Enks mä ookkaan Mombasa?

Every country is like a particular type of person. America is like a belligerent adolescent boy, Canada is like an intelligent thirty-five-year-old woman. Australia is like Jack Nicholson. –Douglas Adams, The Salmon of Doubt

Mikäs se Suomi oikein olisi: neuroottinen keski-ikäinen nainen? Kirjanoppinut impotentti setä? Pelästynyt sotaveteraani? Stephen Hawking – hyvää aivotyötä, huono kroppa?

Metsään menee, katjaan kapsahtaa ja mämmiin hukkuu minun arvaukseni. Harmi, että Adams on jo autuaammilla linnunradoilla, eli ei voi enään tätäkään totuutta meistä paljastaa. Itse olen liian sisällä nähdäkseni asian ulkoapäin.

Olin viime kesänä Kanadassa ja mitä vaan suustani päästin, niin kommentti kuului, että “toi on niiin Suomalaista”. Minä olin moisesta ihan äimänä. Minäkö tyypillinen suomalainen? Sitten vaikenin ja jatkoin autuasta kalliovuorten tuijotteluani. Sillä itävaltaisella oli hauskaa kun nappailin niistä vuorista niin tolkuttomasti kuvia. Kyllä minäkin kikattelisin jos joku tulisi Suomeen ja ottaisi kolmesataa kuvaa joka järvestä ja lampareesta kun eteen sattuu.

?raha ratkaisee

CAN MONEY BUY HAPPINESS?
Declining happiness. Findings from the World Values Survey, an assessment of life satisfaction in more than 65 countries conducted between 1990 and 2000, indicate that income and happiness tend to track well until about $13,000 of annual income per person [..] After that, additional income appears to yield only modest additions in self-reported happiness. -Worldwatch

Keskimääräiset tulot Suomessa vuonna 2001 olivat 18 892 € tulonsaajaa kohti, miehillä 22 637 € ja naisilla 15 391 €. -Tilastokeskus

Pitäisikö päätellä, että suomalaiset (miehet) noin keskimäärin ovat onnellisia?

Myönnän, että omaan onnellisuuteeni vaikuttaa se, että voin kuluttaa: ostaa tuoremehua, syödä silloin tällöin ulkona, ja erityisesti ostaa kirjoja. Amazonista on tulossa paketti jonka sisältö käsittelee mm. aivotoimintaa, improvisaatiota, kieltä ja kirjoittamista. Nämä liittynevät yhteen. Ei välttämättä, mutta parhaassa tapauksessa ainakin. Kirjaston kirja on avian eri asia kuin oma kappale johon voi tehdä merkintöjä, palata milloin huvittaa, tai vain yksinkertaisesti ihailla sitä kirjahyllyn koristeena.

Outoja ilmestyksiä

Aamuliikenteessä bongasin harvinaisen näyn: keski-ikäinen pariskunta joista nainen oli ratissa, eikä mies näyttänyt ollenkaan krapulaiselta. Yleensä kun naisen näkee kuljettajana se ukko istuu vieressä silmät punaisena, oksennusta pidätellen. Auton ajaminen on kai edelleen äijien hommaa ja eukkojen tulee istua pelkääjän paikalla avotakkaa selaillen? (no joo minähän tämän havainnon tein, eli minä kai olen myös kaavoihin kangistunut?)

Edellisessä elämässäni, siis insinöörivuosinani (8% insinööreistä on naisia), sain jatkuvasti wautsiwau-ihmetystä ammatini paljastaessani. Suurin mielenkiinto heräsi työharjoittelussa teleoperaattorilla, kun kävin oikein vasara, pora ja ruuvari kädessä vetämässä piuhoja kansalaisten asuntoihin. Voi, että kun oikein nainen tuli meidän stöpseliä asentamaan, ja noin nättikin vielä! Olisko ruma nainen ollut helpommin sulatettava puhelinasentaja?

Nyttemin kukaan ei yhtään hätkähdä kun kerron artifartsi-tekemisistäni. Hyvä niin, ei tarvitsekkaan pomppia alustallaan. Mutta jos minulle joskus tulee tarve tehdä johonkuhun vaikutus kerron olevani insinööri!

Kuumeista odotusta

Hieman helpottaa ajatella, että kaikilla muillakin on flunssa. Te, joilla ei ole, älkää tulko minulle mainostamaan.
Kuumeisessa päässäni pyörii sumuisia suunnitelmia skannausorgioista portfoliota varten ja painajaisia käyntikorttien painajaisista. Piilotajunnan syövereistä pulpahtele hataria muistikuvia siitä-ja-siitäkin sivunkoristeesta joka tuli joskus riimusteltua - mistähän etsisin Otto Mannisen seuran logoa näytekansioon? Ei, en ole stressaantunut, vaan turhautunut. Juuri kun olen toden teolla innostunut ja vakuuttunut siitä, että saan tämän työnhakuprosessin komeasti käyntiin, pamahtaa kurkku kipeäksi ja aivan kelpo työviikko vierähtää torkkuen, väristen ja niiskuttaen. Mulla on ikävä työhuoneelle. Mulla on ikävä töihin.

tik-tak, tik-tak, niu-nau

Tekojani viimeisen vuorokauden aikana:

- Lintsasin filosofiasta.
- Maksoin televisiolupamaksun!!!
- Koodasin sinisen kuun, joka puhuu lorem ipsumia ja itseni näköisen naisen joka murhaa plug-in:in.
- Siivosin. Saan huomenna arvokkaan vieraan kun jumalaisen kaunis Frida (kissaneiti Hyvinkäältä) saapuu täysihoitoon useammaksi päiväksi. Enhän minä nyt kenenkään ihmisen takia olisi kämpääni kuurannut. Nyt minulle tulee oivallinen tilaisuus opetella vastuunottoa toisesta ”ajassa ja paikassa liikkuvasta lihakimpaleesta” (tästä olisi puhuttu siellä filosofiassa). Ei niin, että kissanhoito olisi jotain työharjoittelua ja seuraavaksi keksisin ruveta ipanoita pusertamaan. Huuui-eeeei! Biologinen kelloni saa rauhassa tikittää miten huvittaa kunnes patterit loppuu. Mutta kattendaali odottaa nälkäisenä ja yksinäisenä kotona kunnes sekaksijalkainen suvaitsee saapua takaisin. Ja Frida vetänee pitemmän korren kuin puolivillaiset ipsumhipsumit jossain työpöydän liepeillä, niinä iltatuntien hetkinä kun yrittää uskotella itselleen, että saisi vielä jotakin laadukasta aikaiseksi.
- Tein sen saman julmetun pitkän attraction testin, joka leviää blogistaniassa kuin syöpä ja sain tietää kauneusihanteestani sen, että pidän kauniista.

Ex libris Klonkku

Kävin kaupassa. Ostin pussillisen riisipiirakoita, suklaapatukan, J. R. R. Tolkienin Härskarringen ja Bilbo - en Hobbits Äventyr, Michael Moorcockin The Dancers at the End of Time, Frederik Pohlin Gateway, novellikokoelman Dangerous Visions ja vielä Andrew Weavingin toimittaman katsauksen Understanding Modern.
Kissanruoka unohtui.

En osaa ruotsia juuri lainkaan mutta tahdon kokeilla josko taito karttuisi Sormusten herran avulla. Se Sauronhan oli aika taitava&mahtava jätkä, luulisi yhden kielitaidon syntyvän tuosta vaan. Pentuna osasin sentään haltiakielisiä runojakin ulkoa.
Sci-fin & fantasian sivistykseni on syvä mutta pirun kapea. Mä en ole aikaisemmin lukenut mitään Moorcockilta. Pohl on tuttu ja Gateway vankkaa terapiatavaraa minulle joka kirjoitan blogia sen sijaan että tekisin töitä...Moorcock taasen käsittelee ihmiskuntaa lopun aikoina, jolloin ihmiset ovat lakanneet ottamasta itsensä vakavasti. Siinä terapian toinen puoli: jos tämä kireys vähän hellittäisi.
Ja nyt töihin:
"Le Corbusierin divaani on sisustuksen Microsoft. Ei ihme että elämä on tylsää..."

Ihan tosi.

Teknologia kotiutuu

Domestication of techonology indeed. Kaikenlaisten esineiden kotiutumiset ovat tietysti mun tutkimusaihetta, mutta ei siitä nyt. Ehkä. Tänään elämä kävi ihan ihmeelliseksi: sain duunin puolesta uuden koneen ja löysin sillä heti yhden helvetin hienon blogin. Lisäksi kuukauden palkka tulee kahden viikon välein.

Näin: saan alussa maksamatta jääneen palkan tässä kahden oikean palkan välissä. Heti maksan velkani Leenalle. Hieno blogi taasen on hupaisaa ajankulua. Ilmassa on suuren urheilujuhlan tunkua, niinhän?
Eniten ihmetyttää ei suinkaan kone, vaan koneen käyttäjä. Kesyynnyin heti. Mutta täällä soi Radiohead.