Kukkavarkaita

Kaikkihan jo tietävät kuinka valtaisasti täällä typo_ssa kunnioitamme Marimekkoa – katso esim. tämä vanha bloggaus.

(rakkaudesta se hevonenkin potkii)

Siksipä tervainen sydämeni oikeen pomppas kertakaikkiaan kun törmäsin ranskanmaalla, keskellä katua, näin törkeään plagiaattiin:




Piirtäkää itte kukkanne, merde!

Konffaraportti, Scénaristes en Séries

Scénaristes en Séries oli ranskankielinen konffa joten en voi kauheasti ottaa kantaa siihen mitä siellä puhuttiin. Joudunkin tässä konffaraportissa tyytymään lapselliseen juoruiluun, mielikuviin, oheistoimintaan, toisen käden tietoihin ja maisemakuvaan. Voilà:


Paikalla oli siis parisataa rankalaista TV-käsikirjoittajaa (eli suurin piirtein kai ne kaikki), jonkun verran tuottajia, pari ohjaajaa ja näyttelijää. "Me kaikki vihaamme toisiamme" sanoi vierustoveri illallisella ja nauroi päälle. Mutta ihan iloisestihan ne näyttivät juttuun tulevan ainakin viinipäissään. Sellainen konsensus koko porukalla vaikutti olevan, että ranskalainen TV-tuotanto on nykyään ihan pensaasta, vanhanaikaista, tylsää, aina-sitä-samaa moneen kertaan käsiteltyä tematiikkaa: eli jotain muutosta olisi saatava aikaiseksi ranskanmaalla ja pian. Katsojia ei kiinnosta enää muut kuin Amerikkalaiset TV-sarjat, CSI jne.


Sydän kierroksella ohjemaa esittelin 'vuorovaikutus / mobiili' paneelissa ja vastaanotto oli hyvä, Ranskalaiset pitivät sitä tosi kiinnostavana ja kysymyksiä tuli paljon. Englanninkielisen puheeni tulkkasi hauska näyttelijä, jonka nimi on jo unohtunut.

Näyttelijät siellä hurmasi muutenkin,
tapasin tyypin joka on (omien sanojensa mukaan) Ranskan Al Pacino, mutta tää ranskalainen versio oli kyllä jotenkin vekkulimpi tapaus. Eikä ollut pahan näköistä muukaan näyttelevä sakki paikan päällä, melkein tein vanhanaikaiset lähestulkoon ihastumalla yhteen ihanaan (taas kerran). Se vielä vähäsen flirttasi takaisin, mutta ihan vaan pikkuisen härnäykseksi, luulen. Kauniita, karismaattisia ihmisiä on Ranska pullollaan.

Hauskaa muuten kun menee vaan vähän rupattelemaan kahvilassa jollekin tyypille Bonjour, ca va? daa daa daa ja toinen on et bonjour vaan takaisin ja alkaa jutella ja sitten tulee lauma pikkutyttöjä pyytämään siltä nimmarin.

Olisi ollut uutta miespuolista konffarakastajaakin tyrkyllä oikein niin, että olisi valita voinut, mutta jätin väliin tällä kertaa. vaikka sen yhdellä todella komealla, joka uumoili, että saattaisi rakastua minuun oli niin sankarillinen nimikin: Lancelot. (Melkein yhtä siisti juttu kuin se kerta kun sain sähköpostia Intiasta, Siddharta nimiseltä kundilta).



Matkakumppanistani vain sen verran, että matkan aikana lukemassani Leena Krohnin romaanissa löytyy oikein sopiva sitaatti:
"[..] toisinaan epäilen, että monet aikalaiseni ovat myös läpikäyneet lobotomian."
(Hyvä kirja, tarkkanäköinen, hauska, Leena Krohn on aina osannut tarjota omaperäisen näkökulman jossa kulttuuri ja ruumis ja tiede kietoutuvat toisiinsa tavoilla jotka tarjoavat virkistäviä ajatuksia ihmisyyteen ja aikaamme.)



Aikataulujen suhteen osasivat myöhästellä ja muutenkin kaikenlaista sekoilua sattui mutta se täytyy sanoa, että ruoka- ja juomapuoli oli loistavasti järjestetty. Eli näin loppuun summaten: käsittääkseni varsin tyypillinen Ranskalainen konffa. Mulla oli mukavaa. Aix Les Bains on erittäin kaunis pikkukaupunki.

Tähtisumua / Stardust

Seuraava sisältää suuria juonipaljastuksia Tähtisumua (Stardust) elokuvasta (ohj. Matthew Vaughn. 2007) ja kirjasta (Neil Gaiman. 1999).

Kirja on hiukan parempi kuin leffa.

Eihän se tekeminen helppoa ole tietenkään ja kaikesta huolimatta Tähtisumua on todella ihastuttava satu. Kirjassa vilahtelee liikaa sivuhenkilöitä eikä asioissa liikoja viipyillä tai niitä selitellä, silti siinä on jotain kauniin lyyristä ja lukijaansa onnellistuttavaa. Elokuva-adaptaatiossa on tiputettu toimivasti ja näppärästi osa liioista sivuhenkilöistä ja pieniä juonenkuljetuksia oikaistu ihan ok, mutta sitten kun on lähetty syventämään niitä jäljelle jääneitä niin metsään mennään ja rytinällä. Pahin moka, merirosvokapteenin tekeminen keiju-homoksi on todella typerä ja täysin tarpeeton sivuaskel tässä nimenomaisessa tarinassa (niin herkullista kuin onkin katsella miten Robert de Niro roolista suoriutuu).

Ja miksi loppu piti muuttaa kokonaan? Nyt seuraa nkts. feministipultti (olen puolitosissani):
Gaimanin kirjassa on saduksi puoli-melankolinen mutta vaihtelun vuoksi virkistävä hieman erilainen satukirjaloppu. Ensinnäkin Tristan ja Yvaine (tähti) eivät heti rynni hoitamaan virkavelvollisuuksiaan kuninkaallisina vaan kiertelevät monta vuotta toisiinsa ja maahansa tutustuen. Ja sitten vasta duunit. Ihminen ja tähti eivät voi saada lapsia, eli kun Tristan kuolee vanhuuteen heillä ei ole perillisiä ja tähdestä tulee valtakunnan ensimmäinen naishallitsija, ja hän hallitsee ikuisesti ja hyvin. Leffa saatanan Hollywood-lopussa nainen on poikinut monta sukupolvea kakaroita ja Tristankin elää kuninkaana ikuisesti.
!
Eikö kerrankin ois voinut antaa naiselle se lopullinen valtakunta jne.. edes vaik ukko haudassa oiskin?

Itsetuhoiset muotoilijat vastaan kärsimättömät kuluttajat

Olin joku aika sitten mukana lopputyöseminaarissa kommentoimassa lopputyösuunnitelmia. Noiden esitysten ja muutoinkin kun olen kuunnellut opiskelijoiden juttuja, "kestävä kehitys" tuntuu olevan monelle läheinen asia. Se on hyvä juttu se. Kokonaisuuden huomioonottava ja sitä turhaan rasittamaton meininki on hieno homma. Erikoista opiskelijoiden jutuissa on varsin yksikoinen tapa ymmärtää "kestävyys", sillä järjestään opiskelijat tahtovat tehdä tuotteita jotka kestävät pitkään. Kestävyys ilmeisesti tarkoittaa heille helpoiten ja pelkästään ajallista ja materiaalista kestävyyttä.

Parikin juttua ihmetyttää: jos onnistuukin muotoilemaan tuotteen joka "kestää pitkään", eikö se ole muotoilijalta aika itsetuhoista toimintaa? Eikö luontevampaa olisi että muotoilijat haluaisivat tehdä tuotteita jotka katoavat suht lyhyessä ajassa jolloin kuluttaja tai käyttäjä mielisi hankkia uuden tavaran? Toisekseen, kodit ja miksei julkisetkin tilat ovat melkolailla täynnä tavaraa josta ei pidetä mutta josta ei toisaalta voi tai ei osata luopua/päästä eroon. Suvussa perintönä kulkevaa Kilta-astiastoa säästetään maailman tappiin koska brändi tiedetään arvokkaaksi vaikka kukaan suvussa ei halua käyttää astioita.

Jos pitkäikäisyys sinänsä ei olisi niin helppo myyntiargumentti, Franck olisi aikoinaan voinut laatia astiastonsa materiaalista joka kestää mutta jonka tilaisuuden tullen voisi vaikka polttaa pienissä erissä. Nanoteknologioiden avulla nykyisin voisi kunkin astian polttamisesta syntyä vaikka uniikki savumerkki joka häilyisi hetken ja katoaisi sen jälkeen taivaan tuuliin. IittalaSpaceBook-sivustolle voisi itse kukin sitten tallettaa kuvan omasta merkistään ja kai niillä voisi käydä kauppaakin. Se kuka ensimmäisenä keksii Kaj Kalinin merkkeihin piilottaman salasanoman saa ilmaiset kahvit ja Harri Koskisen muotoileman lippalakin.

Vitonen

1. Missä olit ja mitä teit viisi vuotta sitten?
Esittelin lopputyöni Taikissa lokakuussa 2002, joten olen viimeistellyt sitä painokuntoon ja jännittänyt tarkastajien arviota.

2. Missä olit ja mitä teit viisi kuukautta sitten?
Toukokuussa pähkäilin haastatteluaineiston läpiluvun kanssa: miten käydä läpi 34 laajaa teemahaastattelua siten että kustakin haastattelusta saisi tiiviissä muodossa ja vertailukelpoisesti oleellisen talteen.

3. Missä olet ja mitä teet viiden minuutin kuluttua?
Töissä, Arabian tehtaan päädyn R-kirjaimen kohdalla ikkunahuoneessa, printtaan sähköpostista Action research-kurssin opiskelijoiden palauttamat n. 30 tutkimus-paperia. Teemana oli "ruokailu".

4. Mitä teet ja missä tulet olemaan viiden kuukauden kuluttua?
Maaliskuussa punnerran väitöskäsikirjoitusta kasaan esitarkastuskierrokselle (tai esiesitarkastus, riippuu syksyn työn laadusta) ja muutoin työksi hommailen akateemisena sekatyöläisenä kuten tähänkin asti. Kotikaupunki vaihtunee jossain vaiheessa joten "missä" on aikalailla auki.

5. Mitä teet ja missä tulet olemaan viiden vuoden kuluttua?
No, voi olla että kekkaloin professorina mutta kyllä vähän hämmästyn jos siihen viidessä vuodessa ehtisi pätevöityä ja eikähän sellaisia virkojakaan joihin voisin hakea ole useinkaan avoinna. Innovaatioyliopisto lisää monimutkaisuutta vielä muutamalla kertoimella. Mutta jotenkin samalla alueella luullakseni olen. Ja "missä", siitä vielä vähemmän ymmärrystä, juurikin tuon yliopistotroikan vuoksi.

Ja via, tietysti.

Sosiaalista

Blogimiitissä oli taas kerran mukavaa. Ennakkoaikomukseni oli kovastikin minglata mutta kyllä jymähdin todella pahasti ensimmäiseen vanhoja tuttuja sisältävään pöytään eli ilta sujui eniten Val Kilmerin ja Daryl Hannahin kanssa. Toki Sediksen kanssa jotain naureskeltiin kuten Schizon ja Marinkin. Pari todella hauskaa uutta ihanaa sentään: Ulla ja Mielitty.

Ja oli siellä muitakin mukavia – Sun äitis listaa.

Käytettävyys ja (pois)oppiminen

Pohdituttaa yhä vain ja edelleen:

Joku joskus (Medialabrassa kai) heitti pienen moraalis-eettisen käyttöliittymähaasteen. Jos sinulla on kauppaketju jossa työskentelee kassoina paljon lukutaidottomia maahanmuuttajia, niin pitäisikö ne ihmiset opettaa lukemaan vai pitäisikö kehittää kassakone jota pystyy käyttämään ilman lukutaitoa?


Olen päässyt myös pienemmän asian kanssa aika huikeisiin sfääreihin. Minulle todella tyypillinen kirjoitusvirhe on kirjoittaa donät kun tarkoitan kirjoittaa don't. Juolahti mieleen, että olisi todella helppoa tehdä Wordiin pieni automaattinen korjausliike niin, että aina kun kirjoitan donät ohjelma automaattisesti korvaa sen don't:lla. Mutta mitä sanoo "käytettävyys-filosofia" tällaisesta? Onko parempi vain systemaattisesti pois opetella tämän virheen toistamisesta vai voiko levollisin mielin sallia itselleen tällainen piintynyt väärinkirjoittaminen ja antaa automaatikan hoitaa homma? Mutta aiheuttaisiko se vaan sen, että virhe vaan yleistyisi?

Tietysti voisin myös luopua kieltolauseista kokonaan niin en tuota don't:tiakaan tarvitsisi.

Vitonen

Tämänviikkoisen femmassa pyydetään kuvaamaan itsensä haikun muodossa (via). Kas noin:

Korviaan myöten
keski-ikäinen nainen
tutkii hymyään

Kuis Leena? Anu?