Katsoin peiliin

Viikonloppu on ohi. Se merkitsee myös sitä, että minä olen vapaa, täysin vapaa, hoitamaan roikkuvia paperiasioita ja etsimään duuneja urakalla.

Töölönlahden Veroparatiisi perustettiin ja saatettiin kellumaan lauantaina, Attacin jengi pönötti tummissa puvuissaan Töölönlahdella ja puhui itsensä uuvuksiin viikonlopun aikana. Minä & kumpp hilluttiin keskustassa esittämässä Suur-Töölönlahden Taloussäätiedotusta. Viimeksi olen ollut tekemässä performanssia 1999 Kiasman avajaisissa (oliko ne avajaiset silloin?). Kyllä se on hauskaa, palkitsevaa!

Mutta kaikkien kokoontumisten, harjoitusten ja valmisteluiden keskellä nukuin taas huonosti ja sain neljä migreeniä reilun viikon sisällä. Ennätys sitten Ghanan-matkan. V-tutus myös saavutti saturaatiopisteensä. Mun täytyy saada nää kohtaukset vähenemään, keinolla millä hyvänsä.

Nyt olen käynyt neuvotteluja itseni kanssa. Ehkä mun todellakin pitäisi kokeilla sitä, että nukun ja syön ihan säännöllisesti, teen kohtuullisesti duunia enkä ota mitään ylimääräisiä hommia.

Sitä paitsi - on yksi homma, tuo kuvittaminen, jossa haluan olla todella hyvä, ja jossa mulla on erityislahjakkuutta, toisin kuin vaikkapa esiintymisessä. Kirjoittamisen olen toistaiseksi laittanut taka-alalle. Mä en tiedä, tulenko mä sittenkään koskaan kirjottamaan mitään isompaa. Ellei se liity kiinteästi kuvantekoon. Kuvia mun kannattaa nyt ja tästä eteenpäin tehdä paljon ja tosissaan. Mun pitää lakata hajottamasta itseäni niin moneen osaan. Jostain syystä mulle on ollut hyvin vaikeaa uskaltaa panostaa pitkään johonkin yhteen asiaan.

Näen sielun silmin kuvamaailmoja, joita mä voisin luoda. Tässä elämässä. Kun vähän siristän, näen niissä tarkkaa ja hervottomaksi yltyvää piirtämistä, vahvoja värejä, virtaavaa geometriaa. Kyllä mä haluan maailmankin muuttaa, mutta tapahtukoon se kuvan voimalla.

Eka erä purkissa

Onneksi otin ja korjasin kuluneen viikon sään viime sunnuntaina muuten olisi tullut murhetta ja marinaa. Kuvausviikko päättyi eilen helteisiin tunnelmiin. Poltin käsivarteni niin että vasemmassa "hauiksessa" on sormien jättämät neljä valkoista raitaa. Olen tainnut olla pitempäänkin kädet puuskassa. Vahinkolaukausten viimeinenkin kesäkohtaus on nyt purkissa: sauvakävelyä Tervasaaressa. Koska loppuviikon kuvausaikataulukin oli sopivan ilmava oli aikaa Kristiina ja Lorenz parat saivat kiertää skattan puoleista päätä ympäri yhdeksän kertaa ja sitten vielä loikkia ja riehua sen päälle. Hyvin tuo kyllä näytti niiltä sujuvan, monet otot johtuivat siitä, että kameralle kohtaus oli harvinaisen haastava.

Lokakuussa kuvataan lisää. Ja sillä välin rakennettaan softaa joka tätä kaikkea pyörittää, ja testataan systeemiä kesän matskuilla. Hommat ei lopu vähän aikaan. Kiva.

Top top osa 3

Tää meemi ei ihan istu mun tapoihin. Hauska silti miettiä, mitä mä oikeastaan kuulen. Viime aikoina olen kuunnellut lähinnä hiljaisuutta. Harvoin mulla on suosikkibiisejä joita soittaisin yhtenään. Radioheadin Kid A soi kotona vähän aikaa sitten, ja Zap Maman levyt, mutta noistakin on kyllä jo tovi. Jaa, Morcheeba soi työhuoneella. Notkea Rotta on iskenyt vastikään, ja siltä monikin biisi, mutta en omista. Ja Tuomari Nurmion ensimmäinen ja viimeinen levy, mutta niitäkään mulla ei ole itselläni. Eppujen tuotanto itse laulettuna. Länsiafrikkalaiset rytmit livenä.

Ah. Mä kerron myöhemmin, kenet haastan.

EDIT. Ehkä mun pitää yrittää vähän enemmän. En siis kuuntele biiseittäin vaan levyittäin tai artisteittain, mutta Nurmion Kolmannen linjan Mona Lisa on tällä hetkellä ihan paras, kun se ollaan minä ja työhuonekaveri.

En yllätä itseäni, vaan haastan hyvät ihmiset Haakanan ja Raisan.

Haastettu kertoo, osa 2

Vai top-6 biisit pitäisi... tämä menee kyllä aika intiimiksi paljastukseksi ja nolostuttaa kovin, mutta menköön kun kerran Hinkstoona pyytää (ihq). Ei minulla mitään kaikkien aikojen suosikkia ole. Joku biisi kolahtaa ja kuuntelen sen puhki. Sitten tulee uusi sisäinen hitti tilalle. Tässä kepeät kesätunnelmani, eli iTunesin kuukauden kuluneimmat:

From Congo - Manu Dibango
Let's Stay Together – Tina Turner
Mr. Pitiful – Commitments soundtrackiltä
My Baby Likes To Boogaloo - Don Gardner
Never Can Say Goodbye – Gloria Gaynor
I Love the Night Life (Disco Round) – Alicia Bridges

Haastan Birdyn ja Tiinan samaan leikkiin.

Haastettu kertoo, osa1

Hinkstoona tahtoo tietää mitä pitää sisällään kunkin Typon tämänhetkinen biisi-top6.
Epäilen vahvasti ketään kiinnostavan mutta kun kerran kauniisti pyydetään niin mikä ettei. Hauskahan näitä on listailla:
As I Lay Me Down / Sophie B. Hawkins
Don’t Fear the Reaper / Blue Öyster Cult
Perfect Day / Lou Reed
Pissing in a River / Patti Smith
Shadow Play / Rory Gallagher
You and Whose Army? / Radiohead
Duunikoneella soi tällä hetkellä webin yli joku Buurenin loputtomista State of Trance-kokoelmista. Lista pätee ainoastaan kotioloihin, siis asioita, joita voi soittaa naapurin kuullen ja suurella volyymilla, paitsi Sophie B. Hawkinsia, jonka eksemplaari listassa on imelin tietämäni. Don't Fear the Reaper taasen soi paitsi Halloween ykkösessä, kertoo Romeosta ja Juliasta - täten omistan biisin omin luvin Leenan kuvaussessioille. Avoliittoilin kerran kauan ja hartaasti erinomaisen miehen kanssa, joka lähes sai vakuuttumaan että Lou Reed on Jumala. Patti Smith kuuluu oman ikonigalleriani kestohahmoihin, vaikka tuotantonsa on kovin vaihteleva ja hermoille käypä. Gallagher lienee irlantilaisista kitarasankareista tunnetuin ja biisi jonkinlainen lapsuusmuistojen kulminoituma, siskon ja veljen yhteinen ilo kollektiivisen britti-proge diggailun lisäksi. Radioheadistakin saa nykyaikaisen listan muihin verrattuna, eikä biisi ole erityisen imelä edes. Jotenkin vain tykkään kun joku mutisee korvan juuressa.
Sopimukseen kuuluu haastaa kuusi (6) muuta henkilöä listailemaan. Sovitaanko että haastan kaksi (2) ja loput typot hoitaa oman osuutensa jos hoitavat? Opilas ja merten voisivat listailla omansa?

Vahinkolaukauksia, 3. kuvauspäivä

Päänäyttelijät on pussannet toisiaan koko päivän. Tänään jatkettiin Tervasaaressa ja illaksi siirryttiin Ilmalan vesitornin katolle joka on kuulemma yhdessä Stadionin tornin kanssa Helsingin korkein paikka. Näkymät oli kyllä kohdallaan. Anulta tilaamani oranssi auringonlaskukin oli suorastaan täydellinen. Tänään tehtiin kohtauksia jotka ovat omia lemppareitani hieman surrealistisina ja fantasianomaisina. Ja siinä kohdalla se jotenkin minulle vasta oikeasti konkretisoitui (tunnetasolla) miten teksti muuttuu kuvaksi. Tunne on sellainen jota en osaa nimetä. Se kaikki oli paljon yksityiskohtaisempaa, rikkaampaa ja kauniimpaa kuin mitä kykenin mielikuvittelemaan. Onkohan tämä tällaista kaikille esikois- tv-käsikirjoittajille?

Kuvissa "hääpari" ja "kohtalottaret" poseeraavat still-kuvaajalle.

Vahinkolaukauksia, 2. Kuvauspäivä

Jos Remu lupaa että mollukka paistaa, niin sehän paistaa. Paistoi kokoajan kun Remu oli setissä. Säätutkat hiiteen. Mä oon niin onnellinen. Hahmot on heränneet henkiin ja koko työryhmä on tuonut mukanaan aivan mielettömän määrän detaljeja ja henkeä. Tänään kuvattiin Milenkassa ja Tervasaaressa. Älyttömän kaunista kuvaa on syntynyt. Yhden hetken oli jopa mustasukkainen käsikirjoittamalleni hahmoille jotka olivat tänään kuvatussa kohtauksessa löytäneet toisensa ja olivat niin niin rakastuneen oloinen nuoripari. Ja vaikka vain sivusta katsoin niin oli kyynelkin tulla silmiin kun Kristiina Elstelä lauloi Poikkisahatun naisen viimeistä säkeistöä kameralle jäi surkeana nojaamaan pianoon. Kuvissa Heikki lavastaa piknikkiä Tervasaaressa ja Mika ohjeistaa Lorenzia ja Kristiinaa biljardikohtaukseen.

Lisäys:
On ollut erittäin hyvä, että olen ollut mukana kuvauksissa tarkkailemassa sillä olen tajunnut aika paljon juttuja jotka kannattaa huomioida kun seuraavaksi alan kirjoittaa ja viimeistellä käsiksen teknisempää puolta, logiikkaa jolla kaiken pitäisi saada loksahtamaan paikoilleen. En ollut ihan ymmärtänyt kuinka suuren tilan sivuhenkilötkin saavat tarinassa. Meillä on vaan mukana niin valloittavia ja hauskoja tyyppejä. Miten järjestämme vuorovaikutteisen kertomuksen päähenkilöiden kohtalon variaatioihin jos katsojat lähtevätkin seuraamaan jotain sivuhenkilöä?

Ensimmäinen ratkaisu on kirjoittaa pääparille reilusti lisää repliikkejä jotka ovat suorassa suhteessa sivuhenkilöihin. Niitä voi sitten heitellä sekaan – kaikki kun esitetään ajatusääninä puolisatunnaisessa järjestyksessä. Alan jo toistaa itseäni: kyllä tää vaan on niin kivaa ja kiinnostavaa.