Täydellisyyttä lähestyen

Elämähän on siirtymistä pienemmästä täydellisyydestä suurempaan täydellisyyteen. Täytyy tehdä värikartta uusiksi paremmista materiaaleista. Mua alkoi häiritä nykyisen kartan heppoisuus. Lappuset käpristyvät ja paperin väri ja laatu eivät miellytä. Lisää askartelua tiedossa. Ah.

Luen Rosa Liksomin Reitaria (2002), joka kertoo Reidar Särestönimestä. Kertomus rullaa eteenpäin lappalais-latinalaisella vinksahtaneella huumorilla, tarkoittaen, että sitä ei ole höystetty vitseillä, vaan kerronnan ja kielen ydin on tragikoominen. Onko Liksom aina ollut näin erinomainen? Nautin poljennosta äärettömästi. Sallikaa mun lainata kokonainen kappale:
"Äiti kerkisi kuitekki ennen kuolemaansa nähä kaiken sen mitä se halusi ja kaikenlisäksi vielä Lismajoenki, mistä sei ole koskhaan perustannu. Vesisaahreen sei koskaan enää palannu ko Jeesus tuli ja vei sen pois. Kuolessaan sei pitäny sen kovempaa ääntä. Äitivainaja lyöthiin Kaukosen multhiin leppäähmään viimistä leposijjaa. Isäle saathiin sana vasta huhtikuussa, ja ko se tuli alas akkaasa hautaahmaan niin tämän raaon olit jo ketut kerihneet kaivaa mullista ylös ja syyä nälkhäänsä."
Lukemisen rattoisuutta lisää se, että paikannimet ja murre ovat mulle jo vähän tuttuja, Kittilän seudulla näet liikutaan. Vietin joulunseudun siellä, poikaystävän kotikylillä. Tästä kai seuraa se, että mä otan stoorit enemmän todesta. Nyt musta vaikuttaa, että Liksom on tarkka havaintojen tekijä, ei vain karnevalisti.