Rauhaa ja rakkautta

Pari viikkoa sitten kävelin Eerikinkadulla kun joku vajaa viisikymppinen mies pysäytti minut ja alkoi ulkomaalaisen korostuksellaan kertoa siitä kuinka minulla on muuten kiinnostavat värit ja energiat aurassa, mutta elämässäni ei ole rauhaa eikä rakkautta. Menin puolustuskannalle, että juu-ei kyllä minä sen tiedän, mutta blaa-blaa... Kuulemma älyllistän liikaa eikä se ole erityisen hyvä tekosyy olla ilman rakkautta. Tuli sitten paha mieli myöhemmin: on tosi huonoa käytöstä sanoa vastaan tulevalle muukalaiselle ettei hänen elämässään ole rakkautta. Ihme tyyppi. Mitäköhän se mies ajattelisi minun aurastani nyt:

Olin nimittäin Torontossa. Olin ensimmäistä kertaa Kanadassa ei-työn-merkeissä, eli siis lomalla, vaikka uusia ja vanhoja "konffaajia" toki tapasinkin. Rakastan kaupungin estetiikkaa ja ihmisiä ja kuumankosteaa kesäilmastoa. Konffarakastajan puutarhassa riittää rauhaa ja rakkautta (ja perhosia ja oravia). Ja ne Martinit!

Mahtavia muuten nuo Finnairin lomalentohinnat: käväisen toistekin jos sama meininki jatkuu.


Minulla oli tällainen havainto/kokemus shoppaamiskulttuurista. Suomessa jos katselee jotain vaatekappaletta ja joku toinen tutkii samaa vaatetta, niin se on vähän niin kuin nolo juttu, ei semmoista vaatetta voi ostaa tai sovittaa jota joku toinenkin zoomailee. Torontossa kun satuin sovittamaan jotain vaatekappaletta, niin joku muu saattoi ihastua siihen ja alkoi sovitella samaa kledjua itsekin. Sitten vertailtiin ja katseltiin ja keskusteltiin siitä vaatteesta. Molemmat saattoivat ostaa saman mekon.

Yksi selitys voisi olla siinä, että Toronto on niin iso kaupunki, että sitä samaa ihmistä tuskin kohtaa koskaan uudestaan, ja jos kohtaakin niin todennäköisyys että hänellä olisi juuri silloin samat vaatteet on häviävän pieni. Suomessa tämä taas on mahdollisempaa.