ohi on

Vuoden pimein aika ja tuossa pihamaalla on alkanut kasvaa jotain sieniä. Keskellä joulukautta.

Kuluneella viikolla katsoin Sinkkuelämää uusintaa ja itkeä tirautin pienen kyyneleen kun Charlottea kosittiin eli pohjalla olen ja komeesti. Täällä on pimeää ja tylsää mutta onneksi vuosi vihdoinkin vaihtuu luojan kiitos. 2007 oli harvinaisen berseest'.

(Siksi tämä blogin päivitystahtinikin on hiipunut – kaikki olisi tätä samaa ruikutusta. On paljon parempi idea olla vaiti.)


Parannusta sopisi siis toivoa esimerkiksi saroilla ura, raha ja rakkaus. Tai asuminen, onni ja ystävyys. Tai parempaa seksiä, huumeita ja rokkia. Mitä tahansa muuta kuin tätä 2007-nollaa! Tervetuloa 2008. Mitään en lupaa mutta paljon toivon.

Tulevia väitöksiä

Public defence of a dissertation

Wednesday 5 December, 2007 at 12 noon
Sampo-hall, Media Center Lume, University of Art and Design Helsinki
MA Olga Goryunova
Art Platforms: The Constitution of Cultural and Artistic Currents on the Internet
Opponent: Docteur d’état Sally Jane Norman. Culture Lab, Newcastle University
Custos: Professor Lily Diaz-Kommonen, MediaLab


Keskiviikko 12.12.2007 klo 12, Sampo-sali
Taiteen maisteri Sonja Iltanen
Minihameesta mummonmekkoon. Teollinen vaatesuunnittelu ja keski-ikäisten naisten vaatekäytännöt sosiaalista ikää rakentamassa
Vastaväittäjä: dosentti Sinikka Vakimo, Joensuun yliopisto
Valvoja: professori Päikki Priha, muotoilun osasto


Perjantai 14.12.2007 klo 14, suuri luentosali
Taiteen maisteri Satu Miettinen
Designing the Tourist Experience – With the Namibian Crafts People
Vastaväittäjä: kehitysjohtaja Seppo Aho, Lapin yliopisto
Valvoja: professori Pekka Korvenmaa, muotoilun osasto

*********************
Onneksi tutkimusinsituutti ja ahkerat kanssa-jatko-opiskelijat tuottavat sisältöä blogattavaksi asti.

IS > BB

Viisi tuoreinta uutista samasta aiheesta on ehkä hiukan liikaa. Tästä aiheesta varsinkin. Eikös Iltasanomat voisi muuttaa nimensä ihan suoraan Big Brother -sanomiksi? Kuvakauppaus otettu äskettäin hesarin verkkosivujen etusivulta.

Kukkavarkaita

Kaikkihan jo tietävät kuinka valtaisasti täällä typo_ssa kunnioitamme Marimekkoa – katso esim. tämä vanha bloggaus.

(rakkaudesta se hevonenkin potkii)

Siksipä tervainen sydämeni oikeen pomppas kertakaikkiaan kun törmäsin ranskanmaalla, keskellä katua, näin törkeään plagiaattiin:




Piirtäkää itte kukkanne, merde!

Konffaraportti, Scénaristes en Séries

Scénaristes en Séries oli ranskankielinen konffa joten en voi kauheasti ottaa kantaa siihen mitä siellä puhuttiin. Joudunkin tässä konffaraportissa tyytymään lapselliseen juoruiluun, mielikuviin, oheistoimintaan, toisen käden tietoihin ja maisemakuvaan. Voilà:


Paikalla oli siis parisataa rankalaista TV-käsikirjoittajaa (eli suurin piirtein kai ne kaikki), jonkun verran tuottajia, pari ohjaajaa ja näyttelijää. "Me kaikki vihaamme toisiamme" sanoi vierustoveri illallisella ja nauroi päälle. Mutta ihan iloisestihan ne näyttivät juttuun tulevan ainakin viinipäissään. Sellainen konsensus koko porukalla vaikutti olevan, että ranskalainen TV-tuotanto on nykyään ihan pensaasta, vanhanaikaista, tylsää, aina-sitä-samaa moneen kertaan käsiteltyä tematiikkaa: eli jotain muutosta olisi saatava aikaiseksi ranskanmaalla ja pian. Katsojia ei kiinnosta enää muut kuin Amerikkalaiset TV-sarjat, CSI jne.


Sydän kierroksella ohjemaa esittelin 'vuorovaikutus / mobiili' paneelissa ja vastaanotto oli hyvä, Ranskalaiset pitivät sitä tosi kiinnostavana ja kysymyksiä tuli paljon. Englanninkielisen puheeni tulkkasi hauska näyttelijä, jonka nimi on jo unohtunut.

Näyttelijät siellä hurmasi muutenkin,
tapasin tyypin joka on (omien sanojensa mukaan) Ranskan Al Pacino, mutta tää ranskalainen versio oli kyllä jotenkin vekkulimpi tapaus. Eikä ollut pahan näköistä muukaan näyttelevä sakki paikan päällä, melkein tein vanhanaikaiset lähestulkoon ihastumalla yhteen ihanaan (taas kerran). Se vielä vähäsen flirttasi takaisin, mutta ihan vaan pikkuisen härnäykseksi, luulen. Kauniita, karismaattisia ihmisiä on Ranska pullollaan.

Hauskaa muuten kun menee vaan vähän rupattelemaan kahvilassa jollekin tyypille Bonjour, ca va? daa daa daa ja toinen on et bonjour vaan takaisin ja alkaa jutella ja sitten tulee lauma pikkutyttöjä pyytämään siltä nimmarin.

Olisi ollut uutta miespuolista konffarakastajaakin tyrkyllä oikein niin, että olisi valita voinut, mutta jätin väliin tällä kertaa. vaikka sen yhdellä todella komealla, joka uumoili, että saattaisi rakastua minuun oli niin sankarillinen nimikin: Lancelot. (Melkein yhtä siisti juttu kuin se kerta kun sain sähköpostia Intiasta, Siddharta nimiseltä kundilta).



Matkakumppanistani vain sen verran, että matkan aikana lukemassani Leena Krohnin romaanissa löytyy oikein sopiva sitaatti:
"[..] toisinaan epäilen, että monet aikalaiseni ovat myös läpikäyneet lobotomian."
(Hyvä kirja, tarkkanäköinen, hauska, Leena Krohn on aina osannut tarjota omaperäisen näkökulman jossa kulttuuri ja ruumis ja tiede kietoutuvat toisiinsa tavoilla jotka tarjoavat virkistäviä ajatuksia ihmisyyteen ja aikaamme.)



Aikataulujen suhteen osasivat myöhästellä ja muutenkin kaikenlaista sekoilua sattui mutta se täytyy sanoa, että ruoka- ja juomapuoli oli loistavasti järjestetty. Eli näin loppuun summaten: käsittääkseni varsin tyypillinen Ranskalainen konffa. Mulla oli mukavaa. Aix Les Bains on erittäin kaunis pikkukaupunki.

Tähtisumua / Stardust

Seuraava sisältää suuria juonipaljastuksia Tähtisumua (Stardust) elokuvasta (ohj. Matthew Vaughn. 2007) ja kirjasta (Neil Gaiman. 1999).

Kirja on hiukan parempi kuin leffa.

Eihän se tekeminen helppoa ole tietenkään ja kaikesta huolimatta Tähtisumua on todella ihastuttava satu. Kirjassa vilahtelee liikaa sivuhenkilöitä eikä asioissa liikoja viipyillä tai niitä selitellä, silti siinä on jotain kauniin lyyristä ja lukijaansa onnellistuttavaa. Elokuva-adaptaatiossa on tiputettu toimivasti ja näppärästi osa liioista sivuhenkilöistä ja pieniä juonenkuljetuksia oikaistu ihan ok, mutta sitten kun on lähetty syventämään niitä jäljelle jääneitä niin metsään mennään ja rytinällä. Pahin moka, merirosvokapteenin tekeminen keiju-homoksi on todella typerä ja täysin tarpeeton sivuaskel tässä nimenomaisessa tarinassa (niin herkullista kuin onkin katsella miten Robert de Niro roolista suoriutuu).

Ja miksi loppu piti muuttaa kokonaan? Nyt seuraa nkts. feministipultti (olen puolitosissani):
Gaimanin kirjassa on saduksi puoli-melankolinen mutta vaihtelun vuoksi virkistävä hieman erilainen satukirjaloppu. Ensinnäkin Tristan ja Yvaine (tähti) eivät heti rynni hoitamaan virkavelvollisuuksiaan kuninkaallisina vaan kiertelevät monta vuotta toisiinsa ja maahansa tutustuen. Ja sitten vasta duunit. Ihminen ja tähti eivät voi saada lapsia, eli kun Tristan kuolee vanhuuteen heillä ei ole perillisiä ja tähdestä tulee valtakunnan ensimmäinen naishallitsija, ja hän hallitsee ikuisesti ja hyvin. Leffa saatanan Hollywood-lopussa nainen on poikinut monta sukupolvea kakaroita ja Tristankin elää kuninkaana ikuisesti.
!
Eikö kerrankin ois voinut antaa naiselle se lopullinen valtakunta jne.. edes vaik ukko haudassa oiskin?

Itsetuhoiset muotoilijat vastaan kärsimättömät kuluttajat

Olin joku aika sitten mukana lopputyöseminaarissa kommentoimassa lopputyösuunnitelmia. Noiden esitysten ja muutoinkin kun olen kuunnellut opiskelijoiden juttuja, "kestävä kehitys" tuntuu olevan monelle läheinen asia. Se on hyvä juttu se. Kokonaisuuden huomioonottava ja sitä turhaan rasittamaton meininki on hieno homma. Erikoista opiskelijoiden jutuissa on varsin yksikoinen tapa ymmärtää "kestävyys", sillä järjestään opiskelijat tahtovat tehdä tuotteita jotka kestävät pitkään. Kestävyys ilmeisesti tarkoittaa heille helpoiten ja pelkästään ajallista ja materiaalista kestävyyttä.

Parikin juttua ihmetyttää: jos onnistuukin muotoilemaan tuotteen joka "kestää pitkään", eikö se ole muotoilijalta aika itsetuhoista toimintaa? Eikö luontevampaa olisi että muotoilijat haluaisivat tehdä tuotteita jotka katoavat suht lyhyessä ajassa jolloin kuluttaja tai käyttäjä mielisi hankkia uuden tavaran? Toisekseen, kodit ja miksei julkisetkin tilat ovat melkolailla täynnä tavaraa josta ei pidetä mutta josta ei toisaalta voi tai ei osata luopua/päästä eroon. Suvussa perintönä kulkevaa Kilta-astiastoa säästetään maailman tappiin koska brändi tiedetään arvokkaaksi vaikka kukaan suvussa ei halua käyttää astioita.

Jos pitkäikäisyys sinänsä ei olisi niin helppo myyntiargumentti, Franck olisi aikoinaan voinut laatia astiastonsa materiaalista joka kestää mutta jonka tilaisuuden tullen voisi vaikka polttaa pienissä erissä. Nanoteknologioiden avulla nykyisin voisi kunkin astian polttamisesta syntyä vaikka uniikki savumerkki joka häilyisi hetken ja katoaisi sen jälkeen taivaan tuuliin. IittalaSpaceBook-sivustolle voisi itse kukin sitten tallettaa kuvan omasta merkistään ja kai niillä voisi käydä kauppaakin. Se kuka ensimmäisenä keksii Kaj Kalinin merkkeihin piilottaman salasanoman saa ilmaiset kahvit ja Harri Koskisen muotoileman lippalakin.