Saturday, November 13, 2004

Kirjoittaja yrittää peitellä innostustaan

Olin Thamesin rannassa katsomassa pormestarin ilotulitusta. Auringonlaskuinen joki oli kovasti nätti. Tyylilleen uskollisina britit ensin posauttivat taivaalle ikään kuin esimerkinomaisesti näytteet kaikista mahdollisista ilotulitteista ja sitten kaikkea yhtä aikaa, helvetillisellä metelillä. Ei mitään dramaturgian tajua, kellään täällä, missään ikinä.
Metrossa näkee välillä todella vekkuleita yrityksiä, esimerkiksi kun perusbritti, rehevän kolho nainen saa päähänsä pukeutua arkisen viettelevästi. Siis päälle summassa esineitä kategoriasta arki: lenkkarit, meikitön nassu, paitapusero ja kategoriasta viettely: verkkopitsisukkahousut, strassikorut, minihame – mikä kertoo paljonkin britti-erotiikasta. Britti-miehellä on luultavasti kylpyamme, which is nice, mutta noin muuten en menisi suosittelemaan.
Mulla onneksi on millä urputtaa. Kulttuuriteorian tunnilla nostettiin skandinaavinen minimalismi (erityisesti teollinen muotoilu, tietysti) esimerkiksi äärimmäisen kovasta kulttuuripääomasta. Joo, mutta mä en olekaan kasvanut kokolattiamatto kylpyhuoneessa. Sitäpaitsi, Lontoon metrokuskeissa on latausta. Varsinkin pata-rutinoituneella äänellä vedetty ruuhka-kuulutus "pleasemindthedoors ...standclearmindthedoors" on sietämättömän eroottinen.

No comments: