Tuesday, December 09, 2008

Hui telkassa kiroiltiin, voihan Kekkonen

Itsenäisyyspäivän pukuraadissa katsoimme myös linnanjuhlien perään lähetetyn Presidentin kanslian. Koko porukka nauroi ihan vääränä sillä olipahan harvinaisen suoraa ja oivaltavaa puhetta siinä jaksossa. Eipäs ollut huumori vedonnut kaikkiin sillä Yle oli saanut tuohtunutta palautetta ja sen takia antoi huomautuksen ohjelman tuottaneelle Broadcastersille. Laitoinpa minäkin nyt sitten sitä palautetta näin tässä vaiheessa:

Hei,
Luin verkkohesarista, että olitte antaneet huomautuksen Presidentin kanslian itsenäisyyspäivän jaksolle. Mielestäni tämä on kohtuutonta. Satuin nimittäin näkemään kyseisen jakson ja katsoin sen vielä uudestaan Areenalta, niin hauska se oli. Meitä oli isompi porukka ja kaikki nauroivat vedet silmissä.

Mielestäni se itsenäisyyspäivän jakso oli parasta kotimaista viihdettä mitä olen aikoihin nähnyt. Paitsi että dialogi oli hauskaa ohjelma eteni hurjalla tempolla alusta loppuun, ohjaaja ja leikkaaja olivat panneet parastaan. Sisältö oli kerrankin rohkeaa ja toivonkin ettei huomautus nyt aiheuta liikaa siloittelun tarvetta  ohjelmatekijöiltä, viihteen pitää olla ärhäkkää!


Terveisin,
Leena ----

PS. Jakso ihastutti myös erästä vammaista blokkaajaa: http://rampyla.vuodatus.net/blog/1684801

2 comments:

Anonymous said...

Hyvä Leena! Uskomatonta että jotkut KEHTAA loukkaantua kunnon viihteestä ;O) Se on niin..ööh, amerikkalaista?

Leena said...

Itsenäisyyspäivä on suorastaan tabu Suomessa. Silloin ei saa edes kiroilla.


Pitäisi useammin muistaa antaa positiivista palautetta eli silloin kun siihen aihetta on.