Olen tässä makustellut sitä tosiasiaa, että tuli kollegan kanssa pullautettua ulos vuorovaikutteisen tv-draaman käsikirjoitus. Kyseessä on ehdottomasti suurin käsis/kirjallinen teos jonka olen ikuna tehnyt. Lisäksi siitä (tai lopullisesta tuotantokäsikirjoituksesta) tulee merkittävä liite väikkäriini. Se sitten joskus. On tässä siis sentään jotain saatu aikaiseksi.
Loppupäivien kirjoitusrupeamat oli niin intensiivisiä, että ihan aidosti pelkäsin että otan ja juoksen ratikan alle tai hyppään alas pitkältäsillalta — vain koska päähenkilöillemme tapahtuu jotakin senkaltaista. Elin heidän maailmaansa paljon voimakkaammin kuin oikeaa. Heidin kissat toimivat loistavina avustajina kuunnellessaan repliikkien lausuntaa. Jos kissakin juoksee pois kesken lauseen, kannattaa vielä hieman miettiä että onkohan se nyt hyvä vai ei.
Aamulla kun seisoin parvekkeella silmä teki temput. Ihan kun pihalle tyrkätyn joulukuusen ympärille olisi joku väsännyt lumesta maassa maakaavan ukon. Näytti siltä kun joku tyyppi olisi surmattu iskemällä joulukuusi rinnasta läpi. Aika tyylikästä.
No comments:
Post a Comment