Monday, November 10, 2008

N-sanoja

Meemitti pitkästä aikaa joten tilasin Anulta kirjaimen ja sain N:n. Niinku-siis.
(Kirjoita blogiisi 10 sanaa jotka alkavat kyseisellä kirjaimella ja lisää mukaan selostus, mitä kyseinen sana sinulle merkitsee ja miksi. Oman kirjaimen saa esmes vonkaamalla kommenteissa.)

Kirjoitin ekan listan ihan tajunnanvirralla, mutta siitä tuli niin repäisevä, että Freudkin olisi kiinnostunut. Vähän siis muuttelin harkintaani käyttäen. Mutta aika vähän loppujen lopuksi.


Nainen, tuo kurvikas ihmisolento. On kovin ihastuttavaa. Itsekin olen nainen, millä on ollut aika ratkaiseva vaikutus elämäni kulkuun tässä kulttuurissa eli siihen miten minua on kohdeltu, ja miten kaikki osaamiseni on suodatettu sukupuolen läpi. En kai silti vaihtaisi mieheksi. Tai no, ehkä vaihtaisinkin vaikka sekään varmaan helppoa ole.

Nokkonen. Meidän kesänaapurin yksi lapsista oli ilkeä ja epämiellyttävä tyttö, joka oli kuuro. (Siksikö hän oli niin vihainen?). No yksi kesä se haki nahkahanskat ja poimi ison kimpun nokkosia. Sitten se hyppäsi mopon selkään ajoi meitä takaa huitoen sillä nokkospuskalla. Ei paljon huutaminenkaan auttanut kun eihän se saatana kuullut mitään.

Jos joku ravistelisi minut hereille keskellä yötä ja sanoisi "Leena kerro nopeasti, kuka on maailman paras laulaja", niin vastaukseni olisi luultavasti Nina Simone. Osaa laulaa juu koska on niin pirun hyvä tulkitsija. Ninan ääni pursuilee tunnetta.

Nero. Kun olin lapsi oli sellasia varoitustarroja joissa luki "Nero työssä". Kuvituskuva kuvasi neroutta täydellisesti. Siinä oli yrmeä vauva joka seisoi päällään potassa. Nerous on kyllä kiehtovaa ihmisessä, ja nerot usein on yrmeitä vauvoja jotka ainakin hetkittäin kannattaakin jättää rauhaan. Luulen, että minäkin olen ollut vähän nerokas hetken verran, en enää. Ei siitä välttämättä mitään hyötyä oiskaan. Nerous edellyttää sitä, että tarkastee maailmaa päällään seisten.

Nikotiini. On se piru, että yli puolitoista vuotta olen jo ollut ilman röökiä ja silti tekee mieli. Nikotiini poistuu elimistöstä muutamassa vuorokaudessa, mutta jonnekin hermosoluihin se jättää sellaisen jäljen, että lisää haluais aina vaan. Kamala myrkky.

Nolla. 0. Nada. zero poäng.. Nolla on luvuista kaikkein filosofisin. On ääretönkin merkillinen, mutta itse pidän enemmän en mistään. "Aristoteles perusteli nollan hyödyttömyyttä" [..]

Loput, siis se editoimaton tajunnanvirtaosuus : nännit, naida, nahka-asu ja nuoleminenliittyvät tietenkin saman asian ympärillä pyörimiseen, enkä nyt puhu Harrikkaklubin jäätelökesteistä.

No comments: