Thursday, June 02, 2005

Musta komedia rakkaudesta

Idea syntyi yli kaksi vuotta sitten. Sillä voitettiin kansainvälinen kilpailu mutta vielä sen jälkeenkin kesti vielä saada rahoitus ja yhteistyökuviot kasaan. Sitten ollaan käsikirjoitettu, ja kirjoitettu lisää ja testailtu ja suunniteltu. Ensimmäinen kuvausviikko alkaa maanantaina, eli vihdoin päästään tuotantovaiheeseen. Kasassa on loistava porukka näyttelijöitä ja muita taiteilijoita ja tekijöitä. Fiilikseni on kihelmöivän innostunut.

Käsittääkseni käsikirjoittajat eivät yleensä kauheasti kuvauksissa notku, moni ei sitä haluakkaan sillä heidän tekstinsä on jo toisten käsissä ja muuttuu paljon tuotantoprosessissa, ja se voi olla kirjoittajalle kauhistuttavakin kokemus. Mutta minä aion nakottaa kuvauksissa, eniten ehkä tutkijan roolissa, katsomassa että miten vuorovaikutteista tv-komediaa oikeasti kuvataan, ohjataan ja näytellään. Lupaan pitää turpani kiinni paikanpäällä jos teksti muuttuu kuviksi jotenkin yllättävällä tavalla. Kommentit sitten väitöskirjassa jonka merkittävin tutkimustuotanto tämä teos on.

Tässä vaiheessa haluan kiittää kaikkia niitä jotka ovat särkeneet sydämeni. Ilman teitä tämä tarina olisi ... erilainen.

5 comments:

Anonymous said...

No kirjoittelepa sitten tänne kokemuksia ja tuntemuksia projektin eri vaiheissa. Kuulostaa mielenkiintoiselta, niinkuin koko tämä blogi. Mukavaa lueskella blogia, jossa kaikilla kirjoittajilla tuntuu olevan ajatuksia, joista osaavat myös kirjoittaa!

Leena said...

kiitos! kirjoitan jos vain suinkin ehdin; parhaimmillan kuvauspäivät ovat kuitenkin n. 15-tuntisia, eli pitänee raportoida ainakin osittain vasta jälkikäteen.

Mikko Moilanen said...

Uuh, pieni lukijatoivomus: ei enää sopimattomasti epätarkkoja kuvia.

Leena said...

okie, mä laitan jatkossa vaan sopivasti epätarkkoja kuvia ;p

Anonymous said...

Ja tarina jatkuu myös täällä uudessa Vahinkolaukauksia - blogissa.