Aamuliikenteessä bongasin harvinaisen näyn: keski-ikäinen pariskunta joista nainen oli ratissa, eikä mies näyttänyt ollenkaan krapulaiselta. Yleensä kun naisen näkee kuljettajana se ukko istuu vieressä silmät punaisena, oksennusta pidätellen. Auton ajaminen on kai edelleen äijien hommaa ja eukkojen tulee istua pelkääjän paikalla avotakkaa selaillen? (no joo minähän tämän havainnon tein, eli minä kai olen myös kaavoihin kangistunut?)
Edellisessä elämässäni, siis insinöörivuosinani (8% insinööreistä on naisia), sain jatkuvasti wautsiwau-ihmetystä ammatini paljastaessani. Suurin mielenkiinto heräsi työharjoittelussa teleoperaattorilla, kun kävin oikein vasara, pora ja ruuvari kädessä vetämässä piuhoja kansalaisten asuntoihin. Voi, että kun oikein nainen tuli meidän stöpseliä asentamaan, ja noin nättikin vielä! Olisko ruma nainen ollut helpommin sulatettava puhelinasentaja?
Nyttemin kukaan ei yhtään hätkähdä kun kerron artifartsi-tekemisistäni. Hyvä niin, ei tarvitsekkaan pomppia alustallaan. Mutta jos minulle joskus tulee tarve tehdä johonkuhun vaikutus kerron olevani insinööri!
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment