On ollut niin tapahtumaton viikonloppu etten keksi muusta blokattavaa kuin tv:stä.
Olen aika kova sci-fi- ja fantasia-sarjojen ystävä, mutta Star Trek ei ole koskaan herättänyt tippaakaan kinnostustani. Huonosti lavastettu avaruusaluksen komentuohone jossa tapahtuu varmaan puolet kaikista kohtauksista muistuttaa kokolattiamatolla varustettua kellaria jossa ei ole senkään verran pulssia kuin ruumishuoneella. Sarjan henkilöhahmot juoksevat, korjaan kävelevät hitaasti, ympäriinsä yöpukuihin sonnustautuneina. Kapteenina on kävelevä penis, yhdellä tyypiollä on paperinen ilmansuodatin silmien edessä ja kaikille niille muille mustaihoisille joille ei ole sepitetty jotain vammaa on teipattu marenki otsaan. Tietoa edustava heebo (Data) on tietenkin valkoisin kaikista, ja jos omaa tiedon ei ilmeisesti voi omata yhtään tunnetta. Kyllä on sitten mukava tuijotella niitä huonosti valaistuja puolilähikuvia, mielummin katselen vaikka kipsipatsaita. booooring. Miten tää voi olla niin kulttia?
Sunday, November 07, 2004
Saturday, November 06, 2004
Ankaraa kenttätyöskentelyä
Lontoossa on kivoja kauppoja, ette uskokaan. Jumalattoman kalliita nimi-liikkeitä on tietysti pilvin pimein, mutta tavarataloissa on hauskempi kuljeskella, viimeksi Libertyllä. Talon sisustus on halpaa art decoa, kaiuttimista suihkii tsääs ja myyjät useita asteita ystävällisempiä ja avuliaampia kuin Selfridgesin omaa arvoaan liioittelevat ja Harvey Nicholsin ultra-coolit myyjät. Noin yleisesti ottaen valikoimat eivät ole mitään sydäntä raastavia, paitsi melkein kanitin paluulippuni kun kenkäosastolla oli esillä järjettömän kauniit Pradan juhlasandaalit, £375.
Köyhä katseli sitten vaatteita videolta: Diorin catwalk on aika hyvä, kokoelman ja sovelluksen puolesta= mukavaa tsiigattavaa. Lontoon street-fashion ei sen sijaan paljoa heilauta. Hyvännäköiset tyypit on järjestään joko aasialaisia high-end pimuja tai ranskalaisia chic-femmejä. Näköjään näistä ei voi puhua selvällä suomen kielellä.
Köyhä katseli sitten vaatteita videolta: Diorin catwalk on aika hyvä, kokoelman ja sovelluksen puolesta= mukavaa tsiigattavaa. Lontoon street-fashion ei sen sijaan paljoa heilauta. Hyvännäköiset tyypit on järjestään joko aasialaisia high-end pimuja tai ranskalaisia chic-femmejä. Näköjään näistä ei voi puhua selvällä suomen kielellä.
Friday, November 05, 2004
Hyvä sushi
Sci-fi kirjailijat ovat tehneet loistavia keksintöjä kuten Elektrubaduurin (Lem: Kyberias) tai Androidit, mutta ylitse muiden — sen niistä jonka toivoisin olevan totta — on Baabelin kala (Adams: Linnunradan käsikirja liftareille). Kala tungetaan korvaan ja yht'äkkiä ymmärtääkin kaikkia kieliä. Voi kun se ois mukavaa. Ehkä maailmallakin sytyisi vähän enemmän ymmärrystä ja toleranssia kultuurien välillä jos ihmiset voisivat keskustella keskenään ilman että kaikki joutuvat opettelemaan valtaeliitin äidinkieltä. Ei mulla muuta.
UK - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - USA
Olin äsken kuuntelemassa paneelikeskustelua aiheesta America and the World - After the Election. Puhujina oli entinen ulkoministeri, LSE:n proffa ja pari enemmän journalismin puolelta tulevaan asiantuntijaa. Puhujat olivat hyviä ja vaikka en tietenkään pystynyt seuraamaan kaikkea hyvin – varsinkin koska en tunne poliittista lähihistoriaa – tuli selväksi, miten vasemmalle kallistuva brittipolitiikka sekä sitä symppaava yleisö näkee Bushin toisen kauden vaikuttavan Amerikan ja muun maailman (lähinnä tietysti Euroopan) väleihin. Nuija kun olen, en ottanut muistikirjaa mukaan, mutta pääkohdat jäivät mieleen:
- Bushin uudelleenvalinta ei ole iloinen uutinen täällä oikein kellekään, ei myöskään tuntemilleni amerikkalaisille. Amerikkalaisuudelle vittuiltiin aivan avoimesti myös tuolla tilaisuudessa, pääasiassa lavalta käsin ja aploodien säestämänä.
- äänestystulos osoittaa, että enemistö amerikkalaisista äänestäjistä kannattaa yksinäisen Amerikan politiikkaa: henkinen, poliittinen ja taloudellinen välimatka Euroopan ja Amerikan välillä tulee Bushin toisella kaudella todennäköisesti kasvamaan ennennäkemättömiin mittoihin. Ensimmäisellä kaudella välimatkaa ikään kuin harjoiteltiin ja nyt siihen ruvetaan tosissaan. “Enemmistö amerikkalaisista äänestäjistä ei käsitä, miksi ihmeessä amerikkalaisten pitäisi piitata paskaakaan muun maailman mielipiteistä.”
- ilmeisesti suhteellisen yleinen toive on, että Bush on lähtenyt sotimaan ja ollut vahva, isänmaallinen johtaja uudelleenvalintaa silmällä pitäen, ja että nyt toisella kaudella hallinto rentoutuisi. Tähän ei uskonut kukaan puhujista, muun muassa siksi, että amerikkalaisilla on meneillään uskonnollinen missio. 1992 53% amerikkalaisista aikuisista uskoi Kristuksen pikaiseen tulemiseen, ja luku lienee kasvanut 9/11 ja savupilvi-paholaisten jälkeen, varsinkin kun K.:n paluuta edeltää Antikristuksen ilmaantuminen. Niinpä, ihan oikeasti, iso osa amerikkalaisista projisoi ilmestyskirjaa nykyhetkeen ja – how should I put this? – muut ovat kusessa Kapteeni Amerikan kanssa, eikä Israel-politiikkaan ole odotettavissa suuria muutoksia, koska tietyt paikat on pidettävä taivaskunnossa.
- Tony Blairia surkuteltiin. Blair olisi kovasti halunnut olla se viisas heppu, joka saa Bushin ymmärtämään asioita muidenkin kuin vain Amerikan (ja Jumalan) kannalta, mutta ei ihme, ettei mitään vakuuttavaa keskusteluyhteyttä syntynyt…Blairilta oli kysytty uskovaisuudesta jossain, johon Blair oli tokaissut ‘Oh? But we don’t do God in UK’. Niinpä. Siinä missä eurooppalaiset, tai ainakin britit, näkevät päätökset osana poliittisen uran ylläpitoa, jenkkeillä onkin käynnissä tyylipuhdas missio. Ehkä on sääli, ettei Briteissä ole enemmän julistajia. Suomalaiset oppivat jo teinivuosina, ettei ovikellossa roikkuvan todistajan kanssa kannata väitellä. Mutta mitä helvettiä voi tehdä, ellei puhe auta?
- rakennetaan vahva, yhdistynyt Eurooppa! Tästä puhui eniten Robin Cook, mutta muut selvästi symppasivat. Puhuivat kyllä kauniita sosiaaliturvasta jne. vahvuuden edellytyksenä, mutta varsin purevasti todettiin, että luultavasti ne eurooppalaiset valtiot, jotka haluavat pysyä puolueettomina, ovat nyt ilahtuneita Bushin jatkosta, koska Kerry olisi ollut ‘kansainvälistämässä’ terrorismin (tai minkä lienee nykyisin) vastaista sotaa. Bushin yksinäinen missio-Amerikka sen sijaan ei ala leikkimään vastentahtoisten kanssa. Natosta ja YK:sta oli puhetta, mutta en pystynyt seuraamaan, millaisiin sotilasliittoutumiin rivien väleissä ehkä viittailtiin. Monessakin yhteydessä, mutta erityisesti tässä, pidettiin selvänä, että britit ovat aivan liian kiltisti katselleet päältä, olleet herkkäuskoisia ja että nyt on herättävä….mihin? Uuden imperiumin valloittamiseen? Vahva Britannia-komentit ainakin tuottivat rankkaa aplodeerausta.
- että Amerikka on taloudellisesti raunioina ja Euroopalla menee hyvin, siitä varovaisesti iloittiin. Kiina oli puheena moneen otteeseen, mutta en pystynyt seuraamaan koukeroita tarkemmin. Sen ymmärsin, että Kiina on Amerikkalaisille uhka ja Euroopalle ei, mutta muuten juttu meni pahasti ohi.
- Demokraattien seuraavasta ehdokkaasta oli myös puhetta. Nimiltä mainittiin Hilary Clinton ja John Edwards. Sen verran toiveikkuutta oli äänessä, että ilmeisesti oli helpottavaa muistaa, että joskus se neljä vuottakin loppuu. Näinköhän britit sittenkin vetäytyvät imperiumin valloittamisesta ja jäävät kiltisti odottelemaan aikoja parempia?
Muuten: koskapa tilaisuudessa sitkeästi puhuttiin Amerikasta, eikä USA:sta, noudatan kiltisti samaa käytäntöä. Ties vaikka sillä olisi jokin uusi ulkopoliittinen sivumerkitys. Noin yleisesti ottaen on jännää, miten kovia kommentteja nimeltä tunnetut tyypit heittävät julkisesti. Mielummin sanotaan vielä vähän häijymmin (ja hauskemmin) kuin olisi edes järkevää keskustelun kannalta. Kyllähän näillä on pokkaa enemmän kuin vaikka kotimaisilla puhujilla, mutta jotenkin välittyi myös salaseura-meininki: me täällä salissa puhutaan tällaisia, eikä kerrota muille. Joku brittejä pohtinut antropologi lohkaisi, että britit uskovat aina olevansa omassa porukassaan, ikään kuin neljän seinän sisällä. Joku toinen vertasi brittejä hobitteihin koloissaan, vaikka Tolkien ei kyllä mainitse kokolattiamattoja, mutta ehkä se on itsestäänselvyys. Pistää miettimään, että keiltähän kaikilta tahto olla muun maailman kanssa tekemisissä oikein puuttuu.
- Bushin uudelleenvalinta ei ole iloinen uutinen täällä oikein kellekään, ei myöskään tuntemilleni amerikkalaisille. Amerikkalaisuudelle vittuiltiin aivan avoimesti myös tuolla tilaisuudessa, pääasiassa lavalta käsin ja aploodien säestämänä.
- äänestystulos osoittaa, että enemistö amerikkalaisista äänestäjistä kannattaa yksinäisen Amerikan politiikkaa: henkinen, poliittinen ja taloudellinen välimatka Euroopan ja Amerikan välillä tulee Bushin toisella kaudella todennäköisesti kasvamaan ennennäkemättömiin mittoihin. Ensimmäisellä kaudella välimatkaa ikään kuin harjoiteltiin ja nyt siihen ruvetaan tosissaan. “Enemmistö amerikkalaisista äänestäjistä ei käsitä, miksi ihmeessä amerikkalaisten pitäisi piitata paskaakaan muun maailman mielipiteistä.”
- ilmeisesti suhteellisen yleinen toive on, että Bush on lähtenyt sotimaan ja ollut vahva, isänmaallinen johtaja uudelleenvalintaa silmällä pitäen, ja että nyt toisella kaudella hallinto rentoutuisi. Tähän ei uskonut kukaan puhujista, muun muassa siksi, että amerikkalaisilla on meneillään uskonnollinen missio. 1992 53% amerikkalaisista aikuisista uskoi Kristuksen pikaiseen tulemiseen, ja luku lienee kasvanut 9/11 ja savupilvi-paholaisten jälkeen, varsinkin kun K.:n paluuta edeltää Antikristuksen ilmaantuminen. Niinpä, ihan oikeasti, iso osa amerikkalaisista projisoi ilmestyskirjaa nykyhetkeen ja – how should I put this? – muut ovat kusessa Kapteeni Amerikan kanssa, eikä Israel-politiikkaan ole odotettavissa suuria muutoksia, koska tietyt paikat on pidettävä taivaskunnossa.
- Tony Blairia surkuteltiin. Blair olisi kovasti halunnut olla se viisas heppu, joka saa Bushin ymmärtämään asioita muidenkin kuin vain Amerikan (ja Jumalan) kannalta, mutta ei ihme, ettei mitään vakuuttavaa keskusteluyhteyttä syntynyt…Blairilta oli kysytty uskovaisuudesta jossain, johon Blair oli tokaissut ‘Oh? But we don’t do God in UK’. Niinpä. Siinä missä eurooppalaiset, tai ainakin britit, näkevät päätökset osana poliittisen uran ylläpitoa, jenkkeillä onkin käynnissä tyylipuhdas missio. Ehkä on sääli, ettei Briteissä ole enemmän julistajia. Suomalaiset oppivat jo teinivuosina, ettei ovikellossa roikkuvan todistajan kanssa kannata väitellä. Mutta mitä helvettiä voi tehdä, ellei puhe auta?
- rakennetaan vahva, yhdistynyt Eurooppa! Tästä puhui eniten Robin Cook, mutta muut selvästi symppasivat. Puhuivat kyllä kauniita sosiaaliturvasta jne. vahvuuden edellytyksenä, mutta varsin purevasti todettiin, että luultavasti ne eurooppalaiset valtiot, jotka haluavat pysyä puolueettomina, ovat nyt ilahtuneita Bushin jatkosta, koska Kerry olisi ollut ‘kansainvälistämässä’ terrorismin (tai minkä lienee nykyisin) vastaista sotaa. Bushin yksinäinen missio-Amerikka sen sijaan ei ala leikkimään vastentahtoisten kanssa. Natosta ja YK:sta oli puhetta, mutta en pystynyt seuraamaan, millaisiin sotilasliittoutumiin rivien väleissä ehkä viittailtiin. Monessakin yhteydessä, mutta erityisesti tässä, pidettiin selvänä, että britit ovat aivan liian kiltisti katselleet päältä, olleet herkkäuskoisia ja että nyt on herättävä….mihin? Uuden imperiumin valloittamiseen? Vahva Britannia-komentit ainakin tuottivat rankkaa aplodeerausta.
- että Amerikka on taloudellisesti raunioina ja Euroopalla menee hyvin, siitä varovaisesti iloittiin. Kiina oli puheena moneen otteeseen, mutta en pystynyt seuraamaan koukeroita tarkemmin. Sen ymmärsin, että Kiina on Amerikkalaisille uhka ja Euroopalle ei, mutta muuten juttu meni pahasti ohi.
- Demokraattien seuraavasta ehdokkaasta oli myös puhetta. Nimiltä mainittiin Hilary Clinton ja John Edwards. Sen verran toiveikkuutta oli äänessä, että ilmeisesti oli helpottavaa muistaa, että joskus se neljä vuottakin loppuu. Näinköhän britit sittenkin vetäytyvät imperiumin valloittamisesta ja jäävät kiltisti odottelemaan aikoja parempia?
Muuten: koskapa tilaisuudessa sitkeästi puhuttiin Amerikasta, eikä USA:sta, noudatan kiltisti samaa käytäntöä. Ties vaikka sillä olisi jokin uusi ulkopoliittinen sivumerkitys. Noin yleisesti ottaen on jännää, miten kovia kommentteja nimeltä tunnetut tyypit heittävät julkisesti. Mielummin sanotaan vielä vähän häijymmin (ja hauskemmin) kuin olisi edes järkevää keskustelun kannalta. Kyllähän näillä on pokkaa enemmän kuin vaikka kotimaisilla puhujilla, mutta jotenkin välittyi myös salaseura-meininki: me täällä salissa puhutaan tällaisia, eikä kerrota muille. Joku brittejä pohtinut antropologi lohkaisi, että britit uskovat aina olevansa omassa porukassaan, ikään kuin neljän seinän sisällä. Joku toinen vertasi brittejä hobitteihin koloissaan, vaikka Tolkien ei kyllä mainitse kokolattiamattoja, mutta ehkä se on itsestäänselvyys. Pistää miettimään, että keiltähän kaikilta tahto olla muun maailman kanssa tekemisissä oikein puuttuu.
Thursday, November 04, 2004
Väistämättömän edessä
Jotenkin on niin tympeä olo etten keksi edes mitään valittamisen aihetta.
Siviilihautajaiset tarjoaa printattavaksi korttipohjaa jolla uskoton voi ohjata perikuntaansa hautajaistoivomuksilla. Ensimmäinen ajatukseni oli, että paskat sillä väliä miten mut haudataan. Vaikken kirkkoon kuulukkaan niin jos joku mua manan maille mentyäni suree ja haluaa siitä hyvästä vaikkapa rukouksen luikauttaa tai ruumiin siunata niin siitä vaan jos se helpottaa. Ei se mun ikuista lepoani haittaa, niin kuin ei haittaisi täysin pakanallisetkaan kuoppajaiset. Sit tuli mieleen, että kai sitä jotain pitäisi ohjeistaa, muuten ne vaan heittää mun ruumiin jonnekkin tunkiolle mätänemään. Eli tässä ohjeistus, sillä en pidä mätänemisestä: voisiko joku ystävällisesti tuhkata mut, ennen kuin heittää minnekkään.
Pii paa
Päivät kuluvat mielialassa, johon olen viime vuosina erikoistunut: hämärä surumieli yhdistettynä onnentunteisiin, jotka syntyvät äkkiä jostain kauniista tai liikuttavasta näystä. Marraskuisen kaupunkiluonnon niukkuus ja auringon viistot säteet harmaiden rakennusten kulmilla ovat omiaan lietsomaan näitä tunnelmia. Kävely työhuoneelta kotiin pitkin kivettyjä katuja, varis koettaa raahata syrjemmälle märkää kebabkäärettä mutta se repeää koko ajan pienempiin palohin. Puistonpenkin selkänojalla istuva lukiolainen puhaltaa kämmeniinsä. Hiljaisuuden keskelle purkautuu kolme paloautoa, joista jokainen lähtee eri suuntaan.
Wednesday, November 03, 2004
Subscribe to:
Posts (Atom)
