Saturday, August 23, 2008

Taiteiden yössä

Kaikki verkkolehdet ainakin uutisoivat suurinpiirtein otsikoilla "Taiteiden yötä vietetty rauhallisesti". Hesarin kommenttiosastolla joku heittää aika osuvasti kysymyksen:
"Missähän muussa maassa kulttuuritapahtumaa ja sen onnistumista kysellään ensimmäisenä poliisilta?"

Mutta kanttaako kysyä esim. taiteilijoilta yhtään mitään koska Helsingin Taiteiden yössä ei vaan voi kauheasti laadusta puhua. Kuratoiko sitä kukaan? Tuskin. Tuntuu että kuka tahansa jolla harrastusta ja intoa riittää voi painua stadiin hyörimään pyörimään oma pikku arttuaan ja saa nimensä ohjelmaan. Taiteeksi väitettyä on paljon mutta suurin osa on kauheeta paskaa. (Museot ja galleriat on sellaisia , että niissä on samat näyttelyt joka tapauksessa joten en niitä laske tähän mukaan.) Installaatiota ei ole juurikaan katutilassa näkynyt sitten ensimmäisen taiteiden yön. Performanssit ovat enimmäkseen amatöörien tekemiä.

Musiikkitarjonta olikin ehkä parasta mitä kohdalleni tänä(kään) vuonna osui. Senaatintorin konsertin kiersin kaukaa väkijoukon pelossa, mutta Jaskan grillillä oli mukava tunnelma ja Skaalan organisoimana ooppera-aarioita ja Johanneksen kirkon läheisellä lippakioskilla hauska rautalankahenkinen bändi viihdytti yli puoleen yöhön.


Yhtä kaikki, jos minulla olisi valta ja voima, palkkaisin taiteiden yölle timmin kuraattorin, joka pitäisi kunnon seulaa sille mitä mukaan pääsee. Näin mahdollisesti voitaisiin palata alkuvuosien sisällöllisesti kiinnostavaan ja laadukkaampaan tapahtumaan.

9 comments:

Janne Toivoniemi said...

Mä en ole jaksanut vaivautua taiteiden yöhön enää kymmeneen vuoteen. Kolme ensimmäistä yötä oli ihan hauskoja tapahtumia, mutta sitten joku keksi että tapahtuma on hyvä tekosyy dokata ihan liikaa ja homma oli sillä selvä.

Leena said...

Kolme ekaa oli tosiaan parhaat. Viime vuosina on minultakin moni yö jäänyt väliin tai sitten olen tsekannut tapahtuman pari jossain liepeillä.

Tänä vuonna ei muuten niitä teini/juoppo yrjöilijöitä minun tielleni osunut.

Ana said...

Tänäkin vuonna taas kotona. Eikä ees harmittanut :-)

paperipaino said...

Uudistus-idea on sinällään perusteltu, ehkä vähän institutionaalinen, kenties. Sen toimeenpanon seurauksena 'taide kuuluu kaikille' -slogan jouduttaisiin kyllä hyllyttämään, ja ehkä juuri sen lanseerauksella kaupunki on halunnut hieman vapauttaa nykyistä kovin ahdasta ja jähmeää, muutamaan kulttuuritahon ja -toimijan diktatoimaa skeneä.

Mut mitä mie tietäisin, itse olen ollut taiteiden yön suhteen aika vähän aktiivinen ja vasta muutaman vuoden ajan.

Anu Välitalo said...

Olen vähän samoilla linjoilla millan kanssa, että ehkä kerran vuodessa kaikki kukat voivat kukkia. Katsojia (juhlijoita?) riittää, vaikka tarjonta on sekalaista. Moni ihan tykkää.

Itse en kylläkään viitsi tunkea sekaan moiseen melskaan :D. En saa selvää menovinkeistä että olisiko tämä nyt sen laatuista että minua voisi kiinnostaa. Mutta ei se ole mikään ongelma, ei sota yhtä miestä kaipaa, eikä kulttuurihulina kahta naista (laskin Leenan mukaan :)).

Anu Välitalo said...

Kolmea. Z.

Leena said...

Joo mielipiteeni on kieltämättä institutionaalinen. (onko minusta tulossa pönäkkä kulttuuritäti?! Apua.) Ajattelin vain puhtaasti itseäni ja sitä minkälainen taide minua kiinnostaisi ja minulla on niin lämpimiä muistikuvia kaikkien aikojen ensimmäisestä taiteiden yöstä Helsingissä jossa asiat oli vielä toisin. Vaan enpä sitten taida olla taiteidenyön kohderyhmää, eikä kyllä kovin moni muukaan jolle laatu on kriteeri.

Mutta ehkäpä se "taviskansa" viihtyisi myös haastavamman taiteen parissa jos joku sitä kadulle taiteiden yönä toisi. Siihen ei sitten vaan kaikkien harrastelijoiden rahkeet enää riitäkään eli tällaiset tekijät sitten tosiaan karsiutuisivat pois.

Anonymous said...

Mä ainakin aion ensi vuonna tehdä oman video-installaation koirieni kakkaamisesta, samaa laatua...

Leena said...

Mikaela, onnea vaan tuon projektin apurahahakemukselle. Tässä kuitenkin varoittava ennakkotapaus.

:)