Tähtisumua / Stardust

Seuraava sisältää suuria juonipaljastuksia Tähtisumua (Stardust) elokuvasta (ohj. Matthew Vaughn. 2007) ja kirjasta (Neil Gaiman. 1999).

Kirja on hiukan parempi kuin leffa.

Eihän se tekeminen helppoa ole tietenkään ja kaikesta huolimatta Tähtisumua on todella ihastuttava satu. Kirjassa vilahtelee liikaa sivuhenkilöitä eikä asioissa liikoja viipyillä tai niitä selitellä, silti siinä on jotain kauniin lyyristä ja lukijaansa onnellistuttavaa. Elokuva-adaptaatiossa on tiputettu toimivasti ja näppärästi osa liioista sivuhenkilöistä ja pieniä juonenkuljetuksia oikaistu ihan ok, mutta sitten kun on lähetty syventämään niitä jäljelle jääneitä niin metsään mennään ja rytinällä. Pahin moka, merirosvokapteenin tekeminen keiju-homoksi on todella typerä ja täysin tarpeeton sivuaskel tässä nimenomaisessa tarinassa (niin herkullista kuin onkin katsella miten Robert de Niro roolista suoriutuu).

Ja miksi loppu piti muuttaa kokonaan? Nyt seuraa nkts. feministipultti (olen puolitosissani):
Gaimanin kirjassa on saduksi puoli-melankolinen mutta vaihtelun vuoksi virkistävä hieman erilainen satukirjaloppu. Ensinnäkin Tristan ja Yvaine (tähti) eivät heti rynni hoitamaan virkavelvollisuuksiaan kuninkaallisina vaan kiertelevät monta vuotta toisiinsa ja maahansa tutustuen. Ja sitten vasta duunit. Ihminen ja tähti eivät voi saada lapsia, eli kun Tristan kuolee vanhuuteen heillä ei ole perillisiä ja tähdestä tulee valtakunnan ensimmäinen naishallitsija, ja hän hallitsee ikuisesti ja hyvin. Leffa saatanan Hollywood-lopussa nainen on poikinut monta sukupolvea kakaroita ja Tristankin elää kuninkaana ikuisesti.
!
Eikö kerrankin ois voinut antaa naiselle se lopullinen valtakunta jne.. edes vaik ukko haudassa oiskin?