Tuesday, April 28, 2009

Kyllä houkuttaa

Töissä on alkamassa "Ihana toukokuu – arkistoinnin teemakuukausi".

Ilmoittautua voi ennakkoon verkkolomakkeella. Lue myös arkistoaiheiset tietoiskut.

Sunday, April 26, 2009

Bea Arthur (1922 - 2009)

Beatrice Arthurin kuolema sai minussa aikaan tunteellisen reaktion. Tyttökultien napakkaa kyynnikkoa esittänyt Arthur oli erinomainen koomikko jolla oli karismaattinen olemus.


Onko kukaan koskaan tullut verranneeksi Tyttökultia ja Sinkkuelämää toisiinsa? On ensinnäkin melko harvinaista, että pääroolit annetaan neljälle naiselle, mutta ei yhtäläisyydet siihen lopu: kummasakin huippusuositussa nelikossa on ainakin syöjätär: Samanatha & Blanche. Hyvin samankaltaisia naiiveja naisia ovat myös Charlotte ja Rose.

Tyttökultien ns. "järjen ääni" joskin aika neuroottinen sellainen oli Dorothy ja Sinkkuelämässä alkuvaiheessa Carrie ja myöhemmin Miranda. Aluksihan Miranda oli ennemminkin bitch eikä aivan erilainen kuin Sophie.

Kauhesti en tyttökullista enää muista sillä olin aika nuori kuitenkin ja uusintakierrosta en tullut seuranneeksi, mutta ne henkilöhahmot on kyllä aika hyvin piirtyneet muistikuviini. Ehkä juuri tällaisessa neljän naisen henkilögalleriassa piilee senkaltainen dynamiikka joka kantaa menestyksen hedelmää. Ne naisnelikot joita on yritetty luoda myöhemmin (esim. Cashmere Mafia) ovat kompastuneet huonosti kirjoitettuihin henkilöhahmoihin joilla ei ole riittävästi keskinäistä jännitettä eikä kemiaa.


R.I.P Bea.

Tuesday, April 21, 2009

Kotini on linnani



Taidankin olla ihan oikea prinsessa. Kotitaloni ympärille on kaivettu vallihauta. Kyllä tuon voisi kuravadellä täyttää ja heittää pari haikalaa vahtia pitämään, tai jotain citykrokotiileja.