muotinäytelmä

Ylioppilasteatterin Muotitalo (politics and performance) on kuulemani mukaan kriitikoiden lyttäämä, mutta minä nautin oikein kovastikin. Esitys vyöryttää yleisön eteen suuren kavalkadin kiemurtelevia hauskoja karikatyyrejä ja nauraa muotimaailamalle ilman moralisointia. Hahmokavalkadi ottaa koko tilan haltuunsa, kaikkialla tapahtuu jotakin kiinnostavaa. Toisessa näytöksessä kirjava, hullu rytmi ja tunnelma muuttuu toisenlaiseksi absurdiksi ja mustavalkoiseksi, mutta jättää hyvän olon.

Näytelmässä ei ole ollenkaan dialogia, mikä myöskin oli ihastuttavaa. Sanattomuus sopii muuallekin kuin tanssiteatterin puolelle, ja nämä tyypit tekevät sen paljon paremmin kuin ne moderinin tanssin “merkistystenluojat” joiden esityksissä olen lähinnä vain kärsinyt.

(Vielä olisi muutama näytös jäljellä)

wysiwyg not!

Selailin vanhoja kirjoitelmiani ja huomasin, että lähinnä olen raportoinut baarikäynneistäni ja flirtistä (tai sen puutteesta), mikä on aika hämäävää koska luulin ettei minulla ole sosiaalista elämää. em. lisäksi olen jaksanut mainita vain artsi-fartsi häröilyni. Minkälaisen kuvan mina olenkaan itsestäni antanut! Asiaan on tultava muutos, ovathan viisaat blogsiskonikin kahlanneet läpi määrättömästi kirjallisuutta, ja kykenevät vieläpä analysoimaan sitä.

Lueskelin juuri nakkipaketin tuoteselostetta. Jo viikkojen ajan on jatkuvasti tehnyt mieli nakkeja. Ilmeisesti minulla on jonkin aineen puutostila, ja HK:lla on siihen oivallinen vastaus. E1240? Älkää lukeko pakkausselostuksia, jos haluatte vielä joskus syödä jotain.

Kuolixse?

Olen antanut itseni ymmärtää, että pohjoismaalaisesta matalamielisyydestä käsin on perin hankalaa ellei peräti mahdotonta käsittää, mitä Barthes tekijän kuolemalla tarkoittaa. Argumentaatio kulkee sitä rataa, jotta ellei ole osana kansalaisuutta sisäistänyt ylempänä olevaa auktoriteettia, tekijä-auktoriteetin kuolemastakaan ei oikein pääse kärryille. Ilmaisu ei tunnu pohjoismaalaisessa lukijassa samalta kuin ranskalaisessa, koska kuulemma ranskalaiselle lukeneisuuteen/sivistykseen sisältyy epätasa-arvoisuus: Bourdieun lanseeraama henkinen pääoma kertyy joillekuille, eikä edes voisi kertyä kaikille samanlaisena. Psykoanalyyttisesti virittynyt tarkkailija kiinnittää luonnollisesti huomiota tasa-arvoa tuottavien vallankumousten silmiinpistävään määrään Ranskanmaalla.
Hulluja nuo frankit? Itä-Helsinkiläisestä näkökulmasta tuntuu kornilta ajatus, että tekijä-kirjailija olisi jotenkin ylempänä...että kukaan olisi ylempänä. Monet ovat kylläkin kaukana, ja se on eri asia.

Monta miestä ja käärö

Lähden viikonlopuksi savoon uutta poikaa katsomaan. Veli pitää tänään varpajaiset, joten pääsen pitämään seuraa tuoreelle äidille ja käärölle.

Totta puhuen, mua vähän hirvittää. En ole aikuisena tuntenut kovin hyvin ketään pientä. Jos aikaisemmin joku kaveri saikin lapsen, en tullut enää pitäneeksi niin tiiviisti yhteyttä, minun hektiset aikatauluni eivät koskaan tuntuneet sopivan lapsiperheen rytmiin. Sitten jossain vaiheessa, kun olin jo tosi väsynyt, hakeuduin toisinaan erään perheen luo ikäänkuin tankkaamaan turvaa, perheidylliä sekä lasten huomiota, jota ei tarvinnut ansaita suorituksilla. Vasta nyt perheellistyminen alkaa näyttää musta - no, normaalilta. Hirvittäminen tuleekin siitä, että se joka on lisääntynyt, on, herrajumala, mun pikkuveli.

Äkkiä turvallisempiin aiheisiin. Bachelardin Tilan poetiikka on kiinnostava ja ärsyttävä. Musta on hupaisaa, että kun tekijä kadotetaan, itse kieli tai runo tai runokuva vastaavasti ylennetään. Barthes on tässä ihan paras, kun se julistaa tekijän kuoleman ja siirtyy sitten kuvailemaan hurmion vallassa sitä kuinka Teksti kirjoittaa itseään. Bachelardkin pääsee välillä melko kiihkeisiin tunnelmiin. Mutta on myönnettävä, että innostus ja ihmeen tuntu tarttuu välillä minuunkin. Hankaluuksien kanssa kirjoittajaa ilahduttaa, että paino siirtyy tekstien tekemisestä, niiden suorittamisesta itse tekstien elämään.

Puolessa välissä on myös Michael Cunninghamin (sama joka kirjoitti Tunnit, josta tehtiin hieno leffa) romaani Koti maailman laidalla. Taidan mennä pakkaamaan. Palaan asiaan. Kahden viiden tunnin junamatkan jälkeen olen monta sivua viisaampi.

Media time

Vuonna 1965 amerikkalaiset ovat katsoneet televisiota keskimäärin (karkeasti) 1,5 tuntia ja vuonna 1995 2,5 tuntia. 3,5 tuntia 9 vuotta myöhemmin ei varmastikaan ole aprillipila. Television katseluun on tullut lisää aikaa, koska työaika on vastaavasti vähentynyt, jatkaa tilasto. Tämä(kin) tieto&statistiikka on peräisin erinomaisesta informaatioteknologioihin ja webiin keskittyvästä online-julkaisusta FirstMonday, sen artikkelista Some Economics of Personal Activity and Implications for the Digital Economy, by Douglas A. Galbi.

Voi ihmiskunta

Mitä?! Telkkaria 3 ja puoli tuntia PÄIVÄSSÄ?!!? Joka päivä? Keskimäärin! 72 maassa? En saa mahdutettua tähän tarpeeksi kysymys- ja huutomerkkejä. Mulla ei ole ollut telkkaria, öö, seitsemään vuoteen. Sitä ennen saatoin kyllä katsoa parikin tuntia päivässä, ja musta jo se lähenteli sairautta.

oi kun laulattaa

jee, aurinko vääntää väkisin huulta hymyntapaiseen ja päästä nousee tutka joka beeb beeb beeb skannaa vastaan tulevia ja kahvilassa norkoilevia sillä silmällä. wait-a-minute, eihän tutkalla ole silmiä.. metaforatkin menee sekasin tässä kirkkaudessa :)

”Oon enemmän suloja taivaalta saanut
kuin moni voi uneksiakkaan!
On vaikeaa yhdelle kaikkea säästää
jos antelias on luonnoltaan!”

Tiesittekö, että avarasylisen naisen laulun on sanoittanut Anna-Leena Härkönen? Jos haluat lapsestasi kirjoittavan inhemon, anna sen nimeksi Leena; apus minä (yritystä on), ja Leenat Krohn, Lander, Lehtolainen. Aika hyviä :p

joo, siis ilmeisesti aurinko todellakin pitää meikkistä otteessaan sekä hyvässä, että pahassa. Pitkästä aikaa hyvässä siis piristävässä. Olen jo saanut ujutettua kaksi hymiötä tähän tekstiin. :)

perkel, siinä tuli jo kolmas!!!

Tässä oli siis pakollinen keväthormonikirjoitelma, ettei olisi muita blokeja pahempi.

”Ja hyötyä mitään ei varmaan oo siitä
jos alkaa näin antautuvaksi?
tai ehkäpä sittenkin, kuka sen tietää,
se vanhuutta vie kauemmaksi!”

siis haaveilla saa, flaksin käyminen on jo ihan toinen juttu, satoi tai paistoi.