Saturday, September 06, 2008

Olin bileissä ja en ollut

Blogimiittien henkeen ja epävirallisiin perinteisiin kuuluu aina blogata jotain pientä jossa toteaa olleensa mukana. Olin juu ja hauskaa oli. Bloggaajat on kivoja.

Oli itse asiassa niin hauskaa, että en päässyt paikalta pois vaikka kännykkä pirisi moneen otteeseen. Olin unohtanut yhdet toiset bileet joissa olisi voinut myöskin olla. Noh, se olisi ollut vuosikurssin 'luokkakokous' – menen sitten seuraavaan joka järjestetään oletettavasti kymmenen vuoden päästä.

Blogimiitissä, loppuvaiheessa, harhauduin hetkeksi. Kun pääsin baarista ulos näin jatko-joukkion jo suuntaavaan seuraavaan etappiin. Mietin, tuumin ja aprikoin: juoksenko perään vai otanko taksin. Päätin ottaa taksin, mikä taisi olla ihan hyvä juttu koska ei tullut krapulaakaan joten tänään voi riemumielin jatkaa sosiaalista kivaa.

Sun äitis ansiokkaasti listaa mukana olleet ja nekin jotka eivät olleet mukana.

3 comments:

Janne Toivoniemi said...

Aina kiva tavata. Itse lähdin jo hyvissä ajoin, koska olin luvannut rakkaalle olla kondiksessa tänään. Sitten se ei ollut itse kondiksessa. Damn!!

Sun äitis said...

Olet niin vähän kuvasi näköinen, että tunnistaminen on vaikeaa. Ensi kerralla taas harjoittelen.

Hämmästyttävän monen kanssa sittenkin ehdin jutella, vaikken tällä kertaa ottanut tavoitteekseni kiertää kaikkia jututtamassa. Kivaa oli!

Leena said...

Schizo, indeed, hienoa että raahaudut vanhoille kotikulmillesi. Terkut rakkaalle, saisi hänkin joskus taas ilmaantua mukaan.

Sun äitis, myönnän että tuo sivupalkin kuva minusta ei ole kauhean onnistunut. Siinähän minut myös helposti sekoittaa Heidiin, vaikka ei me luonnossa mitenkään samiksia olla.
Oli minullakin vaikeaa muistaa useaa sellaistakin jonka olen jo aiemminkin tavannut.