Friday, October 12, 2007

Itsetuhoiset muotoilijat vastaan kärsimättömät kuluttajat

Olin joku aika sitten mukana lopputyöseminaarissa kommentoimassa lopputyösuunnitelmia. Noiden esitysten ja muutoinkin kun olen kuunnellut opiskelijoiden juttuja, "kestävä kehitys" tuntuu olevan monelle läheinen asia. Se on hyvä juttu se. Kokonaisuuden huomioonottava ja sitä turhaan rasittamaton meininki on hieno homma. Erikoista opiskelijoiden jutuissa on varsin yksikoinen tapa ymmärtää "kestävyys", sillä järjestään opiskelijat tahtovat tehdä tuotteita jotka kestävät pitkään. Kestävyys ilmeisesti tarkoittaa heille helpoiten ja pelkästään ajallista ja materiaalista kestävyyttä.

Parikin juttua ihmetyttää: jos onnistuukin muotoilemaan tuotteen joka "kestää pitkään", eikö se ole muotoilijalta aika itsetuhoista toimintaa? Eikö luontevampaa olisi että muotoilijat haluaisivat tehdä tuotteita jotka katoavat suht lyhyessä ajassa jolloin kuluttaja tai käyttäjä mielisi hankkia uuden tavaran? Toisekseen, kodit ja miksei julkisetkin tilat ovat melkolailla täynnä tavaraa josta ei pidetä mutta josta ei toisaalta voi tai ei osata luopua/päästä eroon. Suvussa perintönä kulkevaa Kilta-astiastoa säästetään maailman tappiin koska brändi tiedetään arvokkaaksi vaikka kukaan suvussa ei halua käyttää astioita.

Jos pitkäikäisyys sinänsä ei olisi niin helppo myyntiargumentti, Franck olisi aikoinaan voinut laatia astiastonsa materiaalista joka kestää mutta jonka tilaisuuden tullen voisi vaikka polttaa pienissä erissä. Nanoteknologioiden avulla nykyisin voisi kunkin astian polttamisesta syntyä vaikka uniikki savumerkki joka häilyisi hetken ja katoaisi sen jälkeen taivaan tuuliin. IittalaSpaceBook-sivustolle voisi itse kukin sitten tallettaa kuvan omasta merkistään ja kai niillä voisi käydä kauppaakin. Se kuka ensimmäisenä keksii Kaj Kalinin merkkeihin piilottaman salasanoman saa ilmaiset kahvit ja Harri Koskisen muotoileman lippalakin.

2 comments:

Leena said...

Siis toisin sanoen, kestävä tuote voitaisiin määritellä myös esimerkiksi niin, että sitä jaksaa katsella pitkään?
Siihen ei kyllästy?


Täytyy myöntää, että poden suurta ekologista omaatuntoa ja tuskaa jos heitän jotain ehjää menemään, vaikka en ole käyttänyt vuosiin tai sietänyt silmissäni. Ja kaikenlaista on täyttämässä kaappitilaa vaikka en ikinä tarvi. Ja minulla nyt on luullakseni aika vähän tavaraa verrattuna useimpiin. Eli joku tuollainen haihduttaminen olisi kyllä hyvä juttu.

Sitten on tietysti sekin tavarapuoli, että jaksaisi katsoa, mutta kun paska hajoaa käsiin takuuajan rauettua. Siihen kai nämä nykymuotoilijat hakevat vastauksia?

heidi said...

"Kestävän tuotteen" perusta on siinä että se elinkaarensa aikana rasittaa kokonaisuutta mahdollisimman vähän. Ekologisuus tai kestävä kehitys ei nähdäkseni liity mitenkään elinkaaren pituuteen enkä tosiasiassa ymmärrä miksi sen elinkaaren pitäisi olla pitkä: hemmetin monet elämän parhaista asioista ovat hetkellisiä ja katoavia vaikka fiilisarvo ("elämys") voi olla huikea: seksi, uni, ruoka ja hymy tulevat ensimmäisinä mieleen.

Pitkän elinkaaren fanit ajavat takaa tietty sitä että tuote ostetaan vain kerran koska uutta ei tarvita mistään syystä. Toki semmoinenkin toisinaan, joidenkin ihmisten elämässä, joidenkin tuotteiden kohdalla toteutuu mutta se ei ole ainoa tapa olla ekologinen ja tehdä kestävän kehityksen muotoilua. Ja musta tuo asettaa turhan isot esteettiset ja ennustamisenkin paineet kuluttajalle: kävisikö niin että usein sitten valitaan mahdollisimman neutraalia jotta sen kanssa jaksaisi elää vaikka maku tulevaisuudessa olisikin muuttunut?