisuutta kotouttaminen tuottaa. Kyseessä ei siten ole normaalisosiologinen "suuri ja merkittävä kysymys" vaan mikrososiolginen, arkipäivän pieniä kysymyksiä koskeva työ. Työn voi kumminkin nähdä osana Goffmanin ja Simmelin perinnettä (lähinnä kai sosiaalinen vuorovaikutus), eli sen asiaankuuluvuutta sosiologian opinnäytteenä ei tarvitse ihmetellä. Metodologisesti työ on selkeästi konstruktionistinen, eli väittelijä ei pyrikään kertomaan haastateltavien todellisuudesta vaan siitä, mitä todellisuutta ihmisten voi nähdä tuottavan (konstruoivan) haastatteluissa. (Peterin mukaan metodina on konstruktionistinen diskurssianalyysi)

Jatkossa vastaväittäjä kävi läpi joitakin juttuja, jotka on jo lektiossa, mutta lisäksi nosti esiin lähinnä työn ongelmia (ja sanoikin ääneen että kahdessa tunnissa käydään läpi ongelmat, kehut tulevat myöhemmin). Ongelmista ensimmäinen ja mun duunin kannalta tärkeä, on haastateltavien taustatekijöiden suhde aineiston analyysiin. Vastaväittäjä ihmetteli, miksi Peteri ei nosta aineistosta löydöksinä esiin kohtia, joissa jokin taustatekijä (koulutus, tulot, tausta, ikä...) näyttäisi selittävän kotien erilaiset suhtautumiset teknologioihin. Esim. korkeakoulutetut halveeraavat televisiota mutta duunarit ei. Peteri vastasi, että aineisto on liian pieni yleistyksiin, esim. juuri luokkatulkintoihin. Jonka jälkeen vastaväittäjä huomautti, että Peteri kumminkin pitää sukupuolta sellaisena taustatekijänä, joka selittää kompetenssien jakautumista.
Peteri ei tähän vastannut muutoin kuin että juu, piti sukupuolta tärkeänä.
Seuraavaksi vastaväittäjä huomautti että työssä ei varsinaisesti missään kirjoiteta teoriaa kotouttamisesta. Työssä on kyllä tulkintateoria (konstruktionistinen ote) mutta ei teoriaa joka kuvaisi tutkittavaa kohdetta. Peteri vastasi, että teoria kotouttamisesta on hänelle sitten post doc tutkimuksen aihe. Hmmm.
Sitten käytiin käsiksi Peterin paljon käyttämään artikulaation käsitteeseen, jota Peteri ei työssä selitä tarpeeksi (artikulaation teoria puuttuu). Peteri käyttää termiä kuvatessaan prosessia, jossa joitakin asioita, jotka eivät välttämättä kuulu yhteen, tuodaan yhteen. Ilmeisesti siis yhdenlainen merkityksenantomenettely-termi. Peteri ei tuollakaan ollut selkeä, mutta sanoi että artikulaation käsitteellä halusi korostaa sitä, miten kotouttamisessa ei ole kyse vain uuden tulosta kotiin vaan myös vanhan muuttumisesta kotouttamisen prosessissa.

Tämän tyyppisten yleisluontoisten asioiden jälkeen työ ruodittiin vielä läpi yksityiskohtaisesti, kappale kappaleelta. Mulla on tuosta 5 sivua muistiinpanoja mutta yhteenvetona että työn suurimmat yksittäiset 'pikkuseikka'-ongelmat liittyvät sen laajuuteen: duuni on lähdeluetteloineen 400-sivuinen järkäle osin koska Peteri ei ole malttanut karsia pois tutkimuksen alkuvaiheessa kirjoitettuja juttuja, joista käsitys on sittemmin muuttunut.

Loppulausuntona vastaväittäjä totesi että työ on pääosin hyvin toteutettu, enimmäkseen hyvin kirjoitettu, historiallisesti valistunut työ joka heijastaa innostusta kulttuurin, teknologian ja mikrososiologian tutkimukseen ja voidaan puoltaa opinnäytteeksi.

Peterin tutkimus on mun duunien kannalta tärkeä työ: Peteri käsittelee teknologioiden domestikaatiota suomalaisiin koteihin tavoilla jotka täydentävät ja tukevat mun duunia mutta päällekkäisyykisiä ei tunnu olevan. Lähestyn omaa vastaavaa aineistoani eri kulmasta, ja jos jonkin 'tuotantoa' ylipäätään seuraan, niin 'tavallisuuden' ja 'erikoisuuden' tuotantoa.

Tilaisuuden jälkeen kahvitarjoilussa kysyin sitten joltakin kundilta, että mahtaako osata neuvoa, kenen kanssa kannattaisi jutella että saisi selville mitä kaikkea kivaa domestikaatio- ja arkitutkimuksen tiimoilta Tampereella puuhataan jatkossa. Kävi ilmi, että kysyin asiaa Peterin tutkimusryhmäläiseltä joten päädyttiin vaihtamaan kortteja ja luvattiin olla yhteyksissä. Retki oli siis kaikkiaan hyödyllinen ja kaikin tavoin mukava. Hassu kaupunki, kivoja ihmisiä ja pistokokeen perusteella myös erittäin hyvää kahvia.