winter wonderland

Luin eilen, ties kuinka monennen kerran, parhaat palat kirjasta 'Kuudes talvi'. Kyseessä on huolimattomasti käännetty, yksioikoinen katastrofi-skenaario, jossa maapallo siirtyy jääkauteen parissa vuodessa. Kirjassa eletään suunnilleen 70- tai 80-lukua, joten mistään tuomiopäivän ennustamisesta ei ole (enää) kyse. Arvaan, että kiintymykseni höhlään kirjaan johtuu juuri tuosta tuomiopäivättömyydestä: juoni ehdottaa lopuksi jään kanssa elämistä, eikä sitä vastaan päiväntasaajalta käsin taistelemista. Valitettavasti tuota ei pääse pääkaupunkiseudulla edes testaamaan, mutta luulenpa, että haaveilen itsekseni jostakin jääkauden kaltaisesta elämän yksinkertaistumisesta ja siksi luen mitä luen - sosiologian ja psykologian ynnä estetiikan vastapainoksi. Tunnetustihan ruoho aidan toisella puolella on aina yksinkertaisempaa.
Joo-o, 2004 tarkoittaa väitöstyöhön tosissaan ryhtymistä, ja olen asiasta(ni) innoissani. Mutta koska toi kuitenkin myös pelottaa, tuntuu lohdulliselta fiilistellä iglujen rakentamista.

elämää gaimanin jälkeen

Kuluneen viikon kirjat: Sokal & co.: Fashionable Nonsense - Postmodern abuse of science; Frederik Pohl: Portti avaruuteen; Viviane Dariaux: Guide to Elegance; Gaiman: American Gods. Kesken ovat Joasin Creativity of Action, Jungin Psychology of Types ja Borgesin Fictions. (nimissä voi olla klappia). Sokalin kirjassa käydään läpi ranskalaista tieteestä terminologiaa lainaavaa kirjoittelua, mm. Kristeva, Lacan ja Latour. Viimeinen kirpaisi, koska olen muussa yhteydessä lukenut toisen käden tekstejä, jotka nojaavat Latourin teorioihin. Pohl ja Gaiman ovat scifiä, ja hyviä, lisäksi. Dariaux on se opas, josta taas se joku kirjoitti sen kauniin 'Elegance'-hitin, joka mun oli pakko saada joku aika sitten, vaikka tiesin että kirja on perinaisellista romantiikkaa. ehkä juuri siksi, ja ajattelin että tekeepähän seuraa suden vuodelle. Joas ja Jung liityvät väitöstyöhön ja olen molemmista kohtuu innoissani. Jungan on vanha tuttu, mutta tämä koottujen teosten osa vaikuttaa olevan kamaa, josta tulee olemaan paljonkin hyötyä...Joas taasen on pragmaattisesti orientoitunut sosiologi jonka ajatus ihmisyydestä on suhteellisen käyttökelpoinen näin tutkimuksen alussa. Ja Borges on varmaan tuttu kaikille muille paitsi mulle. Kokoelman ensimmäinen tarina on kesken mutta hyvältä vaikuttaa.
Olo on lievän skitsofreeninen, mutta taitaa olla niin, että melko monet viikot osoittautuvat retrospektioissa tuon kaltaisiksi.

strip-teasetanssija meets neil gaiman

Mikä hemmetti on inhetero?
Joulunpyhät kuluivat Neil Gaimanin 'American Gods'ia lukien. Varmaan paskakin kirja voittaa perhejoulun, mutta Gaimania oli oikeasti vaikea keskeyttää ja tuli ikävä kun loppui. Tarina ei ole kummoinen eikä ns. ajatuksia herättävä, mutta pidän tavasta jollaisia Gaimanin henkilöt ovat. Kirjailija itse lienee vastapainoksi takakireä autisti.

Strip-tease-tanssija on Kaseva-yhtyeen hittibiisi kokoelmalta, jonka äiti sai joululahjaksi.

Ihan tavallinen saarinen

Intouduimpa taas kerran hömppään (www.testimaa.com) mutta tässä nyt muillekin tiedoksi millainen olen:

Henkinen ikä 17 vuotta
61% hyvä ihminen.
35 % insinööri
26 % Friikki
62 % inhetero
17% Psykopaatti
Kuolen 8 . 11 . 2048

Aika tavis siis :-)

blissiä vaigga bagastaa

juon "hus porvari!"-mukistani teetä ja leikin uudella lelulla. g4 ja netti:sillkaa juhlaa! ja hetken piilossa uinunut nörtti on taas puhjennut kukkaan.

itseasiassa tuumailin, että voisi jonkun jouluviestin kirjoittaa mutta ei ole paljon sanottavaa. ystäväni UK:sta on tulossa perheineen suomeen, evästin seuraavasti: if you have a persian carpet roll your children into that. it'll keep them from freezing.


no joo, sanon sen kuitenkin: hyvää joulua!

Siitä on muutama vuosi,

kun maailmassa oli vain yksi väri: harmaa. Relatiivisuus oli lopulta mennyt liian pitkälle.

Jos me tehtäiskiin estetiikkakävely vaaterekkien välissä? Saatas eliminoitua aika monta muuttujaa. Niinku suurin osa väreistä.

En taida julkaista tätä :)

aarrrgh!!!

vihaan joulua, vihaan pieniä söpöjä lapsia ja vihaan herttaisia pikku mummeleita, varsinkin niitä jotka kulkevat bussilla. ennekaikkea vihaan shoppailua!!!! grrr..
(missä on mun kivääri?)
so sue me, i dont care

villapaitaa etsiessä sitä nöyränä havaitsee, että maailamassa on olemassa enää vain neljä väriä: punainen, musta, vaaleansininen, ja marjapuuro. ehkäpä nykyiseni kestäisi vielä pari vuotta?

Hello world :p

Ilmoitin meidät Pinserin blogilistalle.

Tavattiin Heidin ja Leenan kanssa Kipsarissa. Leenalla oli I Ching, ikivanha kiinalainen Muutosten kirja. Kysyin I Ching:ilta: "kannattaako minun valita kuvanteon ja kirjoittamisen välillä?" Kysymys eri variaatioissaan pyörii jatkuvasti mielessäni. Pelkään, etten tavoita parastani kummassakaan jos yritän molempia.

Kirjan vastaus oli, tai minä tulkitsin sen näin: Nyt kannattaa tehdä töitä ilolla, tehdä sitä mitä syntyy. Paneutumisesta seuraa se, että valinta tapahtuu myöhemmin luontevasti. Sitä ei tarvitse tekemällä tehdä. Jompi kumpi tulee valituksi.

Taidan luottaa synkretiaan. Vastaus arpoutui miten arpoutui, mutta tuntuu osuvalta. Mun ei tarvitse huolehtia.

Ja informaatioarvo maailmalle oli -?
Nyt maalaamaan.

Hankalaa kalustoa

Mietin yhä sitä rajalla/kynnyksellä kirjoittamista. Viimeksi yritin summata lopuksi, mitä se on: "valppautta, kuuntelemista, antautumista ja toimimista oikealla hetkellä". Pliisuja sanoja asialle jota oikeastaan ei voi sanallistaa. Kirjoittamisen kannalta tärkeämpi kysymys, kuin "mitä rajalla kirjoittaminen on?", on kai seuraava: miksi se mua niin kiinnostaa?

Olen toisinaan yrittänyt kirjoittaa yhteistyössä omien unieni kanssa. Joskus unet rupeavatkin käyttämään ituja, joita viljelen teksteissä. Kirjoitin esimerkiksi mökistä, joka on rakennettu rantakalliolle selkä merelle päin. Pian sama tönö ilmaantui uneeni. Toisen kerran kirjoitin tähtien tarkkailusta, ja eipä aikaakaan kun uneen ilmaantui hapsinen ukko, joka tuijotti jäällä kävellessään tähtikuvioita niin että oli pudota railoon. Tästä on hyvä jatkaa: ruveta oikein lietsomaan uniaan, käyttää vuorostaan unien kummaa kalustoa teksteissä, käydä hersyvään dialogiin alitajuisen kanssa. Näin voi syntyä elävä, takuulla omaperäinen maailma. Mutta. Ainakin minulle käy helposti niin, että tietoisen kapasiteetti ylittyy. Unet kun tykkäävät retostella kipeitä asioita, sellaisia joiden kanssa tietoinen ei suurin surminkaan tahdo olla tekemisissä. Äkkiä on tilanteessa jossa silkalla painajaiskrääsällä kalustettu tarina on jumissa ja tarinan henkilökunta lakossa, koska kirjoittaja ei kykene avaamaan omia sielun solmujaan.

Ihailen ja ihmettelen Tranströmerin (ja monen muunkin kirjailijan) hengen rohkeutta. Hän on pystynyt alitajuisen kanssa työskentelyyn kaikki nämä vuosikymmenet. No, kirjoitti sitten pilvessä, puoliunessa, kynnyksellä tai norsunluutornissa, niin tuntematon minussa ujuttautuu aina tekstiin. Jumi tulee ja jää ennemmin tai myöhemmin, jos ei ole rohkeutta mennä päin painajaisiaan.

ammatinvalintakysymyksiä

hoo, onneksi olkoon Gnu! Aiheeseen liittyen luin eilen illalla wsoy:n julkaisemaa 'näin kirjani ovat syntyneet': muutamat suomalaiset kirjailijat kuvaillaan ensin jonka jälkeen kirjailija itse kertoo sen minkä malttaa. Jari Tervo pistää pakinaksi, tietysti. Olen Tervolta lukenut aikaisemmin yhden novellikokoelman ja yhden pakinan. Kokoelman se tässä referoi ja kertoo saman esimerkin ytimekkyydestä kuin pakinassa. (ei "ulkona oli sankka lumipyry" vaan "pyrytti".)
mjoo, miksi tällaista? siksi, että aion koittaa kirjoittaa ympäristöestetiikan esseen Olli Jalosen kuvitteellisesta teossarjasta ''yhdeksän pyramidia" josta kirjoittaa samannimisessä kirjassa.
elämme mielenkiintoisia aikoja, siis.

Rajalla

"
-- Kulttuuri on valaanpyyntiasema,
jossa muukalainen kävelyllään
valkoisten talonpäätyjen ja leikkivien lasten keskellä
kuitenkin jokaisella hengenvedollaan aistii

surmatun jättiläisen läsnäolon.
"
Tomas Tranströmer: Kootut runot 1954-2000 (suom. Caj Westerberg), ja tuo oli pätkä pitkästä runosta Elegia. Tranströmerin kuvat ovat upeita, kirkkaita, tai oikeastaan ne eivät ole vain kuvia tai sanoja vaan niitä lukee sydämellä/sydämessä. Esimerkiksi ylläolevan runonpätkän ajatus on toki esitetty verbaalisesti, se synnyttää myös visuaalisen mielikuvan "valaanpyyntiasemasta", mutta synteesi muotoutuu jonnekin rinnan tienoille, puristava tunne kuolleen asian läsnäolosta.

Tranströmer on sanonut jossain, että hän asettuu kirjoittaessaan rajalle tai kynnykselle. Hän katselee sieltä toiselle puolelle, ja se mitä hän kirjoittaa rajantakaisista asioista, on totta (siteeraus muistinvarainen). Ei totta tieteellisessä mielessä, vaan kirjailija kokee kirjoittavansa todenmukaisesti siitä, mitä näkee. Mitä tämä rajalla kirjoittaminen tarkoittaa?

Toinen sitaatti samaisesta teoksesta:
"
(Uuden synty on voimain yhteyttä.
arvoituksellisempaa kuin ankeriaan vaellukset.
Kukkiva näkymätön puu. Ja niin kuin

harmaahylje vedenalaisessa unessaan
nousee pintaan, vetää henkeä
ja - yhä nukkuvana - pohjaan sukeltaa,

niin Uinuja minussa on nyt salaa
yhtynyt siihen ja tullut takaisin
tarkastellessani itse jotain muuta.)
"
Runosta Laulu. Sulut kirjailijan. Niin, tuossa Tranströmer mielestäni puhuu (mm.) luovasta työstä ja rajantakaisesta/pinnanalaisesta. Mutta ei kerro, miten sinne katsellaan, kertoo vain, että siellä tapahtuu asioita omalakisesti, vaikka itse tekee tai tarkastelee jotain muuta. Ehkä rajalla kirjoittaminen on sitä, että antaa tapahtua, vaikkapa sen uppo-elävän käydä pinnassa, sitten huomioi että jotakin on tapahtunut ja antaa sen tulla julki. Ehkä tämä näkeminen ei tarkoita suoraa, esteetöntä näköalaa, vaan valppautta, kuuntelemista, antautumista ja toimimista oikealla hetkellä.

Tai enhän minä tiedä mikä shamaani Tranströmer on. Aika velho kuitenkin.

Haetaan valmentajaa

En ole juurikaan kyennyt kirjoittamaan viime aikoina. Yhtenä päivänä jouduin etsiskelemään valmista tekstiä erääseen tarkoitukseen ja tulin lukeneeksi aika kasan omia raapustuksiani. Äkkiä näin tekstien ongelmat ja edut kirkkaasti, ja olin täynnä intoa. Nyt kirjoittamaan, ratkomaan pattitilanteita, uudistamaan kieltä, puhaltamaan henkeä henkilöihin. Suljin koneen ja unohdin koko jutun. Syy väistelyyn? Kaamos? Päivästä toiseen jatkuva päänsärky? Se, että energia valuu työnhaun aloittamisen valmisteluun? Kyllä, kyllä, kaikki tämä, mutta on muutakin.

Eilen joogassa ihmettelin, miten pysynkin rehkimässä kaksi ja puoli tuntia, vaikka mun pitäisi olla nyt saamaton. No, syy oli se pieni intialainen jonka tiukka katse kiersi salia ja käskevä ääni määräsi uuden venytyksen, rytmitti hengityksen ja vapautti tuskasta aina viime hetkellä. Tarvitsen siis nurkkaan lyhytkasvuisen oranssiin pukeutuneen muuson, joka huutaa: "Laita henkilö tekemään jotain mikä kuvaa hänen luonnettaan! No niin, havaintoja ympäristöstä! Täsmällisemmin! Veri good! Tauko, venyttele! Ja valmiina jatkamaan. Laita henkilöt kohtaamaan, tahdot taistelemaan! Miten häviäjä reagoi? Kirkasta teemaa! Hyyva. Sitten suvantokohta!"

Ja huomenna on vielä Itsenäisyyspäivä. Ha!

Juuri tässä kirjoittaessani sain tietää, että alussa mainitsemani tekstien etsiminen kannatti, mun proosaruno hyväksyttiin erääseen pieneen julkaisuun. Runo kertoo jumalasta ja oravasta. Mukavaa, että kun kuhnaa, voi kuitenkin nauttia jo tehdyn työn hedelmistä.