Sunday, April 26, 2009

Bea Arthur (1922 - 2009)

Beatrice Arthurin kuolema sai minussa aikaan tunteellisen reaktion. Tyttökultien napakkaa kyynnikkoa esittänyt Arthur oli erinomainen koomikko jolla oli karismaattinen olemus.


Onko kukaan koskaan tullut verranneeksi Tyttökultia ja Sinkkuelämää toisiinsa? On ensinnäkin melko harvinaista, että pääroolit annetaan neljälle naiselle, mutta ei yhtäläisyydet siihen lopu: kummasakin huippusuositussa nelikossa on ainakin syöjätär: Samanatha & Blanche. Hyvin samankaltaisia naiiveja naisia ovat myös Charlotte ja Rose.

Tyttökultien ns. "järjen ääni" joskin aika neuroottinen sellainen oli Dorothy ja Sinkkuelämässä alkuvaiheessa Carrie ja myöhemmin Miranda. Aluksihan Miranda oli ennemminkin bitch eikä aivan erilainen kuin Sophie.

Kauhesti en tyttökullista enää muista sillä olin aika nuori kuitenkin ja uusintakierrosta en tullut seuranneeksi, mutta ne henkilöhahmot on kyllä aika hyvin piirtyneet muistikuviini. Ehkä juuri tällaisessa neljän naisen henkilögalleriassa piilee senkaltainen dynamiikka joka kantaa menestyksen hedelmää. Ne naisnelikot joita on yritetty luoda myöhemmin (esim. Cashmere Mafia) ovat kompastuneet huonosti kirjoitettuihin henkilöhahmoihin joilla ei ole riittävästi keskinäistä jännitettä eikä kemiaa.


R.I.P Bea.

5 comments:

Anonymous said...

Kiva miten naisten tyypit voi tuolla tavalla laittaa lokeroihin sillä samat "tyypithän" molemmissa sarjoissa on! Sitten voikin kaveriporukalla miettiä että kuka on kuka ;O) Itse olisin juuri ollut tuo Arthurin hahmo, muuten..

Unknown said...

SitComeissahan ylipäänsä on aika vähän arkkityyppisiä hahmoja, mutta juuri nää olin havaitsevinani em. sarjoista.

Yhtä kaikki, kyllä me 'oikeat ihmisetkin' aika usein ollaan draama- ja komediahenkilöitä. Mä ehkä olisin se astetta nartumpi eli Sophie - tai ehkä musta tulee sellainen viimeistään sitten mummona ;-)

Anonymous said...

(Lumi said...)
http://www.youtube.com/watch?v=UMGhd4jMrtI

Loved her. Ja itse taidan samaistua juuri Dorothyyn - aika ajoin Roseen ;-). Kyl he miehiinkin vetoaa. Ainakin 'Golden Boys'eihin...

Anonymous said...

(Lumi said...)
PS. Aika yleisestihän tv-maailma kokee Golden Girlsit kulttiklassikoksi, jonka "popista" nousivat muut, kuten "Sex and the City" - ks. esim. TVLand Tribute:
http://www.youtube.com/watch?v=dzrVcZV5cok

Leena said...

joo siis täsmennän oman kommenttini (joka tuli kirjoitettua monitulkintaisesti), että lähes kaikki sitcom-hahmot on arkkityyppisiä - niitä tunnistettavia erilaisia arkkityyppejä on aika vähän :)

Mahtava ääni Bealla.