Hanke

 

Vanha hupsu tuherrus löytyi kansioista mutta tuntuu tämä yhäkin vaan todelliselta noidankehältä.

Vastuu

Nelikymppisyyttä olen tässä taas pohdiskellut.

Ympäristöäni ja itseäni havainnoimalla olen tullut tulokseen, että neljänkympin kriisin voisi tiivistää teemasanaan Vastuu. Ne jotka ovat nuorina perustaneet perheen, uskollisina puolisolleen kasvattaneet lapsiaan, haluavat siitä kaikesta vastuustaan eroon. Usein ne onnistuvat rakastumaan päätäpahkaa ensimmäiseen vastaantulijaan ja jättävät sen tunteen voimalla kaiken rakentamansa taakseen (joskus se voi olla oikea ja vapauttava ratkaisu mutta toisinaan pieni harkinta voisi estää tekemästä elämänsä virhettä). Ne nelikymppiset jotka ovat eläneet hurvitellen ja vain itselleen, alkavat kaivata lapsia tai edes koiraa, vakituista parisuhdetta, vakituista työtäkin jne. Ts. he alkavat haalia itselleen lisää vastuuta, menevät naimisiin jne.

Sama vastuunkantajien teema oli näkyvästi esillä kevään vaaliväittelyissä. Kuka on valmis ottaman vastuun raskaista päätöksistä pankkikriisissä ja kaikessa muussakin? Moni on varmasti umpikyllästynyt koko sanaan ainakin politiikassa. Erityisesti Katainen sitä vastuunkantamisen tarvetta hoki mutta, kaikki muutkin puheenjohtajat olivat samassa kuorossa. Uutta hallituskokoonpanoa sitten ensimmäisenä luonnehdittiin vastuunkantajien hallitukseksi. Ei ole sattumaa, että suuri osa puolueiden puheenjohtajista on nelikymppisiä. Omaa ikäkriisiään ne vaan taitavat prosessoida nykyisellä poliittisella toiminnallan.

Totta toinen puoli

Ei tätä enää kukaan lue mutta laitan tänne kun fb:ssä en viitsi mihinkään osallistua. Siis kun on nyt polemiikkia sen Elisa Siekkisen peri-paavillisista seksikäsityksistä mutta eihän hän aivan väärässä ole: (lainaus) "miehen kuuluu kustantaa vaimon elämää, vaimon kuuluu kantaa vastuu kotitöistä ja lastenhoidosta". Näinhän nuo päätökset menee, kun oikeudessa riidellään lasten huoltajuudesta, vaikka esimerkiksi vuoroasuminen olisi "lapsen edun mukaista" (ja en taaskaan muista kirjoittajaa mutta suomalainen väitös n. vuodelta 2009, oisko ollut Jyväskylästä?). Miehen ja naisen roolitus ydinperheen osina on, jumalauta, edelleen pelottavan paljon 50-luvun henkivakuutusmainosten mukainen (ota vakuutus niin et edes huomaa että mies on kuollut koska rahaa riittää (Turo-Kimmo Lehtosen artikkeli vakuutusmainonnasta).

Ei käytännönyksinhuoltajaäitien lapsilla ole kauheaa. On konkreettisesti eri asia muuttaako vuoroviikoin paikasta toiseen vai meneekö vain vierailulle viikonlopuksi. Oikeastaan, jos oikeudessa päätettäisiinkin avioerolasten huoltajuudesta "lasten mukavuuden nimissä", päätökset olisivat samoja kuin nytkin mutta terminologia ei olisi niin harhaanjohtavaa.

Vaahtokarkki-ongelmia

Pitkään talvinukuksissa olleen väitöskirjaprojektin herättäminen pistää ajattelemaan kaikenlaista.

Työn runko on ollut about kasassa pitkään mutta enpä ole saanut kirjoitettua. Toki on ollut muutakin puuhaa (opetusta) mutta loppupeleissä kyse on ollut vetkuttelusta, jolle englanninkieliset ovat antaneet hienon termin "procrastination".

Yksi vetkuttelun muoto on lueskella vetkuttelun lopettamiskeinoja neuvovia blogeja. Mulla on niitä Reederissä aika kasa, mm. Lifehacker joka puolestaan linkkasi Derek Siversin entryyn aiheena Marshmallow experiment. Kyseessä on kuuluisa testi jossa kersoille laitettiin niiden valitsemia herkkuja pöydälle ja annettiin vaihtoehdoksi joko voi syödä heti tai sitten odottaa 15 minuuttia jolloin saa saman herkun tuplana. Lisäksi, kuulemma, toistettiin koe minkämaalaisten lasten kanssa tahansa, yksi kolmasosa odottaa, kaksi kolmasosaa vetää herkut huiviin samoin tein. Vuosien päästä kun samat kersat testataan, ne, jotka odottivat vartin herkkuja, ovat pärjänneet amerikkalaisilla mittareilla mitattuna elämässä paremmin kuin ne, jotka söivät heti.

Tulosten tulkinnasta olen nähnyt ainoastaan versioita, joissa lapset ovat joko lyhytjänteisiä ja välittömän tyydytyksen hakijoita (2/3) tai sitten pitkäjänteisiä ja kaukaaviisaita (1/3). Jälkimmäiset edustavat ihannetta johon tulisi pyrkiä.

Itse olen tulkinnut lasten persoonallisuutta toisin. Mun mielestä kahden karkin lapset ovat ahneita, opportunistisia pyrkyreitä ja yhden karkin kersat maltillisia kohtuuden ihmisiä.

Kyseessä lienee kulttuuriero. Ango-amerikkalaisessa kulttuurissa aika herkästi samaistetaan mm. älykkyys ja varallisuus: fiksuilla on fyrkkaa ja varallisuuden puute merkki tyhmyydestä (en tähän hätään löydä viitettä mutta Russell W. Belkin tutkimus). Suomessa ei mielestäni tehdä vastaavaa kytköstä, pikemminkin päinvastoin. Voi olla että olen liikkunut väärissä piireissä mutta mielikuvani on että varakkuuteen suhtaudutaan hieman epäillen ja äveriäs on paremminkin ahne ketku kuin fiksu ja mukava ihminen.

En tiedä kansanluonteesta mutta omat läheiseni paheksuvat ahnehtimista ja pyrkyryyttä. En vain ollut aiemmin huomannut että siinä katsannossa pyrkyryyttä ja ahneutta on myös se että säästää nyt jotta myöhemmin olisi jotain muuta. Yritän nyt kääntää sitä päässäni ja persoonassani olevaa ruuvia joka mieltää vääräksi ja vahingolliseksi tietoisen oman edun tavoittelun. Että ahnehtiminen on rumaa, sen allekirjoitan edelleen mutta yleisenä periaatteena se ei toimikaan koska (ta daa!) voi ahnehtia myös siten (ja sellaista) jonka toteutuminen on ok.

Jep. Hieman toisenlainen vaahtokarkkiongelma on TEDissä: Marshmallow Challenge - paras näkemäni projektinhallintavideo.

Huomenna töihin taas

Se on Alppiharju

Pakollisella sunnuntaikävellyllä – miniversiolla siitä – osuin Alppipuiston laskiasriehaan. Dj soitti kelvollista trancea ja ihmiset tanssivat keskellä päivää. Pilvi lemahteli siellä täällä ja kaljat jäähtyivät lumihangessa. Oli siellä paljon mäenlaskijoitakin, enemmän aikuisia kuin lapsia. Eduskuntaan pyrkivistä bongasin vain Piraattipuolueen väkeä.

Tämä uusi naapurustoni on totta vie erilainen kuin se entinen.