Sunday, January 28, 2007

Astrologian ihmeitä

Olen tutkinut horoskooppeja suorastaan "viran puitteissa" eli kirjoittajan ja tutkijan näkökulmasta. Nehän perustuvat pitkälti siihen, että asioita sanotaan niin ympäripyöreästi, yleisellä tasolla ja metaforisesti, että aina niihin voi halukas löytää jotain tarttumapintaa. "Tunteesi eivät tunne pysähtymisen käsitettä ja pettymystenkin keskellä jaksat etsiä valoa tunnelin päästä [astro.fi]." Voi jeekuna, hengissähän tosiaan vielä ollaan vaikka viikon mittaan olikin kaikenlaista harmia ja mielipahaa. Kuin ne tietääkin!

Tässä videossa tutkija & taikuri James Randi osoittaa saman asian.

Astrologian kaltaista retoriikkaa voi soveltaa esimerkiksi vuorovaikutteiseen kerrontaan ja dialogiin jossa eri elementtien toisinaan tulisi taipua moneen erilaiseen yhdistelmään ja sattumaankin jollain logiikalla joka ei kata koko maailmankaikkeuden monimutkaisuutta.


Toisinaan kuitenkin horoskooppikin vetää maton alta. Tätä tulevan kevään syntymäkarttaani perustuvan ennustuksen toteutumista jään mielenkiinnolla odottelemaan. Jos vaikka.

You could fall in love with a very feminine woman. She will bewitch you and you will lose all common sense, all your critical faculties, you will drink in her every word, completely admiringly. She will be able to do whatever she wants with you, and she will not miss the opportunity. You will accept no criticism from your circle about this relationship. You will be ready to get angry with your best friends for love of this beauty. [astrotheme]

7 comments:

Leena said...

Jee. Mutta onko toi hellu vai Cruella de Vil?

Hauskaa lienee kumminkin luvassa :)

Raisa said...

Ihana ennustus! Aika pelottava, tosin, mutta niinhän rakkaus on.

Mikko Moilanen said...

Toivottavasti et ole Rapu. Muuten minä joudun miettimään vakavasti suhdettani horoskooppeihin tai laittamaan netin kiinni täksi vuodeksi varmuuden vuoksi.

Anu Välitalo said...

Et sä tollasta heilaa tarvitse.

Mutta tuo vuorovaikutteinen retoriikka-pohdinta oli tosi innostava, kiitos siitä!

Leena said...

Anu, kun tietäisinkin edes sen mitä tarvitsen. Mikko, ei mitään hätää en ole domestinen rapu vaan kiihkeä skorpioni ;-)

Anonymous said...

Hyvässä tarinankerronnassa osallistuvuuden illuusio on aina tärkeä, joskus sitä immersioksikin on kutsuttu. Astrologinen retoriikka on siihen varsin mainiota.

Leena said...

Just näin, anon.

Yleisestä löytyy henkilökohtaista ja päinvastoin. Astrologiahan nimenomaan kirjoittaa kuvauksia henkilöhahmoista, heidän persoonastaan ja dramatisoi vaiheita elämästään.