Tästä on hyvä aloittaa:
Näin viime yönä unta, jossa minä, poikaystäväni ja kaksi tyttöä puhuimme rannalla runoudesta. Tai - puhua on aivan liian laimea ilmaus: me sukelsimme keskusteluun, väittelimme, kiistelimme, taistelimme, ideoimme. Unen piirissä runous oli jotain elämälle välttämätöntä, kaikille ihmisille yhteistä, kiihkeitä tunteita herättävää, äärimmäisen painokasta ja kiirellistä. Me olimme olennaisten kysymysten äärellä. Kun heräsin, tajusin, etteivät ihmiset nykyään lue kovinkaan paljon runoja ja harva pitää runoutta kovin keskeisenä osana ihmiselämää tai edes kulttuuria.
Oikeasti en tiedä, mitä "ihmiset" ajattelevat runoudesta. Olen kuluneen viikon aikana lukenut paljon runoja, raivannut aikaa kirjoittamiselle ja hetkittäin päässyt jo uppoutumaan kirjoittamiseen. Mua on kuitenkin salaa kalvanut tunne, että puuhaan jotain triviaalia. Tänä aamuna runous tuntuu musta painavalta. Erinomainen uni.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment